Ilm. 7-luvusta voimme nähdä, että sinetin saajat kuuluivat Jumalan kansaan. Kuuluminen Jumalan kansaan tänä päivänä ei perustu lihaan ja vereen, vaan uskoon, Henkeen ja totuuteen. Ne, jotka rukoilevat uskossa, hengessä ja totuudessa palvovat oikeaa Jumalaa, oikealla tavalla. Pyhä Henki tietää ja tuntee Jumalaa palvovien sydämen tilan. Tästä syystä sinetöimistyötä ei voi tehdä kukaan muu kuin Jumala. Ihminen näkee vain ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämeen ja sydämen tilan. Palvonnan aitoutta pitää tarkastella hengen valaisemin silmin. Ihmisten harjoittama palvonta voi tuntua ulkonaisesti oikealta ja hurskaalta, mutta se voi silti olla vain ulkonaista, väärää ja turhaa. Sinetti on Jumalan antama, lopun ajan vitsauksilta suojaava merkki. Tätä merkkiä ei paineta Jumalan palvelijoiden otsaan fyysisellä tavalla. Kysymys on hengellisestä merkistä. Lopun ajan sinetillä on yhteys luomisen ja lunastuksen merkkiin. Luominen ja lunastaminen ovat molemmat Kristuksen työtä. Jumala on yhdistänyt nämä kaksi tärkeää Kristuksen tekoa merkillä, joka yhdistää ja sitoo merkin kantajat Jumalaan rakkauden sitein.
Ilmestyskirja jakaa palvojat kahteen leiriin, Jumalan ja pedon palvojiin. Peto pakottaa ottamaan merkkinsä, mutta Jumala kunnioittaa valinnanvapauttamme. Jumalan sinetti ei ole ansiomme. Sitä ei saada hyvien tekojemme kautta se on lahja niille, jotka uskovat ja luottavat Kristukseen ja hänen vanhurskauteensa. Jumalan sinetti ei painu ylpeään otsaan! Jumala halusi heti syntiinlankeemuksen jälkeen kiinnittää ihmisten sydämen Jumalan järjestämän uhrin kautta saatuun Jumalan vanhurskauteen ja häneen, jonka kautta tämä lahja annetaan meille eli Jeesukseen Kristukseen. Kristuksen vanhurskaus on ainoa oikea vanhurskaus, joka pelastaa synnistä ja sen seurauksesta, kuolemasta. Kristuksen vanhurskaudessa olemme turvassa ja suojattuna myös viimeisessä ahdistuksessa. Kristuksen vanhurskautta ei saavuteta koskaan omien tekojen ja omien ansioiden kautta. Peto on asettanut oman palveluksensa, jossa Kristuksen sijaan on asetettu laittomuuden ihminen, antikristus. Järjestelmä on niin lumoavan älykäs, että siihen ihastuu helposti ja ihminen lumoutuu kuten Eeva hyvän ja pahan tiedon puun luona Eedenin puutarhassa. Ihmiskeskeinen jumalanpalvelus ruokkii ihmisen ylpeyttä ja lihallista mieltä ja jättää sydämen tyhjäksi ja levottomaksi. Se ei tarjoa Kristuksen sovituksen tuomaa iloa ja rauhaa. Taivas ei sinetöi ihmiskeskeisen jumalanpalveluksen harjoittajia Jumalan kansaan kuuluviksi kansalaisiksi. Kristus on särjettyjen ja murtuneiden Herra, koska Jeesus on löytänyt asunnon heidän kaltaisten sydämestä. "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." (Matt. 5:3.) Hiljaiset ja nöyrät Kristuksessa elävät ovat autuaita, koska heidän sydämensä ovat yhtä Kristuksen kanssa. Heidän otsaansa on painettu elävän Jumalan sinetti!
maanantai 8. lokakuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiitos, Paavo, puhuttelevasta kirjoituksestasi. Kirjoitit todella vakavaa tekstiä, se sattui sydämeeni kuin saarna.
Olemme maailmamme viimeisten tapahtumien kynnyksellä ja on todella tärkeää tutkia omaa sydäntä ja vaikuttimia, jotka ohjaavat tekojamme ja toimiamme, niin Jumalan työssä kuin ihmisten parissa.
Kristus aina kaikessa ja turvautuminen Hänen vanhurskauteen,jonka saan uskossa ottaa vastaan.
Saan aina palata miettimään laulun sanoja, jotka levyllä laulaa kaksi tyttöä: "Jeesus olet tärkein, Jeesus olet kallein, Jeesus olet rakkain". Näin ylpeä sydän nöyrtyy tärkeimmän, kalleimman ja rakkaimman edessä. Raija
Kiitos, Raija, kommentistasi. Raamatun sanaan syventyminen on aina uskoa rakentava kokemus. Sanoma puhutteli myös minua itseäni. Kirjoitin sinetti-asiasta vähän eri näkökulmasta kuin tavallisesti. Olen kuullut ajatuksen, että kaikki Raamatun totuudet tulisi tutkia ristiltä loistavassa valossa. Elävän Jumalan sinetistä löytyy veren merkki.
Lähetä kommentti