Ohjelmaan ei ollut merkitty perjantain teemaa!

Perjantai 13.7. ei ollut onnettomuuden päivä, vaan onnen päivä. Tunne siitä, että leiri alkoi olla loppusuoralla, toi mieleeni monet aikaisemmin pidetyt leirit. Tämä leiri on ollut erilainen kuin edelliset. Tuntuu kuin jotain olisi päättymässä ja jotain uutta alkamassa. Tällä leirillä olen pohtinut paljon leirin tulevaisuutta. Mihin suuntaan olisi nyt mentävä? Mieluummin pitäisin leirin suuremmalle joukolle, kuin mitä tämä leiri on ollut. Keskustelimme aiheesta ohjaajien kanssa. Olisiko meidän avattava leiri kaikille, jotka haluaisivat tulla mukaan eli koko perheelle? Vai olisiko suunniteltava kansainvälinen nuorten leiri?  Voisimme kenties ottaa yhteyttä Norjaan, Ruotsiin, Venäjälle ja Viroon. Näistä maista voisi löytyä 1-5 nuorta, joita kiinnostaisi Suomen kaunis luonto ja hengelliset asiat. Heidän kanssaan voisi tulla oma ohjaaja, joka opettaisi nuorille Raamattua heidän omalla äidinkielellään. Luontoseikkailut voisivat olla yhteistä toimintaa. Suomen nuoria voisi kiinnostaa luoda kontakteja ulkomaalaisiin nuoriin. Tähän työhön tarvitsisin avukseni Jumalaa ja nuoria rakastavan kielitaitoisen ihmisen. Rukoillaan yhdessä tämän asian puolesta! Voit kirjoittaa kommenttiin, jos sinulla on hyviä ideoita leirin tulevaisuuden suhteen.

Perjantai on sapatin valmistuspäivä. Tuntui oudolta ja myös surulliselta, koska vaikutti siltä, ettei kukaan nuorista valmistautunut tulemaan kasteelle edellisten leirien tapaan. Kristukselle antautuminen on hyvin henkilökohtainen ja tärkeä asia. Tähän ratkaisuun ei voi ketään pakottaa eikä painostaa. Sana on kuitenkin kylvetty ja Herra huolehtii sanan itämisestä, uskon kasvamisesta ja sadosta. Aamupäivän käytimme tärkeiden Raamatun opetusten tutkimiseen. Toivottavasti sana tekee tehtävänsä jokaisen leiriläisen sydämessä ja saa menestymään sen sillä tavalla kuin Herra on sen tarkoittanut menestyvän. Henkilökohtaisessa keskustelussa nuorten kanssa totesin, että leirille tulleet nuoret olivat rehellisiä itselleen ja myös meille. Minulle kerrottiin leirille tulon motiivit. Toiset olivat tulleet leirille pelkästään retkien ja muiden aktiviteettien tähden ja saadakseen seurustella toisten nuorten kanssa. Kaverit vetivät puoleensa enemmän kuin Jeesus. Murrosiässä käy usein niin, ettei uskon asiat ja Raamatun tutkiminen kiinnosta lainkaan. Tämä on kyllä ikävä asia, varsinkin opettajan kannalta. Tuntuu turhauttavalta opettaa sanaa, jos kuulijoiden ajatukset liikkuvat jossain aivan muulla kuin aiheessa, jota käsitellään. Onneksi leiri tarjosi vaihtoehdon myös niille nuorille, joita kiinnosti pelkästään toiminta. Ilokseni näin kuitenkin, että hyvät Raamattuelokuvat kyllä kiinnostivat kaikkia erittäin paljon. Joosef -, Mooses - ja Jeesus -elokuvat olivat erittäin vaikuttavia ja puhuttelevia. Nuoret katsoivat niitä kiinnostuneena ja antoivat myönteistä palautetta. Tällä tavalla sana näytti menevän paremmin perille. Perjantai-iltana teimme patikkaretken Saarijärven ympäri. Kerroin nuorille, että tämä on uskon vaellus. Pyysin kaikkia nuoria etsimään metsästä itselleen sauvan. Sauva tuli mieleen Mooses-elokuvasta, jossa sauva näytteli tärkeää osaa Jumalan ihmeiden välikappaleena. Retkellä jouduimme kahlaamaan pienen joen yli sauva kädessä. Tämä kokemus muistutti meitä Jordanista, joka oli monien Jumalan ihmeiden näyttämönä. Olimme varmaan aika erikoinen näky, kun vaelsimme metsässä sauvat käsissämme. Meidän olisi pitänyt kahlata vielä toinenkin joki, mutta tulimme leirikeskuksen saunarantaan ja meidät haettiin veneellä ja kanootilla järven yli. Timo oli rohkea, kun hän ylitti järven kahlaten ja uiden. Toisten ollessa uimassa, saunassa ja paljussa, minä valmistelin huomista Herran pyhää ehtoollista. Järjestelin salin uuteen järjestykseen. Laitoin pöydistä suuren ristin keskelle salia. Valkoiset liinat ja kynttilät tekivät siitä vaikuttavan. Iltapalan jälkeen pidimme tässä salissa laulu- puhe- ja todistustilaisuuden. Näin saimme ottaa vastaan Jumalan siunaukset ja sapatin pyhät hetket yhdessä, leiriperheenä.