sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Anne kävi isänpäivänä isänsä haudalla!
Lähdimme Kajaaniin perjantaina 8.11.2013 klo 15.00 ja palasimme takaisin Kuusamoon tänään sunnuntaina 10.11. klo 18.30. Annen kummitäti, Katri, tuli meidän kanssamme Kuusamoon viikoksi.
Lähdimme valkoisesta Kuusamosta ja saavuimme mustaan Kajaaniin. Kajaanissa ei ollut yhtään lunta. Kuusamossa on maa valkoinen tälläkin hetkellä.
Matkamme meni hyvin. Poroja ei ollut tiellä, eikä muitakaan eläimiä näkynyt. Tie oli kuitenkin melko huono. Menomatkalla oli paljon sumua ja tulomatkalla satoi räntää.
Irma oli hyvässä kunnossa. Osallistuimme sapattina 9.11. klo 11.00 Kajaanin Adventtikirkon jumalanpalvelukseen. Kajaanissa oli aluejuhlat. Kirkko oli täynnä väkeä. Paikalla oli paljon afrikkalaisia maahanmuuttajia. Tunnelma oli afrikkalainen. Eräs nuori afrikkalainen neitonen kastettiin ja liitettiin Kajaanin adventtiseurakuntaan. Afrikkalaiset maahanmuuttajat olivat järjestäneet yhdessä srk:n kanssa ruokapidot. Minullekin tuli yllättäen ohjelmaa. Minua pyydettiin tuomaan terveisiä Kuusamosta ja johtamaan iltapäivän tilaisuus.
Kävimme Arvon haudalla viemässä kynttilöitä. Anne kävi Irman kanssa vielä tänäänkin, isänpäivänä, isänsä haudalla!
Tänään on isänpäivä. Sain onnittelut Terholta ja Suvilta. Terholta tuli tekstiviesti, kun olin vielä nukkumassa. Myöhemmin olimme puhelinyhteydessä ja toivotin myös Terho-isälle hyvää isänpäivää. Suvi soitti ja Jessica ja Vilma lauloivat "Ystävä sä lapsien" -laulun. Tuntui mukavalta lasten ja lastenlasten onnittelut. Aamulenkillä Kajaanin pururadalla ajattelin, että tänään on Taivaan Isän päivä. Toivotin hänelle hyvää Isänpäivää ja kiitin häntä hyvästä huolenpidosta. Taivaan Isä ansaitsee suuren kiitoksen, koska hän pitää lapsistaan niin hyvää huolta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti