EIKÖ JEESUKSEN RUKOUSTA KUULTU JA TOTEUTETTU?

"Jeesuksella oli lähes elämänsä viimeisiin tunteihin asti raskas huoli seuraajistaan ja heidän keskinäisistä suhteistaan.

Johannes kirjoitti muistiin Jeesuksen rukouksia tuosta aiheesta, josta me Joh. 17. luvusta voimme lukea. ”Että he yhtä olisivat” oli pääaiheena tuossa Herran rukouksessa. Rukous sisälsi monia arvokkaita tavoitteita. Jeesus rukoili Isää: ”Pyhitä heidät totuudessa, sinun sanasi on totuus”. – Jae 17.
”Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin minäkin olen lähettänyt heidät maailmaan.” – Jae 18. Huomaa, että samankaltaisuus ei liity Jeesuksen syntymään, vaan hänen lähettämiseensä. Tästä Mooses ilmoitti 5. Moos. 18:17-19 kansalle pitämässään puheessa:
”Ja Herra sanoi minulle: ’… Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. Joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.’”
Jeesus ei puhunut tästä kovin monille. Evankeliumeissa saattaa jossakin olla ikään kuin sivuasiana viittaus tähän erityisen suureen arvovaltaan, joka Jeesuksella oli. Hän ei juossut poistuvien kuulijoiden perään sanoen esim.: ”Ajatelkaa, minkä vahingon te voitte kokea jättäessänne minut.” Pilatukselle Jeesus ilmaisi selvimmin tehtävänsä luonteen
Joh. 18:37: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.”
Eikö sinun mielessäsi herää kysymys: Miksi ei Jeesusta kuultu, kun kristikunta on niin pirstoutunut moniin lahkoihin? Varmasti tämä kysymys herää monen mielessä ja on vaikea ymmärtää, että Jeesuksen rukous todella kuultiin. Jeesus ei kuitenkaan vain rukoillut, vaan hän myöskin toimi rukouksensa mukaan.
Lähettäessään oppilaansa maailmaan viemään Herran sanomaa, Jeesus sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” – Matt. 28:18-20. Jeesuksen oppilaat tiesivät menevänsä jakamaan ihmisille mitä arvovaltaisimman Johtajan sanomaa.
Jeesus jatkoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
Tuo koulutus ja opetus valmisti uskoon tulleita niin, että he olivat kuin yksi kansa. Paavali on näistä kirjoittanut useissa kirjeissään. Esim. efesolaisille hän kirjoitti: ”Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat, sillä hänen kauttaan on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. Niin ette siis ole vieraita, ettekä muukalaisia, vaan olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja kulmakivenä itse Kristus Jeesus.” – Ef. 2:17-20.
”Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta voittaa maailman ja tämä on se voitto, mikä on maailman voittanut, meidän uskomme.” – 2. Joh. 5:2-4.
Rooman keisari Konstantinus teki v. 321 sunnuntain viettoa koskevan säädöksen. Kirkolliskokous kokoontui ja teki tämän lain nojalla päätöksen, jossa ns. pakanakristityt saivat oman ”sapatin”, sunnuntain, joka oli Rooman valtakunnassa tuttu auringonjumalalle pyhitetty päivä. Silloin valtaa kristillisessä kirkossa pitivät piispat, joiden koulutus perustui pakanallisten oppineiden, Aristoteleen ja Platonin oppeihin.
2. Noihin aikoihin juutalaiset kapinoivat Rooman valtaa vastaan ja nämä saivat aikaan, että myös kristittyjä vihattiin, sillä sapatti, jota näiden keskuudessa oli pyhitetty, oli myös juutalaisten selvin tuntomerkki. Kristillisen kirkon piispat eivät halunneet maksaa totuuden
hintaa, joka vainottua alkuseurakuntaa oli kohdannut. Nämä alkukirkon piispat toteuttivat Paavalin Apt. 20:29 ennustusta: ”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.”
Tuon kirkolliskokouksen päätös todistaa parhaiten sen, että kristillisessä seurakunnassa oli siihen saakka pidetty Herran sapattia pyhänä, eivätkä sen jälkeenkään kaikki alistuneet ihmisten päätöksiin, jotka koskivat jumalallista säädöstä. Uhreja syntyi, mutta tällä kertaa omasta joukosta nousseiden valheveljien toimesta, kuten Paavali oli ennustanut.
Olisiko tässä työtä uskonpuhdistuksen työtä jatkavilla? Sen esikuvana voisi olla Hengellä täytetty Pietari, joka julisti Jerusalemin temppelin käytävällä: ”Kuulkaa häntä, (Jeesusta) tehkää kaikessa niin kuin hän teille sanoo. Jokainen, joka ei tätä profeettaa kuule, poistetaan kansansa parista ja tuhotaan.” – Apt. 3:22,23 v:n 92 käänn.
Mikä tulisi olemaan kristittyjen ykseyden ja yhteyden kohtalo, ellei ”tätä profeettaa kuulla”? Herran sana kestää aikojen koetukset. ”Sinä kuulet nöyrien halajamisen, Herra, sinä vahvistat heidän sydämensä, auttaaksesi orvon ja sorretun oikeuteensa, ettei ihminen, joka maasta on, enää saisi kauhua aikaan.” – Ps. 10:17:18."

Raimo Aaltonen.