Kylläpä oli innoittavaa aloittaa "Maailman Valo" -kokoussarja.
Jeesuksen elämä ja opetukset ovat ehtymätön aihe tutkittavaksi. Toivottavasti oppilaani innostuivat aiheesta yhtä paljon kuin minä.
Tänään tutustuimme siihen maailmaan ja elinympäristöön, jossa Kristus eli.
Rooman keisarikunnan imperiumi toi tiettyä vaurautta ja vakautta elämään, mutta ihmisten moraalinen tila oli rappeutunut. Paheet, rikokset ja sairaudet rehottivat kaikkialla.
Jeesus tuli tuomaan uskon, toivon, rakkauden ja pelastuksen kuolemaan tuomituille ihmisille.
Tuntematon kirjoittaja kirjoittaa näin:
"Eräs nuori mies oli syntynyt syrjäisessä kylässä talonpoikaisnaisen lapsena. Hän kasvoi toisessa syrjäisessä kylässä. Hän työskenteli puusepänverstaalla kunnes oli kolmikymmenvuotias, ja sitten hän kolmen vuoden ajan kulki paikasta toiseen saarnaajana. Hän ei koskaan kirjoittanut kirjaa. Hän ei koskaan ollut missään virallisessa asemassa. Hän ei koskaan omistanut omaa kotia. Hänellä ei ollut omaa perhettä. Hän ei koskaan opiskellut korkeakoulussa. Hän ei kertaakaan käynyt suuressa kaupungissa. Hän ei tehnyt mitään sellaista, mikä yleensä liitetään suuruuteen. Hänellä ei ollut muita suosituksia kuin oma persoonansa. Kun hän oli vielä nuori mies, yleinen mielipide kääntyi häntä vastaan. Hänen ystävänsä jättivät hänet. Hänet luovutettiin vihollistensa käsiin ja hänen täytyi käydä läpi oikeudenkäynti, joka pilkkasi oikeutta. Hänet naulittiin ristille kahden ryövärin väliin. Kun hän kävi kuolinkamppailua ristillä, hänen ristiinnaulitsijansa heittivät arpaa hänen ainoasta maanpäällisestä omaisuudestaan, hänen viitastaan. Kun hän kuoli, hänet haudattiin erään ystävän säälistä hänelle luovuttamaan lainahautaan. Yli kaksituhatta vuotta on tullut ja mennyt, ja tänään hän on ihmissuvun keskeisin henkilö ja edistyksen tukipilari. Ei ole kaukana totuudesta väittää, ettei mikään sotaan marssiva armeija, ei mikään rakennettu laivasto, ei mikään eduskunta tai parlamentti eikä kukaan koskaan hallinnut kuningas ole vaikuttanut ihmisen elämään tällä maapallolla niin paljon kuin tämä yksi elämä"
Sinäkin olet tervetullut mukaan opiskelemaan Raamattua kansantajuisesti ensi tiistaina 20.4.10 klo 18.00. Paikka on Kuusamon Adventtikirkko, Kitkantie 37. Saat myös hyvää opintomateriaalia kotiin vietäväksi. Nähdään ensi tiistaina ja ensi torstaina klo 18.00.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kiitos Paavolle! Oli antoisaa osallistua "kertauskurssille": uutta asiaa ja uutta näkökulmaa riitti aiemminkin teologisissa seminaareissa istuneelle.
Odotan seuraavia luentoja innolla. Ja tietysti myös GreenTea-Digestive -keskusteluhetkiä. Mukaan ehtii mattimyöhäisetkin. Tervetuloa. Timoteus
Kiitos Timoteukselle rohkaisevasta palautteestasi! Herra siunatkoon sanan äärellä viipymisesi. Jumalan varastohuoneessa on paljon aarteita. Tutut asiat alkavat elää uudella tavalla, kun Pyhä Henki tekee sanan eläväksi ja todelliseksi etsivälle ja Herran sanaa janoavalle sielulle. Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat. Hänen sanojaan kannattaa etsiä. Ei mikään muu siemen tuota niin arvokasta hedelmää kuin sanan siemen otollisessa sydämen maaperässä.
Huomenna, jos Herra suo saamme jatkaa tutkimusmatkaa yhdessä ylhäisten ja alhaisten seurassa. Ilo ja suru sekä valo ja varjo seuraavat toisiaan katkeamattomana sarjana.
Rohkaisen sinuakin tulemaan mukaan, asuitpa lähellä tai kaukana.
nyt ollaan oikeilla jäljillä ,ja mennään eteenpäin antoisa kurssi ja avaa uutta näkökykyä, kiva kun olet olemassa ja kohta tulee JEESUS omiansa noutamaa kotiin , ja RAKKAUS voittaa ja lämmittää sydämmen takan , siunauksia toivotan ja rohkeita aloitteita ja vakaat askeleet tulta päin .meillä on sammutus vehkeet jolla pahan palavat nuolet sammuu ja sydän saa uutta tulta , vapaa lentoa harrastuksiin ja mielen rikkautta tulevaan kesään ...
Lähetä kommentti