lauantai 11. helmikuuta 2012

KESKUSTELLAAN RAKKAUDESTA!

Avaan tähän kohtaan blogiani keskustelupalstan rakkaudesta, joka on paljon puhuttu ja käsitelty aihe, mutta josta voimme löytää jatkuvasti jotain uutta näkökulmaa ja kokemusta. Toivon, että kirjoittaisit rohkeasti ajatuksiasi ja kokemuksiasi tältä alueelta. Kokemuksesi voivat olla iloisia, surullisia, kipeitä, jopa tuskallisia. Avautuminen voisi auttaa meitä kaikkia kasvamaan, eheytymään ja pääsemään eteenpäin. Kirjoituksesi voivat rohkaista lukijoita hyvinkin paljon. Jokaisen ihmisen kokemus on ainutkertainen. Olemme kaikki erilaisia ja kokemuksemme ovat erilaisia.

Kirjoitin eilen pienen avauksen tästä teemasta. Ajattelin, että tämä teema on niin syvällinen ja laaja, että olisi hyödyllistä pohtia asiaa vähän syvemmin teidän kanssanne. Meille kaikille on tuttu sanonta: "Ei kukko käskien laula". Onko näin myös rakkaus-käskyn kohdalla? Voiko ihminen rakastaa, jos häntä käsketään tekemään niin? Voidaanko rakkauteen pakottaa? Onko meidän pakko rakastaa kaikkia ihmisiä? Eikö rakkauteen kuulu vapaaehtoisuus? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä ja ne herättävät meitä ajattelemaan, mistä rakkaudessa on kysymys?
Tiedämme, että kaikki rakkauden nimellä ja - nimessä tapahtuva asia tai toiminta ei ole todellista rakkautta. Rakkautta on monenlaista, niin kuin on uskoakin. Rakkaudessa ja uskossa on mielestäni tärkeää se, mistä lähteestä ne ovat peräisin. On vain yksi lähde, josta sekä rakkaus että usko tulee puhtaana. Tuo lähde on Jeesus.
Keskustellaan rakkaudesta! Kuka haluaisi aloittaa?

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aihe rakkaus on hyvin laaja ja sillä on monta ulottuvuutta. Varmaan ajattelit keskustelua Jumalaan ja lähimmäiseen kohdistuvasta rakkaudesta. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on aivan erikoista, koska sitä emme voi millään teoilla ansaita. Edellisessä kirjoituksessasi raamatunteksti 1:Joh. 4:7-11 valottaa sen hyvin.
Meissä ei itsessään ole sitä rakkautta, koska olemme syntisiä, mutta Jumala antaa Pyhän Hengen kautta voiman meille rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Minulle tulee mieleen 1Kor.13 luku, siinä tulee hyvin esiin myös rakkauden osoittamisen tärkeys. On nyt lopetettava, mutta palaan aiheeseen myöhemmin. Raija

Paavo Hautala kirjoitti...

Voi keskustella mistä näkökulmasta hyvänsä. Voi kirjoittaa vaikka runon rakkaudesta tai aforismin. Omat kokemukset olisivat tietenkin kaikkein mielenkiintoisimmat kommentit.

Anonyymi kirjoitti...

Rakkaus tarvitsee aikaa, koska se on hidaskasvuinen kukka! Ukki

Jeesuksen tunteminen kirjoitti...

Rakkaus on sitä että saa olla osallinen Esim: Kristuksen kärsimyksistä. Olla yhtä. Olemmehan oksastettu jaloon öljy puuhun.
Rakkaus iloitsee! Rakkaus myös eheyttää, Rakkaudessa on armahdus,
Korkiaveisu on kokonaan Rakkaus tarina.
Saakoon meillä olla keskinäinen Rakkaus.
Ilo josta huokuu rakkaus on todellinen ystävyys.
Näin tahdon luoda teille Rakkauden Kristukseen.
Virvoittavaa kevättä. Ari Hyyppä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko olemassa kiellettyä rakkautta? Jos on, niin minkälaista se on? Rakkausteemasta kiinnostunut.

Paavo Hautala kirjoitti...

Jos rakastuu toisen aviopuolisoon, niin silloin liikutaan mielestäni kielletyn rakkauden lumoissa. Tarkoitatko kysymykselläsi kielletystä rakkaudesta samaa sukupuolta olevien parisuhteella, joka on ollut viime päivinä näkyvästi esillä?

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitan!

Paavo Hautala kirjoitti...

Olen osallistunut CHIP -koulutukseen ja saanut tietää jotakin aivojen toiminnasta. Aivoissamme on mm. limbinen järjestelmä, johon kuuluu n. 11 eri osaa käsittävä aivoalueiden joukko. Tämä limbinen järjestelmä säätelee ihmisen autonomisia toimintoja, motivaatiota ja tunteiden säätelyä. Otsalohko ohjaa liikkeitä, tuoretta muistia ja osallistuu tunteiden suunnitteluun ja päätöksentekoon. Otsalohko ohjaa siis moraalista käyttäytymistämme. Jos annamme limbiselle järjestelmälle ylivallan, niin mielihyvän tunteet vievät meitä milloin mihinkin suuntaan. Meidän pitää käyttää otsalohkoamme myös rakkausasioissa. Raamattu on myös tärkeä opas rakkausasioissa. Jumala on kertonut meille, miten meidän tulee elää rakkaussuhteessa hänen ja toinen toistemme kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoittaako otsalohkon käyttäminen rakkausasioissa samaa kuin järjen käyttäminen?

Paavo Hautala kirjoitti...

Kyllä tarkoittaa! Meidän tulee huolehtia otsalohkon hyvästä terveydestä. Väärät elämäntavat ja epäraittius heikentävät otsalohkon tervettä toimintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mikäli eläisimme rakkaudessa täysin raamatun ohjeiden mukaisesti, meidän tulisi kivittää jokainen, joka rakastaa (kuten yleensä mies ja nainen rakastavat toisiaan, ei esim. kuten veljet tai siskot toisiaan) samaa sukupuolta olevaa henkilöä. Kuitenkin, raamatussa myös kehoitetaan ensimmäisen kiven heittäjäksi sitä, joka on vapaa synnistä.
Pohtien nimim. Minä sitä kiveä en ainakaan heitä.

Paavo Hautala kirjoitti...

Rakkausasioissa koetaan paljon ongelmia rikkinäisyytemme tähden. Parantumis- ja eheytymisprosessi on koko elämänmittainen juttu. Kivisadetta odottavan elämä on pelkojen täyttämää. Jeesus poistaa rakkaudellaan ja armollaan tällaiset pelot. Jeesus on ottanut vastaan kivisadetta pahemman rangaistuksen syntiemme tähden, jotta me saisimme anteeksiannon, armon ja laupeuden. Tämä innoittaa meitä rakastamaan Jeesuksen tavoin!