lauantai 21. tammikuuta 2012

Uudenvuodentavoitteeni löytyi tämän vuoden aamuvartiokalenterista

Kun odottelin Kuusamon lentoasemalla CHIP -ryhmän jäseniä 11.1.2012, niin luin Raamattua. Minulla oli pari tuntia aikaa koneen lähtöön. Tulin kentälle aikaisin, koska minun piti varmistaa jokaisen ryhmän jäsenen saapuminen. Löysin Raamattuni välistä uuden tämän vuoden aamuvartiokalenterin. Olin katsonut siitä päivän tekstejä jo aikaisemmin, mutta vasta nyt silmiini osui kalenterin alkulehdellä oleva kirjoitus, jonka otsikkona on: "Uudenvuodentavoitteeni".

"Jumalan avulla tahdon tänä vuonna elää vaatimatonta, aitoa kristityn elämää. Tahdon antaa Pyhälle Hengelle mahdollisuuden käyttää minua Jumalan asian eteenpäin viemiseksi hänen antamiensa armolahjojen kautta. Ymmärrän, että minun ei tarvitse olla kaikkien mielijohteideni vietävänä, vaan voin vaikuttaa niihin keskittymällä myönteiseen ja pyrkimällä karkottamaan tyytymättömyyttä, apeutta, itsekkyyttä ja mielen epäpuhtautta ruokkivat ajatukset. Tahdon edistää uskoa, elämänmyönteisyyttä, iloisuutta ja rakkautta sekä omassa että toisten elämässä. Päätän harjoittaa säästäväisyyttä, varovaisuutta puheissani, tunnollisuutta työssäni, ahkeruutta kaikissa tehtävissäni ja lapsenomaista luottamusta Jumalaan. Tahdon käyttää säännöllisesti aikaa Raamatun lukemiseen ja rukoukseen, ja tahdon ottaa tavakseni rohkaista toisia ja opastaa jonkun Kristuksen luo."

Nimi: Paavo Hautala
Päivämäärä: 11.1.2012 Kuusamon lentoasemalla klo 12.23

Kun olin allekirjoittanut uudenvuodentavoitteeni, katsoin vasemmalle sivulleni, näin erään naisen istumassa matkalaukkunsa kanssa parin metrin päässä minusta. Kiinnitin hänen huomionsa sanomalla, että tiedättekö minkä lupauksen minä juuri tein? Näytin hänelle kalenteria ja annoin sen hänen käteensä. Hän luki sen ja totesi tavoitteen olevan hyvin hengellinen. Tämä ajatus mielessään nainen lähti laukkunsa kanssa valmistautumaan lennolleen.
Haluaisitko sinäkin yhtyä em. ajatuksiin ja valita samoin?

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uudenvuoden tavoitteesi on todellakin sellainen, että tahdon myös pyrkiä toimimaan sen mukaisesti. Pyhä Henki olkoon joka hetki kanssani ja antakoon voimaa toteuttaa käytännössä tavoitetta.
Elämä olisi varmasti mielekkäämpää, jos mahdollisimman moni tahtoisi toteuttaa omassa vaikutuspiirissään näitä hyviä tavoitteita, joita sinä, Paavo, tahdot toteuttaa. Siunattuja ja oonellisia päiviä toivotellen, Raija

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos, Raija, rohkaisevista sanoistasi! Kirppiksellä on nyt melko hiljaista. Ari ja Riikka pitävät sitä hyvin, mutta asiakkaat ilmeisesti kaipaavat Raijaa. Sinulle on muodostunut vakituiset asiakassuhteet, jotka käyvät säännöllisesti, silloin kun sinä olet paikalla. Toivottavasti pääset jälleen helmikuussa Kuusamoon. Hyviä talvipäiviä Varkauteen!

Anonyymi kirjoitti...

Viime vuonna olin tähän aikaan juuri tullut kirppikselle, luin viiden vuoden päiväkirjasta, jota täytän päivittäin. Lääkärikäynti takana samoin kuva polvesta otettu ja kaikki verikokeet. Lääkäri soittaa huomenna tuloksista. Ensi tiistaina menen maistraattiin Sannan tilityksen kanssa. Sitten onkin tärkeimmät asiat hoidettu täällä päässä.
Tavaraa on tullut kirppikselle lisää. Näinköhän sopii kaikki autooni. Pakkasta on täällä -16 astetta. Käytiin Joukon kanssa äänestämässä tänään. Siunausta ja hyviä lenkkeilyilmoja sinne pohjosen puolelle! Raija

Paavo Hautala kirjoitti...

Mukava, kun pidät päiväkirjaa eri tapahtumista. Voit seurata elämääsi jälkikäteen ja näet Herran johdatuksen. Kun saat kaikki asiasi hoidettua, niin tervetuloa Kirppiksen vastaavaksi Kuusamoon. Ari on tehnyt kirppiksellä muutoksia pöytien ja hyllyjen järjestelyissä. Katsotaan, mitä sinä pidät uudesta ilmeestä? Mekin olemme Annen kanssa käyneet äänestämässä. Rukoillaan Herran johdatusta meille kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitin saman aamuvartiossa olleen kirjoituksen uudenvuoden tavoitteesta A-4 paperille tietokoneella ja tulostin kauniin kuvan kera seinälleni tämän tietokoneeni yläpuolelle. Näin se on silmieni edessä aina kun istahdan koneen ääreen ja voin lukea uudelleen ja uudelleen lupaukset, joita aion tänä vuonna toteuttaa elämässäni.
Joku tavoite erityisesti pulpahtaa päivittäin sieltä ja tänään mieltäni on täyttänyt lupaus "Tahdon antaa Pyhälle Hengelle mahdollisuuden käyttää minua Jumalan asian eteenpäin viemiseksi Hänen antamiensa armolahjojen kautta." Niinpä lähdin kirjeellisen raamattuopiston kortteja viemään asuinalueeni postilaatikoihin. Nyt on otollinen aika herätellä ihmisiä suuntaamaan ajatukset hengellisiin asioihin. Kylminä ja pimeinä talvi-iltoina on aikaa myös tutustua Raamatun opetuksiin.
Elämä on mielenliintoista Jeesuksen yhteydessä vaeltamista ja Jumalan tahdon täyttämistä lähimmäisissämme. Raija

Paavo Hautala kirjoitti...

Olipa sinulla, Raija, hyvä idea tehdä tuosta lupauksesta suurennos tietokoneesi lähelle. Siitä voit nähdä joka päivä hyviä asioita ja mielesi täyttyy rakkaudella ja rakkaus panee ajatukset liikkeelle, eikä pelkästään ajatuksia, vaan myös kädet, jalat, suun, korvat, sydämen, koko ihmisen. Jos sinulla on koneella tuo kirjoitus, niin voisitko lähettää sen sähköpostissa minulle? Olisi mukava saada se. Laittaisin sen myös oman koneeni lähelle!

Anonyymi kirjoitti...

On minulla se, mutta en tiedä osaanko lähettää, voin kyllä yrittää. Jos ei onnistu, niin Jenna kunhan tulee käymään, niin pyydän häntä lähettämään ja neuvomaan minuakin vastaisen varalle. Raija

Anonyymi kirjoitti...

Tulikohan kopio perille, sain sen lähetettyä jonnekin. En vaan tiedä minne. Raija

Paavo Hautala kirjoitti...

Kyllä kopio tuli perille ja se oli oikein kaunis. Kiitos!