"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." (Jer. 29:11.)
Kukaan ihminen ei synny maailmaan sattumalta. Jumalalla on jokaiselle ihmiselle oma suunnitelmansa. Tämä suunnitelma ei toteudu automaattisesti. Meidän tehtävämme on kysellä ja etsiä sitä rukouksen ja sanan kautta. Jumala ilmaisee tahtonsa meille ja johdattaa Pyhän Henkensä kautta niitä, jotka kulkevat rukoillen. Kun etsimme Herraa kaikesta sydämestämme, niin löydämme Hänet varmasti. Asian voi sanoa myös niin, että Jumala löytää meidät. Hyvän Paimenen aktiivisen etsimisen tähden tulemme löydetyiksi. Jumala on ensin lähtenyt etsimään meitä. Jumala on aloitteen tekijä ja etsimistyön päätökseen saattaja ja kaiken hyvän aikaansaaja näiden kahden välillä.
Meidän suunnitelmamme ja Jumalan suunnitelmat tulisivat olla samansuuntaisia. Usein ne kuitenkin ovat ristiriidassa keskenään. Jumalan ajatukset ovat paljon korkeammalla meidän ajatuksiamme. On rohkaisevaa tietää, että Jumalan ajatukset ovat rauhan ajatuksia. Jumala ei sodi meitä vastaan, vaan Hän sotii meidän puolestamme. Jumala on Jeesuksen kautta voittanut sodan paholaista vastaan. Ristillä on saavutettu rauha. Tähän rauhan työhön perustuu Jeesuksen rauha. Jeesuksella on valta antaa oma rauhansa niille, jotka sitä kaipaavat ja pyytävät Häneltä. Jumalalla ei ole meihin nähden tuhon ajatuksia, vaan rauhan ajatuksia. Jeesus esitti ihmisille rauhan kutsun. Hän lupasi antaa kaikille Hänen luokseen tuleville oman rauhansa. Jeesuksen rauha on täydellinen. Sellaista rauhaa emme löydä mistään muualta, koska sitä ei voi kukaan muu antaa. Paholainen ja maailma antavat väärän rauhan, joka on valkeuden pukuun verhottu. Se voi tuntua hyvältä, mutta lopulta se puree kuin käärme. Jeesuksen antama rauha antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus lupasi tulla takaisin hakemaan omansa iankaikkiseen rauhan valtakuntaansa. Noustessaan ylös taivaaseen Hän ei vienyt rauhaansa mukanaan, vaan jätti sen opetuslapsilleen sanoen:
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27.) Jeesuksen rauha on arvokkainta mitä voimme omistaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Kiitos ajatuksista Jeesuksen rauhasta.
Usein tuon rauhan Jeesukseen uskovassakin rikkoo
se jonka tehtävänä on tuottaa riitaa ja kaikenlaista epäsopua ja tuhoa.
Siksi onkin hyvin tärkeää lukea Jumalan Sanaa
ja olla rukousyhteydessä Isään jatkuvasti.
Mikä etuoikeus onkaan rukouksessa kaikilla niillä,jotka tahtovat,pakkoahan Jumala ei hyväksykään.
Niille jotka tahtovat minä annan yltäkylläisen
elämän.Se on juuri sitä rauhan omistamista Jeesuksen ansioiden perusteella.
Kuinka ihanat ovatkaan rauhantuojan askeleet.
Maailmassa on vihaa ja ahdistusta ja tuskaa
mutta Jeesuksessa meillä on toivo ja rauha.
Mikä valtava turva onkaan Hänessä.
Olkaa turvallisella mielellä minä olen voittanut maailman.Nämä Jeesuksen sanat antavat rohkeutta jatkaa,vaikka mitä olisi ja tulisi vastaan.
Sen rauhan valtakunnan voimme omistaa sydämissämme ja mitä se onkaa siellä
Taivaan kodissa!
On mieluista aatella taivasta kotia jossa Jeesus odottaa hetkeä jolloin saa tulla noutamaan niitä jotka kaipaavat sinne kotiin ja saamme aina olla yhdessä Hänen kanssaan.
Odotatko sinäkin tuota hetkeä,odotellessa
voimme kertoa kaikille mitä hyvää odotamme.
Siunausterveisin ystävä Varkaudesta.
Lämpimät rauhan ja siunauksen toivotukset Varkauteen. On mukava tietää, että Varkaudessa on rauhaa rakastavia Jumalan lapsia ja esirukoilijoita. Työmme on yhteistä ja Herra on kanssamme joka päivä.
Jeesuksen rauhaa kaikille uskonsisarille ja -veljille. On mahtavaa omistaa rauha sydämessä, vaikka maailmassa kuohuu ja käymme vaikeita aikoja kohti myös täällä kotimaassamme.
On rohkaisevaa lukea blogiasi, Paavo, kirjoitukset on niin Jumalan Hengen täyttämiä.
Mukava huomata, että täällä kotikaupungissani on muitakin, jotka lukevat blogiasi.
Voimia sinulle, että jaksat edelleen ilahduttaa syvällisillä kirjoituksilla. Raija
Hei Raija! Kiitos rohkaisustasi sinulle ja kaikille muillekin, jotka olette kommentoineet ja kannustaneet kirjoittamaan.
Ajattelin, että eo. kommentti oli sinun, mutta olen näköjään saanut uusia lukijoita Varkaudesta. Se rohkaisee ja kannustaa kirjoittamaan. Olet, Raija, varmaan mainostanut blogiani ystävillesi ja näin tieto on mennyt eteenpäin. Kiitos pr.- toiminnastasi.
Muistattehan esirukouspyynnöt toukokuun kohdalta 2009. Muistetaan pyydettyjä rukousaiheita yhdessä!
Ajattelinkin, että voisit pitää "ystävä Varkaudesta"-kirjoitusta lähettämänäni, mutta yritän omiin kommentteihini laittaa myös nimeni, jos ei sitten epähuomiossa jää pois.
Kerron ystävilleni blogistasi, he käyvät lukemassa kyllä, vaikka eivät kommentoi niihin.
Muistetaan rukousaiheita ja kerrotaan rukousvastauksista. Siunausta. Raija
Lähetä kommentti