"Sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa"

Daavid ymmärsi hyvin oman kokemuksensa kautta, ettei yksikään ihminen ole syytön Jumalan edessä. Tämän saman totuuden voimme lukea kaikkialta Raamatusta. Kirkasta valoa tähän asiaan saamme kun luemme Paavalin roomalaiskirjeen.
Psalmissa 143:2, on sanat: "... sinun edessäsi ei yksikään ole syytön". Nämä sanat tuovat julki sen, että Daavid ymmärsi saman totuuden kuin Paavalikin. "Viikunanlehtiverhomme" eivät peitä sielumme alastomuutta Jumalan edessä. Tarvitsemme Kristuksen vanhurskauden puhtaan puvun, seistessämme levollisina Jumalan edessä. Mikään muu puku ei ole kyllin puhdas, jossa voisimme astua taivaan portista sisään, iankaikkiseen elämään.

Kun me rukouksessa tulemme Jumalan kasvojen eteen, niin kaipaamme armoistuinta enemmän kuin tuomioistuinta. Väärin syytettynä ja tuomittuna ihmisten taholta ei oikeuta meitä vaatimaan meitä vastaan rikkoneita vihamiehiämme ja vainoojiamme tuomiolle. Jeesus neuvoi meitä rukoilemaan heidän puolestaan yhtä innokkaasti kuin rukoilemme oman sielummekin puolesta. Jumalan lapsina saamme tulla armon valtaistuimen luo itse ja tuoda myös meitä vastaan rikkoneet lähimmäisetkin armoa ja laupeutta saamaan oikeaan aikaan.
Synti on vaarallisin vihollisemme, joka ajaa meitä takaa ja yrittää hukuttaa meidät. Sisältä päin tulevat viholliset ovat aina vaarallisempia kuin ulkoapäin tulleet hyökkäykset. Jeesus on ainoa pelastuksen toivomme, kaikissa elämämme tilanteissa.

Daavid rukoilee psalmissa 143, että Jumala kuulisi hänen rukouksensa ja vastaisi hänen pyyntöönsä. Jokainen ihminen kaipaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ei kukaan pidä siitä, että ihmiset polkevat heidät jalkoihinsa ja heidän mielipiteillään ei ole mitään merkitystä. Jos ihminen joutuu kaikkien ihmisten torjumaksi, hänen voimansa loppuvat ja sydän jähmettyy. Daavid tunsi itsensä tällaiseksi. Mitä hän tässä tilanteessa teki?
"Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä. Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa".
Sitten seuraa tauko. Meidänkin on hyvä viipyä näissä sanoissa vähän pidempään, sillä näissä sanoissa on lääkettä kaikenlaiseen masennukseen. "Minä muistelen menneitä aikoja". Toisaalta Raamattu sanoo: "Älkää menneitä muistelko, älkää menneistä välittäkö". Ovatko nämä ajatukset ristiriidassa eo. sanojen kanssa? Eivät ole. Meidän ei pidä koskaan unohtaa sitä hyvää mitä olemme Herran kanssa kokeneet elämämme aikana menneinä päivinä. Herran johdatus ja apu menneisyydessä ja sen muisteleminen valaa sieluumme uskoa, rohkeutta ja luottamusta siihen, että selviämme vaikeuksistamme myös tänään ja tulevina päivinä, Jumalan armon avulla. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa. Tämä sana liittyy sanoihin: "Älkää menneitä muistelko, älkää menneistä välittäkö". Pahojen asioiden, loukkausten, epäonnistumisien, tappioiden, lankeemusten, menetysten ja pettymysten unohtaminen on vapauttavaa. Anteeksi antaminen ja anteeksi saaminen ovat sielumme parhaita lääkkeitä, joita ei voi ostaa apteekista eikä terveyskaupasta.

Toinen vahvistava lääke löytyy sanoista: "... mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä". Kun suuntaamme katseemme Jumalaan, Hänen tekoihinsa ja töihinsä, niin nääntynyt sielumme virkistyy ihmeellisesti. Jumalan tekoja ja töitä näemme kaikkialla, kun vain avaamme silmämme ja katselemme. Ne ovat valmiina edessämme. Kaikki on valmiina, tulkaa ja katsokaa, ihailkaa ja iloitkaa kaikista Herran töistä. Siitäkin mitä Hän tekee parhaillaan sinun ja minun elämässä.

Kolmas asia, jonka Daavid mainitsee, on sanoissa: "Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa".
Kun kohotamme kätemme, se merkitsee antautumista. Emme yritä yksin, vaan turvaudumme Herran apuun. Jumala tarttuu kohotettuihin käsiin, tukee ja vahvistaa Hänen puoleensa kääntyviä. Ei yksikään Jumalaan turvautuva ihminen ole joutunut häpeään ennen meitä eikä hän joudu häpeään meidän jälkeen. Janoaako sinun ja minun sieluni Jumalaa yhtä innokkaasti kuin kuivunut maa janoaa vettä? Tätä kysymystä voimme miettiä kukin tykönämme.

Tauon jälkeen Daavid toivoo Jumalalta pikaista vastausta rukoukseensa. Muuten hän ei enää jaksa. Hän on kuin haudan partaalla oleva loppuun palanut ihminen putoamaisillaan tuohon hautaan, jos Jumala ei käännä kasvojansa hänen puoleensa pian. Jos Jumala kääntää meille selkänsä, niin se merkitsee todella vakavaa asiaa. "Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme" on tärkeä rukous, jota emme saa unohtaa.
Psalmi 143 on kuin lähde, josta pulppuaa pelastuksen vettä janoiselle yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä johtuu siitä, että olemme Jumalan sanan äärellä. Pyhä Henki on innoittanut Daavidin kirjoittamaan tämän laulun. Daavidilla on nöyrä ja vilpitön halu palvella Herraa koko sydämestään. Hän toivoo, että Jumala opettaisi hänet tuntemaan oikean tien, jotta hän voisi kulkea sitä. Hän pyytää, että Jumala opettaisi häntä täyttämään Jumalan tahdon. Hän kaipaa Pyhän Hengen johdatusta elämäänsä. Näitä kaikkia em. asioita mekin saamme etsiä, löytää ja iloita, saadessamme kokea ne todeksi omalla kohdallamme.