maanantai 23. huhtikuuta 2018

"Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu"!

"Minä kuljen sinun edelläsi ja tasoitan vuorimaat. Minä murran vaskiovet ja lyön rikki rautasalvat. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistään, jotta tietäisit, että minä, Herra olen sinut nimeltä kutsunut, minä, Israelin Jumala. Palvelijani Jaakobin ja valittuni Israelin tähden minä kutsuin sinut nimeltä ja annoin sinulle kunnianimen, vaikka sinä et minua tuntenut. Minä olen Herra, eikä toista ole, ei ole muuta Jumalaa kuin minä. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta auringon nousun maista sen laskun sijoille asti tiedettäisiin, ettei ole ketään muuta kuin minä. Minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valon ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden. Minä, Herra, teen kaiken tämän." (Jes. 45:2-7.)

Elävän Luoja-Jumalan kädessä ovat kaikki kansat maan päällä. Hän ohjaa ihmiskunnan eri vaiheita toteuttamaan hänen tahtoaan. Herra tuntee kaikki ihmiset maan päällä, maan luomisesta alkaen sen uudestiluomiseen saakka. Herra tietää kaikkien ihmisten nimetkin, vaikka he eivät olisi vielä syntyneetkään. Jumala valitsee ja kutsuu sellaisiakin, jotka eivät häntä tunne.

Persian kuningas Koores eli Kyyros (559-529 eKr.) oli Jumalan nimeltä kutsuma mies, vaikka hän ei kutsumisensa hetkellä edes tuntenut Herraa eikä tehtäväänsä. Jumalan kädessä hän oli sopiva mies sopivalla hetkellä toteuttamaan Herran suunnitelman Jumalan kansan hyväksi. Herra tekee itsensä tunnetuksi niiden kautta, joiden sydän on hänelle otollinen. Jumalan suunnitelmien toteutumisella on oma aikataulunsa, jonka Herra tietää. Jumalan kansaan kuuluvat ovat nimeltä kutsuttuja ja valittuja. He ovat olleet ja tulevat aina olemaan Jeesuksessa valittuja pelastumaan ja toteuttamaan pelastuksen historiaa yhdessä Herran kanssa. Tänä päivänä mikään poliittinen tai uskonnollinen valta ei ole erityisasemassa muihin nähden. Jeesus on kaikkien kansakuntien yläpuolella. Häneen uskovat ja häneen liittyneet ovat Jumalan pyhä ja väkevä kansa, jolle on annettu evankelioimistehtävä koko maailmassa. Kristuksen todistajaksi voi nousta yllättäen sellainenkin ihminen, joka ei Jeesusta vielä edes tunne. Jumalan etsiminen ja kutsuminen on salaisuus, joka paljastuessaan yllättää maailman. Ihmisten asettamat auktoriteetit eivät välttämättä ole niitä, joita Herra erityisellä tavalla käyttää omien suunnitelmiensa toteuttamiseen. Herra on siellä, missä häntä etsitään ja seurataan nöyrin sydämin. Herra kulkee aina omiensa edellä näyttäen tietä ja tasoittaen sen valtatieksi, jota on hyvä käydä eteenpäin. Mitkään rautasalvoilla varustetut ovet eivät estä Jumalan työtä. Pelastetut sielut ovat aarteita, jotka Herra löytää salatuimmistakin kätköpaikoista. Yksikään ihminen ei ole häneltä salassa. Jeesus on Hyvä Paimen, joka tuntee omansa ja hänen omansa kuulevat Paimenensa äänen ja seuraavat sitä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan. Jeesuksen ääni kuullaan hänen sanassaan. Sana myös avaa korvamme kuulemaan oikean Paimenen äänen. Väärät paimenet ovat nyt hyvin aktiivisia ja ne koettavat hajottaa lauman ja eksyttää, jopa valitutkin. "Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu"!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Paavo Hautala kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.