Olen aivan innoissani tämän pullo-/tölkkipalautus-kampanjan johdosta. Ihmettelen kuinka pienestä asiasta on loppujen lopuksi kysymys, ja suuret suunnitelmat voivat toteutua. Kukaan ei köyhdy ja keneltäkään varat eivät ole "poissa". Kukaan yksityinen ei hyödy toisten kustannuksella ja kenenkään ei tarvitse olla kateellinen hankkeen menestymisestä. Hankkeesta tulee yhteinen ja tuloksista voidaan iloita yhdessä. Kaikki voivat sitten tulla nauttimaan hyvästä ja terveellisestä kasvisruoasta, kun Karpalo on toiminnassa. Kampanjalla on selkeä tavoite ja sopiva aikataulu. Siinä voi olla mukana kaikki ihmiset vauvasta vaariin. Kampanja on lisäksi luonnonsuojelutyötä ja nuorten kasvattamista siisteyteen ja luonnon kunnioittamiseen. Sen toteuttaminen on vaivatonta, helppoa ja innostavaa. Mietin, että miten saan tuhat ihmistä innostumaan ja keräämään pulloja ja antamaan pullopalautusrahat Karpalon hyväksi? Ensiksi tarvitsen sata avainhenkilöä eri puolelta Suomea, varsinkin suurista kaupungeista. Nämä sata avainhenkilöä ottavat kampanjasta vastuun ja innostavat kymmentä ystäväänsä kampanjaan mukaan (100x10=1000). Löytyisiköhän Suomesta sata luotettavaa ja asiasta innostunutta organisoijan lahjalla varustettua avainhenkilöä, jotka saisivat "näyn" kampanjasta? Olisitko sinä sopiva avainhenkilöksi? Luotettava avainhenkilö kerää pullopalautusrahat yhteen ja tilittää ne viikottain/kuukausittain Kuusamon ETRA ry:n tilille viitenumeron kera. Näin helppoa se on! Sinä, joka luet tämän kirjoituksen ja tunnet sydämessäsi kehotuksen yhteistyöhön, niin voisitko ilmoittautua vapaaehtoiseksi avainhenkilöksi? Yhteystietoni löydät blogista tai seurakuntamme kotisivuilta.
Ajattele, jos yksi henkilö saa pullopalautusrahoja vuodessa 54,75 e, niin tuhat saa yhdessä 54.750,- euroa. Tämä on aivan uskomatonta, miten helpolla tavalla varat saadaan kokoon rehellisellä tavalla. Ajatelkaa miten paljon euroja heitetään hukkaan, roskina luontoon! Nyt on aika kerätä nuo varat talteen ja antaa ne hyvään tarkoitukseen! Odotan yhteydenottoasi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Varmistin samana päivänä, kun tämä idea pullo/tölkkikeräys-kampanjasta tuli mieleeni, Kuusamon poliisilta ja Riihimäeltä, jossa päätetään kaikista arpa- ja rahankeräysluvista, että tarvitaanko tähän rahankeräyslupa. Sain vastaukseksi, että ei tarvita, koska tämä on kierrätystä eikä rahankeräystä. Kun toimnta on vapaaehtoista ja jokainen saa itse päättää mihin tarkoitukseen pulloista saadut rahat haluaa käyttää kaikki on ok.
Lähetä kommentti