Kesäjuhlien anti oli runsas. Puheet, todistukset, laulut ja rukoukset löysivät kuulijoiden sydämistä kosketuspinnan. Kalervo, Kari, Malla, Eila ja Paavo toivat tervehdyksen eri kentiltä. Herran rohkaisemina olemme saaneet mennä avatuista ovista sisään ja kokea Jumalan johdatusta, kukin tahoillamme. Kaksipäiväiset juhlat muodostivat kokonaisuuden, jossa juhlien motto: "Rohkea ja kestävä usko" kiinnitti sydämemme Jeesukseen Kristukseen, hänen sanaansa ja toinen toisiimme. Keskuudessamme vallitsi yhtenäinen, lämmin ja rakkaudellinen ilmapiiri, jonka kokivat kaikki juhliin osallistujat. Juhlille oli saapunut n. viisikymmentä sisarta ja veljeä eri puolelta Lappia. Muutamia vieraita oli saapunut myös Kajaanista ja Etelä-Suomesta. Kemistä saapuneet ulkomaalaiset nuoret antoivat juhlillemme kansainvälisen ilmeen. Adventtikirkko on hyvin kansainvälinen kirkkokunta. Jumalanpalveluksessa pyydettiin paljon esirukouksia eri asioiden puolesta. Rukouksiin tuli vastauksia jo saman päivän aikana. Rukouspuutarhassa oli mahdollisuus osallistua henkilökohtaiseen rukoushetkeen ja öljyllä voiteluun. Tällaisen hetken jälkeen eräs kuulija sanoi, että nyt hän koki kahleiden katkeamisen kokemuksen. Kauan hänen mieltään painanut taakka putosi hänen harteiltaan pois. Kiitos Herralle tästä, kokemuksesta!
Malla toi lähetysterveiset Nigaraguasta, jossa hän sai olla mukana kirkkoja rakentamassa suomalaisten Maranatha-rakentajien kanssa. Kuvat puhuivat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvat ja kerronta antoivat meille selvän käsityksen siitä työstä, mitä Malla, ystävineen, oli tekemässä Väli-Amerikassa.
En ehtinyt kuulla kaikkia puheita kokonaan, koska minulla oli monia tehtäviä juhlien isännän merkeissä. Toini kirjoittaa myöhemmin juhlista enemmän Nykyaika-lehdessä. Senora otti paljon kuvia ja lupasi lähettää niitä minulle. Saatatte nähdä niitä pian, blogillani!
Vieraat kehuivat kovasti Niinan valmistamaa juhlaruokaa, joka oli minustakin aivan erinomaista. Eräs ystävä osallistui juhlan ulkopuolelta ruokailuun ja tee-hetkeen ja sai näin mahdollisuuden tutustua adventisteihin pöytäkeskustelujen kautta. Hän oli tästä mahdollisuudesta iloinen ja kiitollinen.
Anne osti juhlilta pari hyvää kirjaa. Olen nyt lukemassa toista niistä: "Hän antaa enkeleilleen käskyn". Voi, miten mielenkiintoinen ja rohkaiseva kirja. Kaikkien kannattaa hankkia tämä kirja ja lukea se heti! Kirjan on kirjoittanut Marjorie Lewis Lloyd. Sen voi tilata Kirjatoimelta.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti