Tiistain 5.7. teema oli: "Täydellinen rakkaus karkottaa pelon"! Rakkaus-teema oli mukana koko viikon. Se kulki punaisena lankana koko ohjelman taustalla. Rakkaus tekee kaiken palvelun täydelliseksi, koska Jeesus on mukana kaikessa mitä teemme ja toimimme. Ilman rakkautta emme voi tehdä mitään.
Aamupäivä käytettiin tuttuun tapaan raamattutuntien pitämiseen. Vietimme myös hiljaisen hetken ja kirjoitimme kirjeen Jumalalle. Jokainen sai kirjoittaa hyvin avoimen ja rehellisen kirjeen, jossa oli mahdollisuus tunnustaa kaikki synnit, ne salaisetkin mieltä painavat asiat. Lippukentällä oli koivupuusta tehty risti orjantappurakruunuineen. Tämän ristin juurella polvistuimme kukin vuorollamme ja luimme kirjeen Jumalalle. Sitten siirryimme nuotiopaikalle, jossa poltimme kirjeen. Kokoonnuimme vielä yhteiseen piiriin, jossa kiitimme Jeesusta syntien anteeksiannon ja pelastuksen lahjasta. Tämä hetki oli hoitava ja vapauttava kokemus meille kaikille.
Lounaan jälkeen leirin parkkipaikalle ilmestyi linja-auto. Lähdimme sillä retkelle. Tänään oli vuorossa Taivalvaaran retki. Taivalvaaran päältä avautuivat hulppeat näköalat kauaksi yli Taivalkosken keskustan. Taivalkosken seikkailupuistossa jakaannuimme kahteen ryhmään. Toinen ryhmä lähti kiertämään Frisbeegolf-rataa ja toinen ryhmä aloitti kiipeilemisen. Molemmat ryhmät saivat tehdä samat tehtävät omalla vuorollaan, neljän tunnin aikana. Pienille lapsille oli oma satupolkunsa samoissa maisemissa.
Kokeilin kiipeilemistä, koska minulla oli niin hyvä turvamies koko ajan lähellä. Pystysuoraa seinää oli aika vaikea päästä ylös, mutta onnistuin kuitenkin nousemaan seinää pitkin muutamia metrejä ylöspäin. Nuoret olivat rohkeita ja vikkeliä kuin "oravat". He kiipesivät aivan ylös asti ja suorittivat kaikkein vaikeimmatkin reitit. Yksi nuori jäi kuitenkin hankalaan paikkaan istumaan ja hänet piti hakea pois köysilaskeutumisen avulla. Maasta katsottuna ko. nuori oli kuin kotkanpoikanen, joka ei uskaltanut lähteä pesästä kokeilemaan siipiensä kantovoimaa. Frisbeegolf oli myös hauska ja heittotaitoa vaativa laji. Kaikki saivat hyviä neuvoja lajin ammattilaisilta ja oppivat uusia niksejä siitä miten "kiekon" saa lentämään mahdollisimman hyvin ja tarkasti maaliinsa. Tämä laji oli minulle aivan uusi kokemus.
Roni tuli leirillemme tässä vaiheessa. Hän pääsi heti näyttämään omia, kiipeilytaitojaan.
Sitten lähdimme Jalavan Kaupan Matkalaisen pirttiin syömään päivällistä. Historiallinen kauppa kiinnosti kaikkia ja muutamat tekivät ostoksiakin hankkiakseen jotakin erikoista tuliaista kotiin vietäväksi. Lohikeitto on pohjoisen perinneruokaa ja sitä oli tarjolla meillekin. Kasvisvaihtoehto oli myös otettu huomioon. Jälkiruokana oli jäätelö tai leivos. Ruokailun jälkeen katsoimme Ice Age -Jäätikön sankarit elokuvan. Se oli hauska ja opettavainen kertomus, jota oli mukava seurata. Tämän jälkeen lähdimme linja-autolla takaisin leirikotiin. Linja-autossa saimme vielä katsella Kuusamon kauneimpia maisemia musiikin kera. Kuvat olivat kauniita ja musiikki rauhoittavaa. Leirille päästyämme nuoret menivät saman tien uimaan, saunaan ja paljuun. Tämä vesihoito-osasto oli ahkerassa käytössä koko leirin ajan. Siellä muodostui läheisiä ystävyyssiteitä ja nuorten kommunikointitaidot kehittyivät positiivisella tavalla. Kaikkein hiljaisemmatkin avautuivat kertomaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan ja kertaamaan päivän tapahtumia.
Iltapalan ja kertomuksen jälkeen vain kuorsaajat pitivät omaa ääntään, muuten kaikki oli tyyntä ja hiljaista. Kaikki olimme kuin "Untamoita", jotka viettivät nimipäiväänsä peiton alla.
torstai 14. heinäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti