torstai 5. tammikuuta 2012

Kiehtovat nimet

Ihmisille annetut nimet voivat joskus olla hyvinkin kiehtovia ja kuvaavia. Ne voivat kuvata jopa ihmisen elämää ja luonnetta. Vanhempien kannattaa tarkkaan harkita, minkä nimen he lapselleen valitsevat, sillä lapsi kantaa tuota nimeä koko elämänsä ajan. Ruman tai epäsopivan nimen tähden lapsi voi joutua kiusatuksi tulemisen kohteeksi. Erityisesti etunimi, joka on tavallisesti puhuttelunimi, on tärkeä. Kun kuulemme ihmisen etunimen, niin se tuo mieleemme heti tiettyjä piirteitä ko. henkilöstä. Nimi on kuin tiedottaja, airut, joka kulkee edellämme. Nimistä tehdyt hellittely- tai haukkumanimet ovat usein kuin tarkennuksia siitä, millaisena muut ihmiset meidät kokevat. Nimemme kuuluu identiteettiimme. Raamatussa kerrotaan nimenmuutoksista. Tällaisiin nimenvaihdoksiin liittyy yleensä ihmisen luonteen- tai hänen tehtävänsä muutos. Mistä nimet syntyvät? Nimien syntyyn liittyy usein kokemuksia, näkemyksiä, ajatuksia, perinteitä, kuvauksia, tapahtumia, historiaa jne. Luonto on monien nimien syntymisen taustalla. Tänään nimipäiväänsä viettävät Lea ja Leea. Onnea heille! Tiedätkö millä tavalla Lean nimi liittyy luontoon?

Kysymys
Mitkä nimet löydät kalenterista, jotka on otettu luonnosta, eläin- tai kasvimaailmasta?

4 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Muistaakseni Lea hepreankielessä tarkoittaa lehmää?

Onhan noita kukannimiä annettu työille, Kielo, Vuokko, Orvokki... sitten on Vesaa, Varpua, Otsoa ja kyllä Pälvi, Suvi ja Pilvikin löytyvät luonnosta. Varmaan löytyisi paljon lisää, jos ottaisi sen allakan käteensä.

Paavo Hautala kirjoitti...

Olipa mukava katsoa kommenttia ja nähdä Ailan iloiset kasvot. Olit oikeassa. Eihän olisi kivaa, jos suomalaisella tytöllä olisi nimi: Lehmä?
Meidän molemmilla lapsillamme on luonnosta otetut nimet: Terho ja Suvi. Sini-miniällämme on myös kaunis luontoon liittyvä nimi.

Anonyymi kirjoitti...

Kuuntelin Sami Liukkosen saarnan Raamatun ensimmäisestä sukuluettelosta 1. Moos. 5 luvusta. Oli otsikoitu "turha luku" (sukuluettelothan usein sivuutetaan) Ja kyllä oli sisältöä, täynnä ilmoitusta Jumalan pelastussuunnitelmasta Jeesuksessa, aineksia vaikka useampaankin saarnaan. Löytyy Luther-säätiön sivuita. Ritva

Paavo Hautala kirjoitti...

Ritva viitasi Sami Liukkosen saarnaan, jossa hän käsitteli ensimmäisten patriarkkojen nimiä, joiden kautta Jumala saarnasi langenneille ihmisille evankeliumia. Tämä aihe on ollut minulle tuttu jo yli 20 vuotta. Olen itsekin saarnannut tästä samasta aiheesta. Liukkosen saarna oli mielenkiintoinen ja se korosti Kristusta jokaisen nimen kohdalla koskettavalla tavalla. Saarnasta tuli minulle uusia syvällisiä ajatuksia. Olen nähnyt sellaisen paperin, johon on kirjoitettu patriarkkojen nimet ja niiden merkitykset. En tiedä, kuka ne oli kirjoittanut: joku tuntematon nimistä kiinnostunut tutkija, ilmeisesti. Siinä oli valittu vähän toisenlaisia ajatuksia, kuin Liukkosen saarnassa, oli. Heprean kieli on monivivahteista ja samassa sanassa voidaan nähdä monia erilaisia ajatuksia. Tämä kertoo meille sen, kuinka rikasta kieli voi olla. Jos nyt oikein muistan, niin tuossa paperissa oli seuraavanlainen ajatus patriarkkojen nimistä:
Ihminen asetettiin paratiisiin. Hän lankesi ja hänestä tuli koditon vaeltaja. Siunattu Jumala tulee alas maailmaan opettamaan ihmistä. Hänen kuolemansa tuottaa väsyneelle levon.
Kiitos, Ritva, ja terveisiä Nokialle ja siunattua vuotta 2012, koko perheelle!