34-vuotishääpäivällä ei ole nimeä. Aila kyllä ehdotti viime vuonna yhdeksi hääpäivän nimeksi meripihkaa. Sovitaan, siis näin meidän kesken, että 34-vuotishääpäivän nimi on meripihka. Tänään meillä on Annen kanssa tällainen merkkipäivä. Kävin ostamassa kymmenen kaunista vaaleapunaista ruusua. Niin, - meripihkakoruhan minun olisi pitänyt ostaa, tässä tapauksessa. Annan kuitenkin nyt vain ruusut ja kortin jäätelön kera, kun Anne pääsee töistä kotiin. Pitihän niitä kyllä käydä näyttämässä jo työpaikallakin. Eräs tuntematon mummeli ihaili ruusuja kassajonossa ja kun hän sai tietää ruusujen tarkoituksen, hän totesi, että siihen tarkoitukseen ne ovatkin oikein sopivat. Hän lähetti Annelle terveiset ja onnitteli lämpimästi.
Tänä vuonna hääpäivämme osuu myös samalle viikonpäivälle kuin vuonna 1977.
"Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu." (San. 31:10.)
"Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa." (Laul.l. 8:7.)
"Minun maailmankaikkeuteni mahtuu tänään sinun silmiisi." (Francine de Plessix-Gray)
perjantai 6. toukokuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Onnittelut myös meiltä!
Tuo kelpo vaimon ylistys Snl. 31. luvussa on yksi Heikin suosikeista.
Meillä on se hopeahääpäivä vähän myöhemmin tässä kuussa. Juhlimme sitä toukokuun viimeisen viikon alussa tulemalla Kuusamoon! Heikin äiti Eila tulee Kuusamon Tropiikkiin ja on pyytänyt meitä ma ja ti (30.-31.5.) sinne hänen seurakseen. Asia on enää sitä vailla, että saan palkatonta virkavapaata. Olisi kiva nähdä teitäkin, jos olette kotosalla.
Huomasin, että se on 17.5. Onnittelut jo nyt hopeahääpäivänne johdosta. Olipa iloinen yllätys, että tulette Kuusamoon. Olette lämpimästi tervetulleita! Mukava tutustua myös Heikin äitiin. 21.-23.5. olen matkoilla Tampereella. Osallistun edustajiston kokoukseen. 30.-31.5. olemme Kuusamossa. Soitellaan lähempänä tuota ajankohtaa!
Lähetä kommentti