"Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto." (1. Tim. 6:6.)
"Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä." (1. Tim. 6:6-8. KR 1992).
Jumalisuus on jumalantahdonmukaista elämää, joka kertoo siitä, että henkilö on aidosti uskossa, rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä.
Paholainen vihaa todella paljon niitä, jotka elävät näin. Jumalinen ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen vaan hän heijastaa Kristuksen täydellisyyttä. "Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto". Kun ihmisellä on ruoka, vaatteet, asunto, työ, perhe ja terveys, hän voi olla hyvin tyytyväinen ja onnellinen osaansa.
Tyytyväinen ihminen on löytänyt elämässä oman paikkansa. Sen paikan ja tehtävän, jonka Jumala on hänelle suunnitellut ja tehnyt.
Paavali oli oppinut olemaan tyytyväinen kaikissa olosuhteissa. Hänen elämänsä olikin hyvin vaihtelevaa, ja usein myös vaarallista. Jumalan armon avulla hänen uskonsa pysyi vahvana loppuun asti. Hän ei jättänyt elämäänsä oman ymmärryksensä varaan vaan luotti kaikessa Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Jumalisuus ja tyytyväisyys näkyivät hänen elämässään ja se oli suuri voitto hänelle itselleen ja hänen kuulijoilleen.
Jeesus haluaa seuraajiensa olevan valona ja suolana maailmassa. Molempia tarvitaan totuuden säilymisen tähden.
lauantai 31. maaliskuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti