Tänään tein Sympatia-keräystä Kuusamossa. Tapasin jälleen kerran monet tutut kasvot. Kuusamolaiset yrittäjät ovat antaneet vuosittain Koillismaan kuntien muille yrittäjille erittäin hyvän ja kannustavan esimerkin runsaskätisyydestä ja anteliaisuudesta. Eräs liike ei pystynyt tänä vuonna antamaan rahalahjaa, mutta he halusivat kuitenkin olla mukana auttamassa, niinpä liikkeen omistaja antoi kolme aivan upeaa tuotetta avustuspalvelun arpajaispalkinnoiksi. Kiitos niistä erittäin, paljon! Anne varmasti ilahtuu niistä, kun hän tulee kotiin ja näkee ne. Annella on vastuu avustuspalvelu ADRA:n myyjäisistä, jotka pidetään marraskuun lopussa. Lahjoitetut tuotteet tulevat näihin myyjäisiin arpajaispalkinnoiksi.
Kiitos kaikille tähänastisesta, tuestanne! Toivon kaikille lahjoittajille menestystä ja runsasta siunausta työhönne ja elämäänne! Lahjoituksenne ei tule menemään hukkaan!
Monet kyselivät Karpalon edistymisestä. Olisihan se hienoa kattaa joulupöytä. Työt ovat koko ajan käynnissä. Nyt on mentävä eteenpäin päivä kerrallaan.
Huomenna minulla on viimeinen Sympatia-keräys päivä tänä vuonna. Keskiviikkona alkaa Terveysprojekti Karpalo Kuusamon Loma-Ajakassa. Jos joku haluaisi tulla mukaan kurssille näin viime hetkellä, niin kaikki on mahdollista! Ota nopeasti yhteyttä, jos asia koskee juuri sinua!
Tein tänään Kuusamon Perunassa karpalovarauksen. Täytyyhän niitä tarjota nimensä mukaisessa ravintolassa heti avajaispäivänä!
maanantai 29. lokakuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti