perjantai 25. tammikuuta 2013

"Silloin on ihmisten kohina"

Jos me aloitamme jokaisen päivän rukoilemalla Jumalan johdatusta, niin päivän kokemukset eivät ole sattumanvaraisia. Jumalan johdatusta ei välttämättä aina huomaa asioiden tapahtumahetkellä, mutta pidemmällä aikavälillä näemme johdatuksen selvemmin. Ennenkuin aloitamme työn, niin meidän on hyvä pyytää siunausta kättemme töille. Jumala antaa eri tilanteisiin sopivia hyviä ideoita, voimaa ja viisautta työhömme.

"Totisesti, minä kokoan Jaakobin, minä kerään tarkoin Israelin jäännöksen. Minä saatan sen yhteen kuin lampaat tarhaan, kuin lauman laitumelleen. Silloin on ihmisten kohina. Tien aukaisija käy heidän edellään. He raivaavat tiensä, kulkevat portille ja menevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa kulkee heidän edellään, ja Herra on heidän johtajanaan." (Miik. 2:12-13.)

Tässä kuvataan sitä hengellistä työtä mitä Herra tekee kaikkien kansojen keskuudessa, kun hän kokoaa omiaan yhteen laumaan. "Silloin on ihmisten kohina". Nämä sanat viittaavat liikkeeseen, jonka Pyhän Hengen synnyttämä herätys saa aikaan. Lopun ajan herätys panee ihmiset liikkeelle etsimään Herran sanaa. Sanannälkäinen ihminen ei voi jäädä paikoilleen. Nälkäinen kaipaa ravintoa ja janoinen etsii elävää vettä janonsa sammuttamiseksi. Herran huone on tarkoitettu paikaksi, jossa nälkäisiä ravitaan sanan leivällä ja janoiset saavat juoda.

Huomenna, sapattina, meillä on mahdollisuus etsiä Herraa yhdessä! Tervetuloa jumalanpalvelukseen klo 11.00 Kuusamon Adventtikirkkoon, Kitkantie 37.  Meillä on vieraileva puhuja. Eläkkeellä oleva seurakuntasisar Pirkko Hellman, Kaarinasta, pitää raamatuntutkistelun ja minulla on saarna.
Samana päivänä klo 18.00 saamme kuulla ihmeellisen kertomuksen muslimitaustaisen Cyrus Jebraeilin kristityksi tulosta. Sain kuulla Cyrusilta, että nimi Jebraeil tarkoittaa Gabrielia. Saamme siis vieraaksemme "ylienkeli Gabrielin". Hänellä on varmaan tärkeä viesti Jumalalta. Enkelit ovat sanansaattajia ja viestin juojia. Cyrus tulee Kuusamoon vaimonsa ja Ester-tyttärensä kanssa. Ester oli Persian kuningatar kuningas Ahasveroksen aikana, kauan sitten. Ester tarkoittaa tähteä.

Karpalo järjestää tarjoilun, jonka hinta on 5,- € /hlö. Tarjoiluun pitää ilmoittautua 040 847 4582. Tähän tilaisuuteen kannattaa tulla kauempaakin. Tilaisuus on tarkoitettu yhteiskristilliseksi illaksi, joka yhdistää kaikkia kristittyjä toinen toisiinsa! Mukaan voi tulla myös uskonnottomat tai muun kuin kristillisen elämänkatsomuksen omaavat ihmiset. Siis kaikki!
Seuraavista linkeistä löydät Cyrus Jebraeilin henkilökuvan ja hänen ajatuksiaan:

Cyrus Jebraeil

 

Jebraeil Cyrus - Lapin vaalipiiri - Eduskuntavaalit 2011 - Vaalikone.fi

Ei kommentteja: