Torstai 7.7.2011

Torstain 7.7. leiripäivän teema oli: "Seuratkaa minua"! Tämä on Jeesuksen kutsu seurata häntä. Emme ole ihmisten seuraajia, vaan Jeesuksen seuraajia. Meidän tulee jatkuvasti kääntää katseemme pois itsestämme ja toisista ihmisistä ja ongelmistamme Jeesukseen. Kun katseemme on kiinnittynyt Vapahtajaamme, niin silloin ei tule romahdusta, kun koettelemukset ja pettymykset ravistelevat meitä ja uskoamme.
Torstaiaamun hartaudessa puhuin Temppelistä lähtevästä virrasta (Hes. 47:1-12.)
Rohkaisin leiriläisiä astumaan Jumalan virtaan, uimavesiin asti. Vain uimavedet irrottavat meidät siteistä ja muista pidäkkeistä, niin että Pyhä Henki saa meitä kuljettaa tahtonsa mukaan. Jumalan lapsia ovat ne, joita Pyhä Henki kuljettaa. Pyhän Hengen kosketus on siunattu asia, mutta Pyhän Hengen johdossa eläminen tuo autuuden.
Olin valinnut tämän aiheen, koska meillä oli alkamassa jännittävä koskimelontapäivä Iijoella ja halusin meidän ajattelevan luonnon temppelissä temppelistä lähtevää virtaa, joka parantaa kaiken ja saa menestymään kaiken, minne tuo virta jättää vaikutuksensa. Iijoki on saanut nimensä lapinkielen yötä merkitsevästä sanasta. Nyt kuitenkin elimme valoisaa aikaa, emmekä kokeneet pimeää yötä ollenkaan.
Tätä retkipäiväämme oli odotettu koko viikon. Melontareittimme oli meille kaikille tuntematon. Tiesimme, että 24 km:n reitillämme oli n. 20 ykkös- ja kakkosluokan koskea. Jokaista varmaan jännitti ja vähän pelottikin. Mietimme mielessämme, että mitenkähän selviämme? Kaatuuko kanoottimme vai selvitämmekö reitin kuivana?
Jari Olkkola oli oppaanamme ja vastasi turvallisuudestamme. Hän oli kulkenut reitin etukäteen ja etsinyt joesta sopivan kulkuväylän, jota meidän tuli tarkoin seurata. Minulla oli Asserin kanssa paikka kanoottijonon puolessa välissä. Kanootteja oli kaksitoista. Melonnasta teki haastavan se, että Iijoen pinta oli tänä kesänä melko matalalla, kuivuuden tähden.
Olimme hyvissä ajoin kokoontuneet lähtöpisteeseen. Jokijärven Lomat oli se paikka, josta lähdimme liikkeelle. Jari piti turvallisuuskoulutuksen ja antoi hyviä ohjeita, miten meidän tulee menetellä, jos kanoottimme kaatuu. Noin kolme kilometriä saimme harjoitella melomista ennen kuin saavuimme ensimmäiseen koskeen. Ilma oli helteinen ja aurinkoinen. Käsivarteni ja jalkani tulivat aivan punaisiksi, koska en muistanut laittaa aurinkovoidetta suojaksi. Onneksi minulla oli kuitenkin lippis suojana, niin etten saanut auringonpistosta. Pysähdyimme vain yhden kerran ennen Kirstinkarin kotaa. Tämä oli hyvä ratkaisu, koska juuri ennen kotaa taivaalle kerääntyi tummia pilviä ja vettä tuli ihan reippaasti. Metsähallituksen ylläpitämät kodat ovat aivan ensiluokkaisia. Niin oli tämäkin kota. Kirstinkarin kota on tilava ja hyvin siisti. Seinillä ei ollut piirustuksia ja roskia ei näkynyt missään. Nautimme kotaelämää noin 1,5 tuntia. Söimme maukkaan aterian ja kuuntelimme toistemme kokemuksia matkan varrelta. Katjan ja Eeva-Kaisan ruokakanootti oli kiepsauttanut Katjan ja Eeva-Kaisan koskeen. Ruokasäkit olivat ihmeellisesti pysyneet kanootin kyydissä, eivätkä olleet kastuneet lainkaan. Minulla ja Asserilla oli myös uhkaava tilanne eräässä koskessa. Kanoottimme meni poikittain suurta kiveä vasten ja kaksi muuta kanoottia iski kylkeemme. Sormeni oli vähällä jäädä kanoottien väliin. Tässä rytäkässä melani karkasi koskeen. Huusin Einelle, että hän ottaisi melani äkkiä ylös koskesta. Hän onnistui saamaan sen ylös, mutta hänen oma melansa karkasi vuorostaan kuohuihin. Emme tahtoneet millään päästä pois kiveltä, koska virtaavan veden aiheuttama paine oli niin suuri. Selvisimme kuitenkin kaikki tuosta kiperästä tilanteesta kaatumatta. Pyysin Asserilta melan ja sen avulla selvisin kaatumatta. Lopulta sain myös kadottamani melan takaisin, eräoppaiden ripeän toiminnan ansiosta.

Kodalla oli tosi mukavaa ja ruoka maistui hyvältä. Eine oli varannut runsaat eväät kaikille. Emännät valmistivat myös tulevan ruokapaikan pastaruoan, koska sen valmistaminen oli nyt tosi kätevää. Kotaelämän jälkeen olimme valmiit jatkamaan matkaa uusin voimin. Aurinko paistoi taas täydeltä terältä ja mustat pilvet olivat poistuneet näyttämöltä. Matka jatkui ja jokainen koski oli haaste. Pysähdyimme vielä kerran uimaan ja loppumatka olikin sitten Iijoen puolesta rauhallinen, koska olimme selvittäneet kaikki kosket. Melontakisa sai kuitenkin nuoret ottamaan toisistaan mittaa. Me otimme Asserin kanssa rauhallisesti ja ehdimme maaliin hyvissä ajoin. Pysyimme koko ajan hyvin aikataulussa. Olimme perillä etuajassa, joten saimme vielä uida joessa ja nauttia vastavirtaan uimisesta. Putaanmutkassa nautimme päivällisen ja odottelimme linja-autoa. Linja-auto saapui ajallaan ja pääsimme leirikotiin. Vesihoito-osasto rentoutti lihakset. Iltapalan ja kertomuksen kautta löysimme lepopaikan tutusta vuoteestamme. Unen tuloa ei tarvinnut odotella pitkään. Jokijärvi vaikeni jälleen odottamaan uutta päivää. Olipa jännittävä, hauska ja mielenkiintoinen päivä. Tästä retkestä riitti puhumista pitkän ajan, myös seuraavana päivänä ja leirin jälkeenkin.