"Mitä tuohon voisi sanoa? "Rouva" selitän hänelle hermostuneesti. "Luuletteko, että ulkonainen seremonia voi pelastaa Jumalan tuomiolta? Jos miehenne tuntee Herran Jeesuksen Kristuksen pelastajanaan ja uskoo Häneen, silloin hän on pelastettu - vaikka hän ei nyt ottaisikaan ehtoollista. Ja ilman Jeesusta ei auta mikään, ei ehtoollinenkaan!"
Mutta hän, ei luovuta. Hän selittää, kuinka kovasti hänen miehensä toivoo ehtoollista. Hän vaatimalla, vaatii ...
Olin tuolloin nuori vasta-alkaja virassani. Yliopistossa ei yksikään ihminen ollut valmistanut minua tällaisia tapauksia varten. Olin neuvoton ja epätietoinen. Mitä minun pitäisi tehdä? Sitten annoin periksi.
Menimme huoneeseen. Nopeasti laitoin kaiken valmiiksi. Mies oli herännyt hääräilymme seurauksena. Hiljaisena ja - kuten minusta näytti - itsensä koonneena hän oli nyt asiassa täysin mukana.
"Jeesuksen Kristuksen veri, sinun edestäsi vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi." Tänä loputtoman hiljaisena yön hetkenä nämä voimalliset sanat kuulostivat ikuisen pelastuksen kalliolta.
Hoitaja odotti rukoillen taka-alalla. Tiesin hänen olevan sydämestään kristitty.
Kun toimitus oli ohi, mies vajosi tyytyväisenä takaisin sänkyynsä. Lähdin hoitajan kanssa huoneesta. Nyt avioparin pitäisi olla yksin, jotta he voisivat hyvästellä toisensa.
Mutta en päässytkään vielä lähtemään. Hoitaja kietoi minut keskusteluun, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Lisäksi minusta tuntui, että asia ei ollut vielä ohi. --- jatkuu ---
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti