"Hyvä on kiittää Herraa ja laulaa ylistystä sinun nimellesi, sinä Korkein. Hyvä on julistaa aamulla sinun armoasi ja yön tullen sinun uskollisuuttasi kymmenkielisen soittimen, harpun ja lyyran, säestyksellä. Sillä sinä olet ilahduttanut minua teoillasi, Herra, minä riemuitsen sinun kättesi töistä. Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra! Sinun ajatuksesi ovat sangen syvät." (Ps. 92:2-6.)
Herra johtaa elämäämme luonteemme mukaan. Hän tietää, mikä ilahduttaa ja rohkaisee meitä. Jumalalla on tarkka suunnitelma elämäämme varten. Herra on tarkoittanut elämämme olevan yhtä kaunis kuin tämä aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä. Jumalan luomisteot ovat kauniita ja merkityksellisiä. Niissä on järjestys ja tarkoitus. Jumala on suuri arkkitehti ja hänen Poikansa, Jeesus, on taitava rakennusmestari. Kun annamme mestarin tehdä työtään meissä, niin hän asettaa elämämme palikat oikealle kohdalleen. Aamu aamun jälkeen voimme ihmetellä hänen armoaan, elää siinä ja julistaa sitä koko maailmalle. Iltaisin ja yölläkin sielumme kiittää ja riemuitsee Herran kätten töistä ja hänen uskollisuudestaan meitä kohtaan.
Monet voivat kuitenkin tuntea elämänsä olevan tällä hetkellä kuin rauniokasa tai autio ja tyjjä, hylätty rakennus, joka ei kelpaa muuhun kuin lepakoiden tai huuhkajien lepopaikaksi. Jos elämämme on tässä pisteessä, niin mitä pitäisi tehdä? Ei ole muuta mahdollisuutta kuin antaa särkynyt elämä Jumalan käsiin. Hän pystyy luomaan uutta. Tomusta ja tuhkasta voi nousta uusi luomus, joka on kokonaan uusi elämä. Uuden elämän alku asettaa askeleemme oikealle tielle ja vaeltaminen tällä tiellä avaa huultemme portit ylistämään ja kiittämään Herraa. Kiitoslaulu Jumalan rakkaudesta, hyvyydestä ja hänen armostaan on kauneinta, mitä voimme kokea, kuulla ja nähdä! Kiitoslaulu Jumalalle tuo esiin luomisteon kauneuden!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti