maanantai 31. tammikuuta 2011

Ovatko hyppivät kalat eksyneet parvesta?

Viime yönä näin unta, kaloista. Pienet kalat hyppivät levottomina, kun ne olivat yksin, mutta pienessä parvessa uidessaan ne olivat rauhallisia ja levollisia. Pohdin unessa, että miksi näin? En tunne kalojen käyttäytymistä. Selitin kuitenkin, että hyppiminen johtuu turvattomuudesta. Yksinäisten kalojen pelko saa ne hyppimään. Hyppimisen seurauksena syntyy veteen väreilyjä, jotka ovat viestejä kalojen lajitovereille. Hyppivä kala lähettää näin viestin, että olen eksynyt parvesta ja tarvitsen apua. Viestin saatuaan lajitoverit uivat paikalle ja parvi on rauhallinen, koska parvessa uivat kalat tuntevat itsensä turvallisiksi. Olisi mielenkiintoista tietää, että mitähän biologit ja kalojen käyttäytymistä tuntevat sanoisivat tällaisesta selityksestä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jumala ei halua meidän jäävän sydän kipeänä ja
murtuneena pysyvän murheenvaltaan. Hän haluaa meidän katsovan ylös hänen rakastaviin kasvoihinsa . Siunattu vapahtaja seisoo niiden vierellä ,joiden silmät ovat niin kyynelten sokaisemat ,etteivät he huomaa meidän katsovan itseensä yksinkertaisessa uskossa sekä sallien hänen johtaa meitä.


Ne jotka itkevät Jeesuksen kanssa ,koska he tuntevat myötätuntoa maailmaa kohtaan sen kärsimysten tähden sekä murehtivat sen syntejä . Sellaiseen murehtimiseen ei ole sekoittunut itsekyyttä.
Jeesus oli surujen mies,hän kärsi sellaista sydämmen tuskaa , mitä mikään kieli ei kykene kuvailemaan .
Ihmisten rikkomukset murskasivat hänen henkensä.

Olemmeko me huolissamme lähinmäisistämme ?
Heidän hädästään ,tuskastaan sekä levottumuudestaan ?

Herra siunatkoon meille Rakkautta heitä kohtaan !
Ari Hyyppä

Paavo Hautala kirjoitti...

Ari varmaan samaistuu hyppivään kalaan, joka on päässyt parveen takaisin.