Koillismaan Uutisissa oli torstaina 3.1.2013 lehden päätoimittaja Pasi Määttälän kirjoittama yli puolen sivun juttu, sivulla 6. Kirjoituksen kuvana on Karpalon juhlasalista otettu kuva, jossa iloinen naisjoukko hymyilee onnellisen näköisenä tyhjät lautaset edessään. He ovat juuri syöneet ensimmäisen Karpalon valmistaman maittavan kasvisaterian.
"Kasvisravintola Karpalo avasi ovensa
- Tavoitteena edistää ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia
Kitkantiellä Adventtikirkon naapurissa vietettiin sunnuntaina (30.12.2012) Kasvisravintola Karpalon avajaisia. Ravintola pyörii yhdistyksen voimin ja sen ajatuksena on tarjota terveyttä edistävää kasvisruokaa, jonka valmistuksessa käytetään mahdollisimman paljon luomutuotteita ja läheltä hankittuja raaka-aineita.
Sunnuntaina avatun Kasvisravintola Karpalon tarina sai alkunsa lokakuussa 2008, kun Kuusamon Adventtikirkon pastori Paavo Hautala sai ajatuksen kasvisravintolan perustamisesta.
- Kansainvälisen Adventtikirkon uranuurtaja Ellen G. White ymmärsi jo 1800-luvulla terveysuudistuksen tärkeyden ja tarpeellisuuden ja innosti jo silloin seurakuntaa perustamaan kasvisravintoloita kirkkojemme yhteyteen ja kasvattamaan näin ihmisiä terveisiin elämäntapoihin sekä edistämään kokonaisvaltaista ihmisen hyvinvointia. Tästä on kysymys myös Kasvisravintola Karpalon kohdalla. Edistää ihmisten terveyttä kasvisruoan kautta, toteaa Hautala.
Hyvin pian kasvisravintolan perustamisajatuksen jälkeen vapautui Adventtikirkon naapurista huoneisto kuin tilauksesta.
- Kutsuin kuusamolaisia asiantuntijoita selvittämään, onko mahdollista perustaa ravintola, jos myynnissä oleva liikehuoneisto yhdistetään kirkon tiloihin? Kaikilta asiantuntijoilta sain vihreää valoa ja niin projekti lähti etenemään.
Kasvisravintolalle löytyi myös hyvin nopeasti sopiva nimi.
- Kasvisravintolan nimi tuli ajatuksiini aamurukouspiirissä. Sana Karpalo jysähti ajatuksiini niin voimakkaasti, että kaikki muut ehdotukset jäivät varjoon.
Ei voiton, vaan terveydenedistämisen tähden
Kasvisravintola ei toimi yhtiömuotoisena vaan yhdistyksenä. Tätä varten Hautala perusti Kuusamon ETRA ry -nimisen yhdistyksen.
- Tiesin, että Suomessa toimii kaksi ETRA:n ylläpitämää kasvisruokalaa; Oulussa ja Turussa. Ajattelin, että miksi ei näin voisi toima meillä Kuusamossakin. ETRA-liitto (elämän tavat raittiiksi) ry on valtakunnallinen kansanterveystyötä suorittava raittiuskeskusjärjestö ja sen tarkoituksena on kristilliseen elämänkatsomukseen soveltuvin tavoin edistää terveys- ja raittiuskasvatusta välittämällä terveitä elämäntapoja ja raittiutta koskevaa tietoa.
Kasvisravintolan rahoituksen kerääminen käynnistyi seurakuntalaisten lahjoituksilla ja pullonkeräyskampanjalla.
- Rahoituksen kerääminen on jatkunut nyt jo neljän vuoden ajan. Varoja olemme saaneet myös perustamamme Karplaokirppiksen avulla, mutta toki olemme ottaneet myös jonkin verran pankkilainaa, onhan kokonaisinvestointi huoneistoineen ollut kuitenkin hieman yli 260.000 euroa.
Tällä hetkellä ravintola työllistää yhden työntekijän. Hautalan mukaan tavoitteena on jatkossa kaikkiaan kolmen työntekijän palkkaaminen.
- Meille voi hakea harjoittelijaksi TE-toimiston kautta.
58-paikkaiseen ravintolaan Hautala odottaa asiakkaiksi muun muassa kasvisruoasta kiinnostuneita työpaikkaruokailijaryhmiä.
- Tavoitteena meillä on saada sen verran asiakkaita ja tuottoa, että toiminnan pyörittäminen on mahdollista. Jos ravintola jossakin vaiheessa tuottaa voittoa, käytämme sen ravintolatoiminnan kehittämiseen. Vuokraamme ravintolaa myös yksityistilaisuuksia varten.
Hautalan mukaan uudessa kasvisravintolassa tullaan pitämään myös kasvisruokaan liittyvää opetusta ja koulutusta."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Olen syönyt Karpalon ruokaa ja voin suositella kaikille tätä paikkaa. En ole missään syönyt niin hyvää ja maukasta kasvisruokaa kuin Kasvisravintola Karpalossa. Paikka on todella kaunis ja rauhallinen. Menkää ihmeessä kokemaan ainutlaatuinen ateriahetki!
Kiitos hyvästä palvelusta mukaville työntekijöille!
Kuusamoon muuttanut!
Mahtava terveysprojekti on mennyt hienosti eteenpäin! Onnea uudelle ravintolalle ja hyville suunnitelmille ihmisten terveyden edistämiseksi! Terveydestä kiinnostunut!
Nyt kannattaa muuttaa Kuusamoon, koska sielllä voi syödä terveellistä ruokaa!
Karpalo on nyt ollut avoinna neljä ensimmäistä päivää. Toiminta on lähtenyt hyvin liikkeelle. Neljän päivän keskimääräinen asiakasmäärä on ollut n. 38 asiakasta/päivä. Tässä luvussa on avajaispäivän 70 asiakasta. Ke 23, to 25 ja pe 37. Viedään viestiä eteenpäin ja tehdään Karpalosta Kuusamon menestystarina yhdessä Jumalan kunniaksi!
Lähetä kommentti