tiistai 19. huhtikuuta 2011

Sain etuoikeuden kulkea tänään kuninkaan perässä!

Tänään hain kaikki, kirkon pöydällä olevat, Nykyajan kevätlehdet kassiini ja lähdin niitä myymään ja toivottamaan ihmisille hyvää pääsiäistä. Lehtiä oli yhteensä 26 kpl. Nyt niitä on enää 5 kpl. Sain 21 kaunista julkaisua myydyksi. Kiitos kaikille, jotka ostitte minulta tänään hyvää lukemista nuorisotyön tukemiseksi. Yhdessä talossa ostettiin kaksi lehteä. Talon emäntä ja hänen vieraansa ostivat molemmat yhden lehden.
Luin ennen kentälle lähtöä sanan:
"Heidän edellään kulkee tien aukaisija, he raivaavat tiensä, murtautuvat portista ja lähtevät. Heidän kuninkaansa kulkee edellä, Herra johtaa heitä." (Miika 2:13.)
Sain kokea tämän sanan todeksi! Kiitos Herralle!
Eikö olekin rohkaisevaa tietää, että kaikkein arvovaltaisin persoona kulkee edellämme. Kuninkaan perässä on ilo ja etuoikeus kulkea valmista tietä. Sain etuoikeuden kulkea tänään kuninkaan perässä!

Loput viisi lehteä myin tänään 20.4.2011 muiden töiden lomassa, kahdessa liikkeessä ja kolmessa kodissa. Yhdessä kodissa tarvittiin esirukousta. Rouva oli ollut kauan sairaana (sairaalassa) ja hän oli edelleenkin huonossa kunnossa. Rukoilin hänen puolestaan ja annoin muutaman hyvän terveysvinkin.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Paavo todella hyvästä esimerkistä! Sinä elät uskoasi todeksi. Jeesuksen tuloa voitaisiin jouduttaa jos monet voisivat lähteä kulkemaan kuninkaan perässä. Kysymys kuuluukin: Mitä kaikkea minä voin tehdä? Helena S

Paavo Hautala kirjoitti...

Kysyt: "Mitä kaikkea minä voin tehdä?"
Jokaiselle löytyy palvelutehtävä, joka on hänelle sopiva. Pitää kokeilla eri työmuotoja ja kysyä Herralta, että mitä hän haluaisi minun tekevän hänen viinitarhassaan. Kun ihmisellä on halu palvella, niin Herra antaa voiman ja viisauden toteuttaa hänen lähetyskäskyään käytännössä.
Esim.
- Kirjallisuustyö
- Sympatia-keräys
- Avustuspalvelutyö
- Leiriavustajana oleminen (tarvitsisin vielä yhden naispuolisen leiriavustajan ensi kesän leirille)
- Raamatuntutkistelut kodeissa tai julkisissa tiloissa
- Varainhankinta hyviin tarkoituksiin
- Lapsi- ja nuorisotyö
- Vapaaehtoistyö monilla eri tahoilla
- Raamattuopiston korttien jako jne.
Tähän listaan voisi lisätä monia muita lähetystyöideoita ...

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tuli vielä mieleen sielunhoitajan työ ja rukouspalvelu, sekä esirukoustyö. Tämä esirukoustyö on ollut itselläni sellainen, jota olen voinut harjoittaa itse. Se ei vaadi tiettyä paikkaa eikä aikaa, vaan rukoilla voi missä ja milloin tahansa toisten ihmisten puolesta, jotka esirukousta tarvitsevat. T. Kia

Anonyymi kirjoitti...

Hei Paavo.
Mitä se naispuolinen leiriavustaja tulisi ko.leirillä tekemään,eli mitä hänen tehtäviinsä kuuluisi?Voisiko tällaanen mitään osaamaton olla jotenkin avuksi?Ei oo omia muksuja eikä puolisoo ollu paapottavana,iha ite vaan yrittäny suoriutua tästä elämästä puolensataa vuosikymmentä,mutta niistä 12 vuotta Jumalan lapsena olleet Hänen armorakasta huolenpitoaan ja rakkauttaan vertaansa vailla.Se on suurta armoa Isältä.Siis sattuisi kesälomakin sopivasti alkamaan juuri heinäkuussa,olisikohan minusta siihen hommaan?Uteliaisuuteni heräsi kun kerran heitit blogillasi ilmaan ko. ajatuksen kohdallani.Ja vielä,onko niitä itikoita ihan hirveesti siellä Lapissa kesällä?
Siunausta ja rukousta kaikkiin ihmislapsen touhuihin.
Eeva-Kaisa.

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos mielenkiinnostasi leiriavustajan tehtäviä kohtaan. Siihen kuuluisi tyttöjen valvomista, että kaikki sujuu hyvin. Keittiöllä avustamista emännän apuna erityisesti iltapalan järjestämistä, koska emäntä ei ole illalla mukana. Nuorten kuuntelemista ja rohkaisemista. Tavaroista huolehtimista ja retkillä ruokailujen organisointia. Avustamista ohjeiden mukaan jne. Kyllä sinä pärjäisit hyvin. Oletko nähnyt jo ohjelman? Voit tulostaa sen seurakuntamme kotisivuilta tai Adventtikirkon sivuilta.
Jokijärven leirikeskuksessa ei ole ollut itikoita kovin paljon. Kyllä niiden kanssa pärjää.
Soittele, niin kerron tarkemmin, miten asiat menevät. Tämän kirjoituksen johdosta voi tulla useampiakin kyselyjä. Silloin kun olit käymässä Kuusamossa, niin ajattelin, että sinä voisit olla hyvä leiriavustaja Katjan tukena. Helena S. oli myös kiinnostunut samasta asiasta kuin sinäkin. Teille saattaisi molemmille löytyä sopivia tehtäviä. Jutellaan tästä enemmän puhelimessa.

Terho kirjoitti...

Hienoa työtä tuo lehtien myyminen eräriparin hyväksi. Tulossa on varmasti mahtava leiri, jos nyt ohjelmasta voi jotakin päätellä! Paljon on ohjelmaa taas tänä kesänä.

Tervetuloa vaan Kuusamoon!

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen kiinnostunut jakamaan Raamattuopiston kortteja. Olen tähän mennessä jakanut noin 16.000 kpl em. kortteja sekä traktaatteja ja myös jonkin verran lehtiä. Kyselisin, että olisiko joku muukin kiinnostunut jakamaan tällaista postia?
Terveisin postipoika Pasi

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos Pasi ahkeruudestasi. Oletpa jakanut paljon postia. Toivottavasti toisetkin saavat intoa sinun esimerkistäsi! Hyvää jatkoa sinulle edelleenkin!