tiistai 23. lokakuuta 2012
Ruusuja sympaattisille posiolaisille!
Tänään vein eilen kaadetut koivut Pölkylle sahattavaksi. Uskon, että Jounin käsissä sahaus onnistuu hyvin. Saan koivut sahattuna ensi perjantaina. Tulkaa sitten katsomaan miltä ne näyttävät Karpalon somistuksessa. Jätin peräkärryn sahalle ja jatkoin matkaa Posiolle. Mielenkiinnolla odotin, että miten Sympatia-keräys otettaisiin tänä vuonna vastaan Posiolla? Sää ei ollut yhtä hyvä kuin eilen, käydessäni Taivalkoskella. Tie oli erittäin liukas. Vasaraperän jälkeen tilanne muuttui paremmaksi, koska minua vastaan tuli hiekoitusta suorittava kuorma-auto, joka hiekoitti tien. Ajattelin, että hiekoitus tuli kreivin aikaan. Molempina päivinä tiellä oli poroja. Niiden kanssa saa aina olla varovainen. Eräs yrittäjä kertoi, että huomenna on pysyteltävä sisällä syysmyräkän tähden.
Saavuin Posiolle klo 12.00. Ensimmäinen kohde oli Pentik. Sain erittäin ystävällisen vastaanoton. Lahjoituksen lisäksi talo tarjosi lämpimän juomisen ja parsakaalipiiraan. Ruusuja Anu Pentikille ja henkilökunnalle hienosta kokemuksesta, joka lämmitti mieltä todella paljon. Toisen ruusukimpun ansaitsevat Ravintola Peikonpesän Susanna ja Enver. He tarjosivat Sympatia-lahjan lisäksi kerääjälle maukkaan aterian. Kolmannen ruusukimpun saa Lahtelan rouva, jonka kodissa sain Sympatian ja maukkaiden puolalaisten omenien lisäksi arvokkaita terveysohjeita ja rukouksen työni puolesta. Neljäs ruusukimppu menee Senoralle ja Tonille, jotka hekin palvelivat minua viimeisenä, päivän päätyttyä, monin tavoin, herkkujen kera. Raikas pirtelö antoi puhtia ajella virkeänä työpäivän jälkeen Kuusamoon. En ole koskaan aikaisemmin saanut kokea näin ihmeellistä ja kokonaisvaltaista huolenpitoa suorittaessani Sympatia-keräystä. Päivä oli kaikin puolin antoisa ja mielenkiintoinen. Ymmärsin, että kaikki kokemani oli taivaan lahjaa, josta kiitos hänelle, joka huolehtii meistä niin hyvin. Kiitos myös teille, jotka toimitte Herran palvelijoina. Kiitos kaikille ystävällisille posiolaisille, jotka halusitte olla mukana muuttamassa maailmaa hieman paremmaksi paikaksi asua, ainakin niiden kohdalla, jotka tulevat saamaan apua Sympatia-keräyksen kautta. Kirjoitin aikaisemmin, että Sympatia-keräys muuttaa maailmaa kolme elämää kerralla. Voit katsoa aikaisemmasta kirjoituksestani ja todeta, että miten se on mahdollista!?
Posiolla, Taivalkoskella ja Kuusamossa on paljon tyhjiä liikehuoneistoja. Niitä on huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Eräs yrittäjä kertoi, että Posiolla oli väkeä n. 7000 henkeä, kun hän aloitti toimintansa ja nyt väkeä on vain n. 4000 henkeä. Toivottavasti Koillismaan kuntiin muuttaa yritteliästä väkeä enemmän kuin täältä muuttaa pois!
Seisoessani eilen, Taivalkoskella, usean liikkeen oven edessä käsi ovenrivassa, näin viestin: Maanantaisin suljettu. Tänään, Posiolla, pimeän liikkeen ovessa luki: Liike avoinna vain maanantaisin.
Saavuin kotiin klo 19.30.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti