keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Purkit kiinni jo lennossa!

Hankin tänään 240 litran jätesäiliön ja laitoin sen kirppiksemme oven viereen ja kiinnitin kyltit paikoilleen, että ihmiset tietävät mistä on kyse. Nyt siinä on asiallinen pullo-/tölkkipalautuspiste. Kaikki halukkaat voivat ohi kulkiessaan pudottaa pantilla varustetut kierrätysjutut säiliön sisällä olevaan mustaan jätesäkkiin.
Kun kiinnitin kylttejä paikoilleen, luokseni ehätti talon asukas, joka tuumasi, että toivottavasti talossa olisi joku juoppo, joka kantaisi pullot tähän pisteeseen, että säkki täyttyisi pian.

Toivottavasti keräyskampanjan "sadanpäämiehet" apulaisineen ovat jo päässeet hyvään alkuun pullojen ja tölkkien keräämisessä. Olen rukoillut teidän puolestanne, että Herra johtaisi teitä kaikessa. Kun "johtokauriit" menevät edellä, niin muut tulevat perässä. Toivottavasti onnistutte saamaan purkit kiinni jo tuoreeltaan, lennossa, ennen kuin ne ehtivät edes maata viistämään. Minulle nimittäin kävi tänään näin. Kun olin menossa kauppaan, tielleni osui nuori mies, joka oli juuri sillä hetkellä heittämässä tölkkiä roskikseen, ojensin käteni ja hän laittoi purkin siihen hymyssä suin. Päivän "saalis" oli näin saavutettu. Olen tähän mennessä saanut omalta osaltani jo kuukauden "annoksen" panttirahoja Karpalon kassaan. Minkälainen tilanne sinun kentälläsi on? Kerrohan kuulumisiasi!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ajelin polkupyörällä Pirsmaan illalla ja löysin matkalla kaksi pulloa ja yhden tölkin ja vappupäivänä löysin yhden tölkin, niin että tähän asti saalis on kerätty. Huomenna on taas lähdettävä pyöräilee, jotta saan tavoitteeni kokoon. Ensi viikolla keräilenkin Varkaudessa pulloja ja tölkkejä.
Tietenkin yritän saada kerääjiä lisää. Raija

Aila kirjoitti...

Tänään kuoroon pyöräillessä keräsin ehyen tölkin ja pullon, pantit yht. 0,35€. Lisäksi kokosin mukaani pari pantitonta muovipulloa ja pari litattua tölkkiä - jotka Heikki hyvinkin saattaa vielä saada oiottua jopa palautuskuntoon. Ovatpahan kuitenkin pois luonnosta, ja alumiinitölkki kelpaa kuitenkin metallinkeräykseen, vaikkei panttia siitä saisikaan.

Paavo Hautala kirjoitti...

Onpa teillä ollut hyviä kokemuksia. Raija ja Aila ovat sellaisia "johtokauriita", jotka juoksevat edellä ja muut tulevat sitten perässä. Raija on jo muodostamassa verkostoa Varkauteen. Pian Varkauden kadut ja kujat pysyvät puhtaina pulloista ja purteloista. Ailallakin on työparina ainakin Heikki, joka jopa korjailee purkit palautuskuntoon. Hienoa Heikki! Pitääpä sanoa Annelle, että hän innostaisi siskoaan Päviä ja Davea kampanjaan mukaan. He asuvat myös Raahessa.
Tänään sain kuulla Tampereelta hyvän idean. Eräs ihminen sanoi, että jokainen voisi hankkia iselleen oman "possupankin", johon pudottaa panttirahat ja kun pankki on täynnä, niin sitten sen voi tilittää Karpalolle. Pankin voi jopa tuoda Kuusamoon paikan päälle, kun tulee täällä käymään. Hienoja ideoita!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on Onni poika on ollut ahkerana.Tiistaina lähdimme Taimi mummin kanssa pulloja keräämään.Löysimme kymmenen tölkkiä.Keskiviikkona homma jatkui.Löysimme kolme tölkkiä naapurin Emma tyttö oli touhussa mukana.Mainitsin käytäiskö yhden kaverin luona kysymässä pulloja. Onni vähän vihjas että keräämmä pulloja ravintola Karpalolle.Kaveri sanoi tuossa on kaksi pulloa Onni sanoi on siinä vielä yksi. Tulimme kotiin laskimme saaliin tulokset .Onni sanoi vien rahat perjantaina kirppikselle. T. Taimi ja Onni-poika

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos Onni ja Taimi hienosta ja esimerkillisestä työstä. Olette ottaneet asian sydämellenne. Onni on nelivuotias ja hän on erittäin sopiva henkilö kampanjan "suojelijaksi". Ei vain pullojen/tölkkien kerääjänä, vaan hengeltään. Kuulin Taimilta, että Onni myös rukoilee tämän hankkeen puolesta. Minkä ikäinen Emma-tyttö on? Terveiset Emmalle ja kiitos hänellekin arvokkaasta työstä Karpalon hyväksi. Tämä on siitä hieno kampanja, että tässä voivat lapsetkin olla mukana. He ovatkin varmasti kaikkein innokkaimpia osallistumaan, kun vanhemmat kannustavat ja rohkaisevat heitä. Nähdään sitten huomenna kirppiksellä. Kun kävin Ranen kanssa iltalenkillä, niin löysin kaksi pulloa ja yhdeksän tölkkiä. Osa tölkeistä oli kuin rusinoita, mutta oikomisen jälkeen ne kait kelpaavat automaatille. Muistin Heikkiä puuhastellessani tölkkien kanssa.

Paavo Hautala kirjoitti...

Haluan vielä kiinnittää huomionne Ailan hyvään ehdotukseen siitä, että alumiinitölkit kannattaa kaikki ottaa talteen, nekin, jotka ovat rytyssä. Ne voi laittaa kotona talteen johonkin mustaan jätesäkkiin ja kun säkki on täynnä, sen voi viedä sitten metallinkeräykseen ja siitä saadut rahat voi lisätä samaan kassaan. Kiitos, Aila, tästä hyvästä vinkistä. Pitääkin ottaa kaksi muovipussia seuraavalle lenkille. Skeittipoika heitti minulle verkon yli muovipullon, jossa oli 0,20 e pantti. Kolme tyttöä toivat minulle sillan alta yhden tölkin. Olen haastanut tänään monia ihmisiä tähän kampanjaan ja kaikki ovat olleet hyvin innostuneita. Jokohan tuhat silmä-, käsi- ja jalkaparia ovat lähteneet liikkeelle?

Paavo Hautala kirjoitti...

Tänään Koillismaan Uutisten toimittaja tuli kirppiksellemme tekemään juttua kampanjastamme. Hän piti ideaa hyvänä. Kun haastattelu oli tehty ja kuvat otettu, lähdin toimistolleni.
Kun astuin ulos kirkostamme ja otin muutaman askeleen, niin näin suoraan edessäni olevalla pyörätiellä, auringossa kimaltelevan, pullon. Silmäni ovat jo harjaantuneet erottamaan pullot ja tölkit luonnossa, jo kaukaa. Kun menin poimimaan pulloa talteen, niin samanaikaisesti polkupyörän päältä hyppäsi ketterä rouvasihminen. Ajattelin, että hän ennätti ensin ottamaan pullon talteen. Hän kuitenkin antoi sille vain napakan potkun. Hän potkaisi pullon suoraan minua kohti. Sanoin rouvalle, että meillä onkin tällaisten keräyskampanja juuri alkanut, ja jatkoin, että tämä menee Karpalon hyväksi. Rouva ei puhunut mitään, vaan jatkoi matkaansa. Hämmästyin, koska pullo ei ollutkaan tyhjä, vaan siinä oli yli puolet päärynälimsaa jäljellä. Jälkeenpäin ajattelin, että rouva taisikin antaa kampanjallemme kunnon onnenpotkun ja tarjosi samalla minulle tulevan Karpalon hyväksi onnenmaljan. Toimistollani maistelin varovasti juomaa ja ihmettelin tapahtunutta huvittuneena. Pullon kyljessä oli merkintä 0,20 e:n pantista.

Paavo Hautala kirjoitti...

Tänään, kun palautin pulloja/tölkkejä Lidlin pulloautomaattiin, edelläni oli kaksi asiakasta, joilla molemmilla oli suuri määrä ko. kierrätysjuttuja. Kerroin heille kampanjasta. He kuuntelivat selostustani tarkkaan ja nuori mies mietti asiaa tovin ja ojensi sitten minulle muovikassillisen omia pulloja/tölkkejä tähän tarkoitukseen. Hän sanoi olevansa elintarvikealalla töissä. Rouva kertoi tyttärensä ansainneen pulloilla ulkomaanmatkarahat alle vuodessa. Nämä pullot, jotka hän nyt palautti, eivät olleet hänen omiaan, joten hän ei voinut antaa niitä Karpalon hyväksi. Vähän myöhemmin hän kuitenkin ojensi minulle yhden tyhjän kaljapullon, joka oli jäänyt palauttamatta hänen muovikassiinsa. Sain tällä kerralla panttirahoja yhteensä 5,05 euroa.
Kiitos ystävälliselle nuorelle miehelle ja rouvalle kannustuksestanne!