tiistai 8. syyskuuta 2015

Lähetystyötehtävä Laukaassa!

Tunsin kehotusta suorittaa meille annetun lähetystyötehtävän yksin, koska ajattelin kohdata jonkun ihmisen Jeesuksen tavalla, henkilökohtaisesti. Tämähän liittyi tiimimme kysymykseen. Mieleeni tuli etsiä joku henkilö, jota voisin auttaa jollakin tavalla, esimerkiksi käytännön työllä.

Kenttä, jonne olin lähdössä, oli täysin outo ja tuntematon. Pyysin Herraa lähettämään enkelin opastamaan minua oikeaan paikkaan.

Laukaalle tultuani käännyin Kankaanpääntielle. Tie tuntui oikealta, koska olen asunut nuorena miehenä Kankaanpäässä. Sitten huomasin olevani teollisuusalueella. Eikö täällä olekaan asutusta, ajattelin. Menin kuitenkin eteenpäin ja tulin maaseudulle.

Tuossa on komea kartano. Isäntä näkyy kävelevän ulkona. Hänellä on käsissään koiranmuonaa. Ajoin autoni rohkeasti pihaan. Menin miehen luokse ja esitin asiani. Hämmästys oli suuri. Mies ei tiennyt mitä sanoa. Kaikki työt oli tehty, joten en päässyt töihin. Mies neuvoi minua menemään naapuriin, jossa asuu suurperhe. Heille apu olisi varmaan tarpeen, hän totesi.

Astuessani suurperheen kotiin, sain tietää, ettei vanhemmat olleet kotona. Lapset olivat aivan ihmeissään, kun vieras mies tuli yht' äkkiä heidän kotiinsa, haluten tehdä työtä heidän kotinsa hyväksi. Talon poika oli tullut juuri koulusta. Reppu selässään hän jähmettyi paikalleen. Tytöt olivat tiskaamassa astioita ja katsoivat minua pitkään, vakavin ilmein. Kaikki kolme lasta olivat hämmästyneitä oudon tilanteen johdosta. Huomasin seinällä olevalla ilmoitustaululla perheen päivän ohjelman, johon oli kirjoitettu isän ja äidin kotiintuloaika. Ymmärsin, että minun on syytä lähteä heti pois ja jättää lapset hoitaman askareitaan yksin. Toivotin lapsille hyvää syksyä ja menestystä koulutyöhön. Pyysin heitä kertomaan vanhemmilleen terveisiä.

Seuraavassa talossa ovi oli lukossa ja ikkunat tukossa, mutta piipun päällä ei ollut kuitenkaan hattua. Ketään ei ollut kotona. Tämän talon pihalta näin naapurissa olevan, elämää. Maatalon isäntä ajoi traktoria. Hän oli ilmeisesti tulossa pellolta. Kävelin reippain askelin suoraan traktoria kohti. Kun isäntä avasi hytin oven, huomasin hänen istuvan korkealla istuimella. Puhuttelin miestä alhaalta ylöspäin. Tämähän on oikea suunta ihmisiä lähestyttäessä. Esittelin itseni ja asiani.

Jälleen kerran näin hämmästyneen näköiset kasvot, jotka olivat ystävälliset ja hyväntahtoiset. Tiesin heti sydämessäni, että tämä oli se paikka, jonne minun oli määrä tulla tänään. "Tällaista ei tapahdukaan joka päivä", oli miehen ensireaktio, tajutessaan mistä oli kysymys. Pyysin maatalon isäntää miettimään rauhassa minulle antamaa työtehtävää sillä välin, kun ajoin autoni naapurin talon pihalta hänen talonsa pihalle. Kyllä se vain sopii, sain vastaukseksi.

Meni tovi ja pääsin töihin, mahtavaa! Tältä tuntuu, kun saa työpaikan. Mies vertasi tilannettani omaan kokemukseensa, kun hän nuorena sotilaana oli kulkenut ovelta ovelle ja kerännyt varoja sotaveteraaneille. Se ei ollut hänelle helppoa, mutta auttaminen tuntui tärkeältä ja hyvältä.

- Minulle annettiin hyvät työhanskat ja tallin takaa haettiin kottikärryt. "Voisitko kärrätä näillä kottikärryillä puita pressun alta liiteriin"? "Sehän on mukavaa työtä", sanoin. Teen sen ilomielin. "Näin mukavaa isäntää on ilo palvella", sanoin tyytyväisenä. "Ethän kuitenkaan rehki liikaa, ettei tule hiki", huolehti isäntä.

Isännän piti lähteä pellolle hakemaan rehua lehmille ja minä sain aloittaa puuhommat. En ole varmaan koskaan nauttinut työnteosta niin paljon kuin nyt. Sää oli mitä parhain, tähän työhön juuri sopiva. Kiitin Herraa ihmeellisestä johdatuksesta ja rukoilin työtä tehdessäni minulle tuntemattoman talon ja sen asukkaiden puolesta. Olin varmaan enkelien ympäröimä, koska tunnelma oli niin autuas. On totta, että palvelemisen kautta saadaan suurin ilo sekä tässä että tulevassa elämässä.

Puolitoista tuntia meni kuin siivillä. Kun kymmenen kottikärryllistä puita oli liiterissä, isäntä tuli katsomaan työmaatani ja kehui ahkeruuttani. Sain kutsun tulla talon pöytään. Talon emäntä toivotti minut kädestä pitäen tervetulleeksi heidän kotinsa ruokapöydän ääreen. Teekupposten kera käytiin iloinen ja lämminhenkinen keskustelu, jossa ihmettelimme yhdessä Jumalan johdatusta. Tutustuimme toisiimme ja perheisiimme puolin ja toisin. Myös talon historia tuli tutuksi. Lopuksi sain tilaisuuden rukoilla ja siunata talonväkeä ja heidän lapsiaan. Tuliaisiksi sain antaa hengellistä luettavaa ja kuunneltavaa. Annoin myös henkilötietoni ja toivotin uudet ystävät tervetulleiksi vieraaksemme Kuusamoon, Karpaloon syömään ja tutustumaan seurakuntaamme. Eteisessä ihmettelimme vielä tapahtunutta ja toivottelimme kaikkea hyvää toinen toisillemme. Tämä kokemus jäi varmasti molemmille osapuolille lähtemättömästi mieleen!

Kello oli tasan 16, kun saavuin takaisin Kallioniemen leirille. Tämä oli se aika, jolloin meidän oli määrä palata kentältä. Sain sitten ensimmäisenä kertoa kenttätyökokemuksesta, josta iloitsimme yhdessä ja kiitimme Jumalaa. "Herra on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti!"

 Tästä kasasta kärräsin kymmenen kärryllistä puita liiteriin, Laukaassa

 Markku ja liiteri, jonne puut laitettiin. Markku on tosi paljon Reiman näköinen ja oloinen. Reima on seurakuntaamme kuuluva veli, Hautajärveltä. Jos Reima olisi täsä kuvassa, he näyttäisivät kaksosilta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kertomus :-) ja hyvä esimerkki siitä miten voisi tehdä, kun on vapaata aikaa, ja suunnitella avoimin mielin, rukoillen johdatusta.

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos sinulle, kommentistasi. Näin voi tosiaan tehdä kuka tahansa ja tuottaa iloa lähimmäisille.

Minulle soitti muutama päivä sitten eräs nuori rouva ja sanoi, että hän voisi tehdä vapaaehtoistyötä Karpalon kasvimaalla. Tämä tuntui tosi hyvältä. Tänään hän nosti sipulit maasta ja vei ne Karpaloon. Mahtavaa! Nyt saisi kaivaa perunat ja poimia herneet ym.