Yhteiskristillinen rukousvartio 24/7 järjestetään Kuusamossa ke 29.2.-3.3.2012 välisenä aikana. Käymme rukoustaisteluun pahan voimien karkottamiseksi Kuusamosta. Vetoamme Jeesukseen, että hän ajaisi pahat demonivoimat alueeltamme pois.
Rukousvartio rukouspuutarhassa klo 10-20 ja muut ajat kotona. Rukousvartio alkaa ke 29.2. klo 10 ja päättyy 3.3. klo 10. Rukousajat on jaettu tunnin rukousvuoroihin. Kaikki ajat on jo varattu. Jos haluat olla mukana rukousrintamassa, niin voit rukoilla itsellesi sopivana ajankohtana, vaikka listalla ei olisikaan nimeäsi.
"Minkä muun suurenkaan kansan jumalat ovat yhtä lähellä omaa kansaansa kuin Herra, meidän Jumalamme? Hän on meitä lähellä aina, kun me häntä rukoilemme." (5. Moos. 4:7.)
"Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään". (Matt. 18:19-20.)
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kiitos Kun olemme saaneet olla elämän veden äärellä rukoilemassa, sekä hiljentymässä Herramme edessä.
Olemme saaneet monin verroin ammentaa puhdasta vettä Kristuksen sanan lähteestä.
Samea vesi haihtuu kun puhdas totuudellinen siemen alkaa itää sydämmissämme.
Kaikkivaltias Jumala, meidän Isämme, armahda tätä ahdistunutta maailmaamme. Me olemme pyhiinvaeltajia, savesta tehtyjä oman ahneutemme ja haavoittuvuutemme vankeja. Ja kuitenkin me olemme sinun kättesi töitä. Sinä olet luonut meidät kuvaksesi, ja me kannamme sisimmässämme sinun elämän Henkeäsi. Me rukoilemme: anna meille yhä vahvenpi usko, niin, että voimme kulkea iloisesti kohti tuntematonta,horjumaton toivo, niin,että voisimme lohduttaa epätoivoisia,ja rakkaus,ääretön kuin valtameri, niin, että voimme sulkea koko ihmiskunnan sydämeemme. Kaikkivaltias Jumala, katso rakkaudessasi meihin, pyhiinvaeltajiisi, kuin kompastellen kuljemme kohti sinua. Ole meidän ravintonamme matkalla,ilon lähteenä, valonamme pimeydessä, ja vastaanottajamme matkamme päässä.
Saakoon Herran Henki virvoittaa jokaista rukoiliaa runsaalla siunauksella.
Lähetä kommentti