Virkistävää matkantekoa Kuusamon luonnossa

Tänään, kauniina kesäpäivänä, teimme yhdeksän ystävän kanssa iltapäiväretken, Juumaan. Sää oli aurinkoisen lämmin. Panin merkille, että vaelluspolku oli parantunut huomattavasti, koska polulle oli tuotu sepeliä. Puun juuret olivat piilossa ja polku oli nyt tasainen. Ei tarvinnut hyppiä juurakoiden yli ja kompastella niihin. Meitä tuli vastaan eräs rouva miehensä kanssa, jolle oli kuitenkin sattunut pieni haaveri. Rouva nilkutti jalkaansa, koska hän oli reväyttänyt nilkkansa. Myllykoskella oli kyllä ensiapuvälineitä, mutta siteet olivat puuttuneet, he sanoivat. Onneksi rouva oli päässyt tulemaan kipeän jalkansa kanssa jo lähelle maalia, josta hän pääsi jatkamaan matkaansa, autolla. Pienellä karhunkierroksella oli paljon porukkaa. Kohtasimme yli 50 hengen oululaisen rippikouluryhmän Myllykoskella. Myllykosken vanha mylly toimii hyvänä autiotupana, jossa retkeilijät voivat yöpyä. Luin kansiosta retkeilijöitä varten laaditut säännöt. Ne olivat hyvin yksityiskohtaisia. Ajattelin, että jos kaikki lukisivat nuo säännöt ja noudattaisivat niitä, niin paikat pysyisivät hyvässä kunnossa ja vaeltaminen olisi kaikille turvallista ja mukavaa. Eräs säännöistä koski nuotiopuita. Puiden polttajia kehotettiin tekemään ainakin yhtä paljon puita seuraavalle levähdyspaikkaan tulevalle, kuin mitä he itse tuossa paikassa polttivat. Monet säännöistä koskivat kanssavaeltajia. Tämä oli mielestäni hyvä asia. Meidän ei pitäisi ajatella vain omaa mukavuuttamme, vaan myös toisten parasta. Kokemuksesta varmaan tiedämme, että toisista huolehtiminen ei ole meille kenellekään luontaista. Seuraavan kerran kun vaellamme merkityillä vaellusreiteillä, niin ajatellaan sitä, miten voisimme paremmin huomioida muut luonnossa liikkujat. Vastaantulijoita kannattaa myös tervehtiä ja vaihtaa muutama mukava sana. Pienikin huomioiminen voi merkitä tosi paljon. Ystävällisyys huomioidaan ja siitä jää lämmin tunne sydämeen ja matkanteon virkistysvaikutus lisääntyy huomattavasti. Vaikka metsäpolulla olisikin paljon ihmisiä, niin siellä saattaa liikkua hyvin yksinäisiä vaeltajia, joiden sydän voi olla pakahtumaisillaan yksinäisyyden aiheuttamasta surusta. Yksinäisen ihmisen orpoudentunne voi lisääntyä sydämessä paljon, kun hän näkee iloisia kulkijoita, jotka kulkevat kaksittain tai iloitsevan kaveriporukan kanssa. Mielessään hän ehkä vertailee omaa tilannettaan muiden tilanteeseen ja kokee olonsa mahdollisesti hyljätyksi, jos hänen rinnallaan ei kulje ketään eikä hän pysty kommunikoimaan kenenkään kanssa. Tällaisessa mielentilassa olevalle pieni rohkaiseva sana voi merkitä samaa kuin janoiselle lasi raikasta vettä. Jaetut tunteet ja kokemukset lääkitsevät sielua ja ruumiskin hyötyy siitä.