"Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa." (Room. 15:4.)
Kaikki ihmiset tarvitsevat päivittäin kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Kestävyys on tarpeen erityisesti koettelemusten keskellä eläessämme, samoin lohdutus ja toivo. Lohdutus ja toivo antavat voimaa kestää koettelemuksia. Huomaamme siis, että nämä kolme "kaveria" tukevat toisiansa. Näemme ne paremmin, kun avaamme sanan. Ne ovat kuin "ystäviä", joiden käteen voimme tarttua ja silloin jaksamme kulkea eteenpäin. Ne ovat kuin "tukipilareita", joihin voimme nojata, ettemme horjuisi ja kaatuisi. Raamattua voi lukea monella tavalla, mutta on vain yksi asia, jolloin sen sanoma tuo kestävyyden, lohdun ja toivon. Se on usko! Luja usko saa aikaan suuria ihmeitä. Jumala on kätkenyt uskon, sanan siemeniin. Usko voi olla aluksi hyvin heikko ja olematon, mutta se voi kasvaa hyvässä maaperässä Pyhän Hengen avulla. Jumala on lahjoittanut meille uskon. Se on pakattu sanan siemeniin. Syödessämme nuo siemenet, niistä alkaa kasvaa uskon puu, johon aikanaan kypsyy uskon hedelmiä. Epäusko on uskon suurin vihollinen. Rukous lähettää sen pois "tietä mittaamaan". Rukous on sanan kanssa sellainen "pari", josta epäusko ei tykkää. Pyhät kirjoitukset sisältävät kaiken, mitä tarvitsemme elämämme aikana. Siinä on ruokaa, juomaa ja lääkettä pitämään meidät kunnossa.
Avasin Raamatun ja silmieni eteen aukeni psalmi 103. Olen kirjoittanut tästä psalmista blogillani aikaisemmin. Etsin tuon kohdan ja kopioin sen tämän aamun sanaksi.
Tänään on pelastuksen päivä!
Psalmi 103 on Daavidin kirjoittama. Siinä kuvataan Herran suurta armoa
ja ihmisen heikkoutta, pienuutta ja katoavaisuutta. Daavid sai kokea
Herran suuren armon omassa elämässään runsaana, joten hän kirjoittaa
kokemuksen antamalla viisaudella. Psalmi 103 on yksi esimerkki siitä,
miten Jumala voi kääntää tappion voitoksi. Kuinka monet ovatkaan saaneet
lohdutusta ja rohkaisua tästä psalmista. Psalmia 103 siteerataan
kaikkialla maailmassa hyvin paljon. Kun tämän psalmin lukee tai kuulee
luettuna, tulee hyvä ja levollinen olo. Kiitollisuus täyttää sydämen ja
henkemme yhtyy ylistykseen ja kiitokseen, joka annetaan Herralle.
"Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. --- Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte. Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa täytätte. Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni!" (1,2,20-22.)
"Ylistys" -sana esiintyy tässä seitsemän kertaa. Seitsemän kuvaa, täydellisyyttä. Johannes sai kuulla seitsenkertaisen ylistyksen valtaistuinsalista. Taivaan joukot antavat Jeesukselle täydellisen ylistyksen, koska hän on arvollinen saamaan sen. Luominen ja luotujen lunastaminen tuo esille Jeesuksen täydellisyyden. Kaikki Jeesuksen teot ovat täydellisiä. Hänen rakkautensa, armonsa ja oikeudenmukaisuutensa ovat täydellisiä.
Lopuksi haluaisin kiinnittää huomiomme erääseen tärkeään totuuteen, jota ei kuitenkaan useinkaan nosteta esille armon julistuksen yhteydessä, mutta joka mainitaan psalmissa 103.
"Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan." (Ps. 103:17-18.) Jumalan armon saanut pelkää ja rakastaa Herraa. Hän haluaa pysyä uskollisena Herran palvelijana ja muistaa hänen käskynsä ja elää niiden mukaan. Laki ja armo ovat ikuisia. Ne eivät ole "sotajalalla" toisiansa vastaan. Risti ei ole poistanut käskyjä eikä tehnyt "liittouskollisuutta" tarpeettomaksi. Armo ja totuus kohtaavat meidät joka päivä. Valinnoillamme vaikutamme kohtaloomme. Ihminen voi saada armon, mutta hän voi sen myös menettää.
"Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!" (2 Kor. 6:1.)
Jos ihminen ei ota vastaan Jeesusta, silloin armo jää turhaksi.
" - Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä." (2 Kor. 6:2.)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti