"Mutta sokeat minä kuljetan tietä, jota he eivät ole kulkeneet, annan heidän astella polkuja, joita he eivät tunne. Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi, louhikkopolut sileäksi tieksi. Nämä ovat minun tekoni, näin olen tehnyt ja näin teen yhä". (Jes. 42:16.)
Nämä ovat Herran suuria tekoja, joita hän haluaa tehdä tänä päivänä. Sokeus on suuri ongelma, joka rajoittaa monella tavalla ihmisen elämää. Ihminen voi olla fyysisesti sokea, mutta hengellisesti näkevä ja päinvastoin. Jumalan tiet ovat monille sellaisia teitä, joita he eivät ole koskaan kulkeneet. Kaita tie on useille vieras, koska se on vaikeakulkuinen ja harvat valitsevat sen elämänsä tieksi. Ihminen ei voi kulkea kahta tietä yhtä aikaa, niin kuin kahta herraakaan ei voi palvella samaan aikaan. Kirjoitin nuorena poikana runon, jossa kuvasin kahta tietä. Runon nimi oli: "Kiusaaja kahden tien risteyksessä". Kuvasin tässä runossani kahta tietä, laveaa ja kaitaa. Pohdin varmaan mielessäni sitä, mitä tietä olin silloin kulkemassa? Tähän asiaan joutuu jokainen ihminen ottamaan kantaa. Kaitselmus johtaa meidät valinnan paikalle. Jokaisen meidän on syytä tarkistaa jatkuvasti, millä tiellä kuljemme?
Lavea tie näyttää hyvin houkuttelevalta ja helpolta kulkea, mutta alkuhurmion jälkeen sen pimeä puoli tulee vastaan. Ihminen alkaa kompastella louhikkopoluilla ja hän joutuu lopulta kokemaan kovia. Tulee haavoja ja ruhjeita, pienempiä ja suurempia. Kipujen keskellä rikkinäinen ihminen alkaa kaivata toisenlaista tietä. Mieleen nousee kysymyksiä: Missä minä olen? Kuka ohjaisi minut oikealle tielle? Tie voi olla pahasti hukassa tai se voi olla tukossa, kuin lumipyryn peittämä latu. On suurta armoa, että meille annetaan mahdollisuus astua toiselle tielle. Kaidalle tielle loistava valo on niin kirkasta, että se poistaa kaiken pimeyden. Valon säteet ovat kuin lasersäteitä, jotka tasoittavat louhikkopolun sileäksi tieksi. Jeesus-tie on hyvä ja turvallinen tie kulkea, ihan jokaiselle. Tämän tien löytävät ne, jotka huutavat Herraa avuksi.
Kysymys: Mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan, että "Minä olen tie, totuus ja elämä"?
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kiehtova kysymys askarruttaa ehkä monia juuri tällä hetkellä.
Jeesus on Sana , valkeus joka seuraa Sanaa, se valaisee kaikkeen totuuteen.
Pyhä Henki antaa meille voimaa elää merkityksellistä, myönteistä elämää. Pyhä Henki antaa voimaa ja kykyä sisäiselle olemukselle. Ef.3:16. Tämä voima vastaa sellaista voimaa, joka saa ihmiset heräämään kuolleista. ( Room.8:11.),ja se on meidän ulottuvillamme. Meillä kaikilla on mahdollisuus täyttää tehtävämme elämässä.
Pyhä Henki on Jumala,ja hänen tarkoituksensa on johdattaa meitä parenpaan ymmärrykseen ja läheisenpään yhteyteen suhteessa Jumalaan ja Jeesukseen. Aina kun Pyhä Henki ilmenee elämässämme, kysymyksessä on Jumalalta saatu ARMOLAHJA.( Ps.139:23,24. )
Jeesuksen elämä ja oletuksensa säteilevät iloa .
Matka Jeesuksen seurassa on kiehtovaa!
Siunauksellista iloa.
Ari Hyyppä.
Tiedän, että Ari on ollut tien päällä suurimman osan elämästään, ajaen rekkoja ympäri Suomen ja ulkomaillekin. Ammattiautoilijana ymmärrät oikean tien, - osoitteen ja kartan tärkeyden matkan onnistumisen kannalta. Hengellisessä mielessä Jumala on antanut meille vastaavanlaiset dokumentit taivasmatkaa varten. Olen iloinnut siitä, että Jumalan sana ja profetian hengen kirjoitukset ovat sinulle tärkeitä ja tutkit sanaa joka päivä ja rukoilet väkeviä rukouksia ihmisten pelastuksen puolesta. Saakoon lähetysintosi säilyä vahvana ajan loppuun saakka.
Kiitos Sydän ystäväni! kauniista sekä koskettavasta huomiosta josta huokuu kauvaskantoinen totuus.
Rakkaus Kristukseen säteilee kauvaskantoiseen sanomaan. 3 Enkelin sanomaan. Joka on lähetyus käsky, varoittaen pasunouden kauvaskantoiset äänet. ( Ilm.20:12.)
Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä on palmut käsissään ( Ilm. 7:9.) Pelastetut yhdistävät äänensä ylistyslauluun, joka kaikuu ja kajahtelee taivaan holveissa: Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta. Samoin enkelit ja serafit yhtyvät kunnioittavaan palvontaan.
( Maranata Herramme tulee! )s.367. Ellen G. White.
Oletko valmiina hänen tulolleen ? Suuri hetki pian koittaa.
( Mal.3:2.) Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
Jumala kehoittaa laittamaan lamppumme sekä sydämmemme kuntoon. Siksi meidän tulee valvoa omaa tilaamme päivittäin.
Rohkaisen jokaista tutkimaan Ilmestys kirjaa: Sekä Danielin kirjaa ja kaikkia todistuksia.Jotta luonteemme uudistuisi Jumalan tahdon alle .
Lausukoon jokainen lunastajallemme Tule Herra Jeesus.
Ari Hyyppä
Lähetä kommentti