tiistai 26. marraskuuta 2013

Maa-artisokat saivat autokyytiä n. 2500 km!

Kiitos Heikki, maukkaasta lahjastasi! Maa-artisokat tulivat tänään perille Karpaloon. Kaarinasta Kuusamoon on matkaa 843 km. Maa-artisokat saivat kuitenkin autokyytiä n. 2500 km Jorin autossa ennen kuin ne tulivat perille. Jori ja Kari tulivat tänään yllättäen Karpaloon syömään. Heillä oli matkassa kaksi paperisäkkiä gurmee-ruoka-ainetta. Jorin kantamasta paperisäkistä hajosi pohja juuri ennen "maalia" ja maa-artisokat levisivät lumiselle pihalle. Jori tuli Karpaloon hakemaan apua. Otin ison punaisen saavin ja menin nopeasti ulos ja keräsimme herkut talteen. Nyt ne ovat kaikki turvallisesti perillä. Niina aikoo tehdä niistä herkullisen aterian joulupöytään. Katsotaan saammeko maistaa tätä herkkua jo ennen sitä, esimerkiksi Itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2013. Ruoka tulee olemaan varmaan todella hyvää ja herkullista, koska tavaran toimitukseenkin liittyy niin paljon rakkautta!

Eilen maanantaina 25.11. unohdimme arpoa lounastajien kesken lounaslipun. Korjaamme tilanteen ja arvomme sen tänään tiistaina 26.11. Pahoittelemme kömmähdystämme!

Joulukuussa meillä on joulukalenteriarvonta joka päivä 2.-20.12. välisenä aikana, kun Karpalo on avoinna. Työtämme kannustavat liikeyrittäjät ovat lahjoittaneet hyviä ja arvokkaita palkintoja. Nyt kannattaa tulla Karpaloon syömään joka päivä!

PS. Kiitos Heikki! Kiitos Jori ja Kari, kun palvelitte meitä niin hyvin ja toitte maa-artisokat näin kauaksi pohjoiseen, ettekä ottaneet palvelustanne mitään maksua. Muistamme Heikkiä ja teitä rukouksin, että Jumala siunaisi teitä runsaasti ja palkitsisi teille kaiken runsain mitoin! Rakkaus, hyvyys ja anteliaisuus eivät ole kadonneet maailmasta! Ruusuja teille!

1 kommentti:

Paavo Hautala kirjoitti...

Lounaslipun voitti Kaarina Kylmäluoma Kuusamosta. Onnea voittajalle!