Paikassa, jonne suuri kansanjoukko järjestettiin ruokailemaan, oli paljon ruohoa. Heille ei kuitenkaan syötetty tätä ruohoa, vaan pienen pojan eväitä, ohraleipiä ja kaloja. Leipien ja kalojen määrä lisääntyi valtavasti Jumalan siunauksen myötä, koska kaikki saivat syödyksi kylliksi ja tähteitä jäi vielä paljon enemmän kuin ruokaa oli alun alkujaan ollut, kaksitoista täyttä korillista. Jeesuksen suorittama ihme ei ollut taikatemppu, vaan hän teki luomisihmeen, jonka vain Jumala pystyy tekemään. Talteen kerätyt leipäpalat oli tarkoitettu todistukseksi Jeesuksen jumaluudesta niille ihmisille, jotka eivät olleet paikan päällä kokemassa tätä ihmettä. Niitä oli yksi korillinen jokaiselle Israelin kahdelletoista sukukunnalle. Leipäpalat olivat konkreettinen todistuskappale Jumalan ihmeestä. Jumala on huolehtiva ja rakastava Jumala, joka toimii aina meidän parhaaksemme. Silloin kun me ajattelemme toistemme parasta, eikä vain omaa parastamme, niin me olemme Jeesuksen seuraajia. Leipäihmeellä oli toinenkin tarkoitus, josta kirjoitan vähän myöhemmin.
Minkä opetuksen saamme pienen pojan eväistä? Poika antoi Jeesukselle kaikki, mitä hänellä oli. Jumalan käsissä vähäiset eväät lisääntyivät suuresti ja niistä riitti tuhansille. Kun annamme Jeesukselle kaikkemme, niin Herra voi tehdä kauttamme suuria ihmeitä. Vähäiset ja pienet asiat ovat tärkeitä. Hymy, ystävälliset sanat, kädenpuristus, kohteliaisuus, toisten hyväksi tehty palvelu, vieraanvaraisuuden osoittaminen, kuunteleminen, Jumalan sanan julistaminen ja rukoileminen toisten puolesta, voi koitua tunhansien pelastukseksi. Meidän ei pitäisi koskaan aliarvioida pieniä asioita. Oletko koskaan kuullut ihmisten sanovan, että jokin pieni asia on pelastanut heidän päivänsä"? He tarkoittavat tällä sitä, että joku henkilö on tehnyt heille jonkun pienen palveluksen ja ovat olleet heille ystävällisiä ja hyväsydämisiä ja tämä asia on "pelastanut päivän". Meidän ei pitäisi koskaan ajatella, ettei meistä ole mihinkään. Itsensä väheksyminen ei ole nöyryyttä vaan syntiä.
Jatkuu ...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti