Lähdimme Annen kanssa torstaina 13.1. Kajaaniin n. klo 19.00. Pakkasta oli reilusti, mutta tie oli hyvä, toisin paikoin kyllä melko liukas. Automme perässä oli tietysti peräkärry, koska toimme kaikenlaista tavaraa kirppikselle ja Jessicalle sängyn. Olimme juuri lähdössä Kajaanista kun Suvi soitti ja sanoi, että Kajaanissa olisi Jessicalle sopiva sänky. Toni oli katsonut huutonetistä, että Kajaanissa olisi myytävänä nuorisosänky. Osoite löytyi ja meillä oli sopivasti peräkärry mukana, joten kyytiin vain. Iloiset 3,5 v. ja 2,5 v. pojat söivät jäätelöä keittiön pöydän äärellä ja saivat tietää, että 2 v. Jessica-tyttö saa heidän sänkynsä. Pojille oli hankittu uudet sängyt, joten tätä he eivät kumpikaan enää tarvinneet. Sänky maksoi 30 euroa ja se oli hyväkuntoinen. Nyt mietimme, että miten sen saisi kätevästi Ouluun? Jessica on heittänyt vauvanuken pinnasänkyyn ja sanonut, ettei hän halua nukkua enää vauvojen sängyssä. Jessicasta on tullut jo iso tyttö. Onhan hän jo 2-vuotias.
Perjantaina 14.1. tein koko päivän lumitöitä. Pudotin kolmelta katolta lumet, liiterin, leikkimökin ja Asemieskatu 6:n päärakennuksen peltikatolta. Peltikatto vähän jännitti, koska olin kuullut ikäviä uutisia katolta tipahtamisista. Minulla on lisäksi vielä pieni fobia katolle kiipeämisestä, koska lapsena olen ollut vaarassa pudota korkealta harjakatolta. Voitin kuitenkin pelkoni ja kiipesin kola kainalossa myös peltikatolle. Onneksi peltikatto ei ole jyrkkälaskuinen. Lunta oli kertynyt katoille aika paljon. Pari kertaa liukastuin ihan pikkuisen vain. Nopeat korjausliikkeet osoittivat refleksini olevan kunnossa. Horjahdukset eivät olleet pahoja. Tasapainoni säilyi hyvin ja pysyin pystyssä. Minulla ei ollut turvaköysiä, koska niiden kanssa työ olisi ollut aika hankalaa. Onneksi sää oli kylmä. Suojasäällä peltikatolle ei ole asiaa. Anne teki sisähommia ja kävi asioilla. Aika meni nopeasti. Minulla oli myös Kajaanin kirkossamme seurakuntavierailu. Pidin raamatuntutkistelun ja saarnan. Raamatuntutkistelun aiheena oli stressi. Tutkimme tätä aihetta profeetta Elian elämän valossa. Elian elämään sisältyi paljon stressiä aiheuttavia tapahtumia. Stressi kulutti lopulta hänen voimansa niin tyystin, että hän toivoi kuolemaa vapauttajaksi. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut lainkaan kuolla, koska Jumala otti hänet taivaaseen kuolemaa maistamatta. Saarnan pidin Daavidin stressistä psalmin 143 valossa. Tästä aiheesta kirjoitan edellä. Tuo teksti oli hyvänä pohjana saarnan valmistamisessa. Apu stressiin löytyy Jeesukselta. Hän kutsuu meidät lepoon ja antaa rauhansa, kun sitä Häneltä pyydämme.
Irma oli edelleen pirteänä, mutta Arvon voimat alkavat vähitellen hiipua. Iän karttuessa vaivat lisääntyvät. Irma suunnitteli matkaa veljensä 90-vuotispäiville Tampereelle. Silvennoisen suvussa on jo useita yli 90-vuotiaita.
Saavuimme Kuusamoon sunnuntaina 16.1. n. klo 20.00.
maanantai 17. tammikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hui, kun hirvitti lukea tuosta kattojen tyhjäämisestä. Onneksi kuitenkin pääsit alas ehjänä. Meillä on talossa niin jyrkkä katto, että lumet hurahtavat alas omalla painollaan - vaaransa siinäkin. Katos on sopivan loiva, sinne Heikki kiipesi ja tyhjäsi myös naapurin puolen katoksesta. Piha oli hetken aivan tukossa sen lumimäärän takia.
Joko on tiedossa työntekijä kirpparille?
Hei Aila!
Lumihommat meni lopulta ihan hyvin. On sitä ollut teilläkin töitä lumen kanssa. Kuusamossa minulla on vielä lumenpudotus edessäpäin.
Raija tulee huomenna pitämään kirpparia. Kirppari avataan torstaina. Työvoimatoimiston kautta ei olla vielä saatu työntekijää.
Lähetä kommentti