torstai 6. tammikuuta 2011

"Maa on jälleen autio ja tyhjä"

Lintujen - ja kalojen joukkokuolemat ovat olleet viime päivinä huolestuttavia uutisia.
Nämä uutiset ovat tuoneet mieleeni profeetta Jeremian näyn autiosta ja tyhjästä maapallosta. Tuossa näyssä on mm. seuraavat sanat:

"- Minä katselin maata - se oli autio ja tyhjä, ja taivasta - sen valo oli sammunut. Minä katselin vuoria - ne järkkyivät, ja kaikki kukkulat vapisivat. Minä katselin ympärilleni - ei yhtään ihmistä, taivaan linnutkin olivat lentäneet pois. Minä katselin puutarhaa - se oli pelkkää aavikkoa, kaupungit oli revitty maahan. Tämän kaiken oli saanut aikaan Herran hehkuva viha. Näin sanoo Herra: - Koko maa tulee autioksi. Miksi en tekisi siitä loppua? Siksi maa valittaa ja taivas pimenee surusta. Mutta minkä olen päättänyt ja tuonut julki, siinä pysyn eikä mieleni muutu." Jer. 4:23-28.

Kysymys: Milloin sinun mielestäsi tämä näky toteutuu?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun Herran omat ovat Taivaassa Jumalan luona turvallisesti.Ja taivaan enkeli on sitonut ja pannut kahleisiin Paholaisen eli Saatanan tuhanneksi vuodeksi, heittänyt paholaisen syvyyteen ja sulkenut ja lukinnut sinetillä hänen jälkeensä syvyyden oven, ettei paholainen enää kansoja villitsisi.(Ilm.20:1-3) Silloin on maa autio ja tyhjä! Helena S

Anonyymi kirjoitti...

Maa on autio ja tyhjä sen jälkeen, kun Jeesus on hakenut omansa taivaaseen. Paholainen saa katsella tyhjää ja autiota maata tuhat vuotta ja miettiä tekosiaan. Raija

Paavo Hautala kirjoitti...

Olette oikeassa. Helenan ja Raijan vastaukset liittyvät 1000-vuotiskauteen, joka alkaa Jeesuksen takaisintulosta. Tästä aiheesta voi lukea Ilm. 20-luvusta tarkemmin.
Maa on silloin autio ja tyhjä. Profeetta Jeremian näky koskee tätä aikaa.
Jos odotat maan päälle 1000-vuoden rauhan ja onnen valtakuntaa, niin tulet pettymään. Sellaista aikaa ei tule koskaan. Raamattu ei tue tällaista käsitystä missään kohdassa.