Herraan luottava kansa on luja, kestävä ja horjumaton. Näitä ajatuksia tuodaan esille psalmissa 125.
Kun ajatellaan luottamusta, painopisteen tulee olla luottamuksen kohteessa eli Herrassa. Luottamussuhde ei synny hetkessä. Tarvitaan aikaa, kommunikointia, eri osapuolten välistä tuntemusta, luottamusta vahvistavia kokemuksia jne. Luottamussuhteen rakentaminen on yleensä pitkä prosessi, mutta sen voi menettää hetkessä. Jos luottamuksemme kohde on väärä, siitä seuraa ennemmin tai myöhemmin vaikeuksia. Herraan luottava ei joudu koskaan pettymään, koska Herra ei hylkää eikä jätä pulaan niitä, jotka Häneen luottavat. Ne, jotka luottavat Herraan, kuuluvat hänen kansaansa.
Kun liitonarkki tuotiin Jerusalemiin ja sen pitkä vaiherikas matka Siinain vuorelta Siionin vuorelle päättyi Salomonin temppelin kaikkeinpyhimpään, se oli Herran kansalle pyhä hetki. Herran kansalle Siionin vuori edusti vakautta, koska Herran läsnäolo lepäsi tällä vuorella. Jos Herran kansan johtajat ja kansa kokonaisuudessaan olisivat aina luottaneet Herraan kokosydämisesti, Herra olisi toiminut ihmeellisesti kansansa hyväksi. Koko maailma olisi päässyt osallisiksi Jumalan suurista siunauksista. Kävi kuitenkin niin, että temppeli hävitettiin, arkki kätkettiin johonkin luolaan ja kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Herran kansaa kohtaava onnettomuus oli uskottomuuden seuraus. Ulkonaiset asiat, ihmisviisaus, rituaalit, raha ja valta sokaisevat ihmisten silmät ja suistavat heidät kierouden poluille. "Lihan käsivarteen" tarttuvat siirtävät luottamuksen Herrasta valheturvaan. Historia toistaa jatkuvasti itseään.
Mieleeni nousee kysymys: luotanko Herraan kaikessa ja missä ovat tämän päivän Herran kansan uskolliset sisaret ja veljet, jotka luottavat Herraan täydestä sydämestään, elävät ja toimivat Herran mielen mukaan?
Nämä ajatukset ovat olleet mielessäni tänään, kaiken kiireen ja tohinan keskellä.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hei taas!
Olen yrittänyt opetella Raamatun profetioita A. Arasolan kirjoittamasta `Maailman Kohtalon tiet`
kirjasta. Sen mukaan Pohjan Kuninkaalla tarkoitetaan Turkkia, joka tulee loppuunsa, jonka jälkeen alkaa viimeinen sota Harmagedon.
Lisäksi Ilmestyskirjan Éufrat virran kuivuminen`
tarkoittaa turkin kansalle jotain onnettomuutta, jonka jälkeen idän kansat pääsevät marssimaan länttä vastaan. Sen jälkeen alkavat viimeiset seitsemän vitsausta. Joka tapauksessa Turkin pitäisi olla lopun aikoina keskeisessä asemassa.
Mitähän se Danielin kirjan `Pohjan kuninkaan loppu` käytännössä tarkoittaa, sotilasvallankaappausta yms? Sitä ei Arvo Arasolakaan tarkemmin kirjassaan selittänyt. Taidamme elää varsin mielenkiintoisia aikoja? Se Chilen maanjäristys lienee taas yksi askel kohti
lopun ajan tapahtumia? Milloinkahan valejeesus tulee maan päälle ja minne (Jerusalemiin)?
Tervehdys kaikille.Niin siinäpä onkin miettimistä,kantaako luottamukseni Jumalaan yli viimeisten vaikeitten aikojen.Näin kaiken kauniin ,turvallisen,huolettoman elämän keskellä on helppo luottaa ja vielä helpompi Sanoa luottavansa Herraan.Täytyypä tässä mietiskellä ja syvällisesti itselle esittää tämä kysymys.On silloin kun on todella riippuvaine Jumalan armosta ja avusta helpompi luottaa kun ei ole muuta vaihtoehtoa.Tämän olen huomannut pitkillä,moneesti tosi hankalilla matkoillani,mutta täytyypä mietiskellä asiaa tarkemmin. rakkaudella Helena.
Piti jo aiemmin laittaa tänne pieni viesti, mutta elatuksen murheet harhauttivat mieleni muuhun. :)
Täytyy onnitella Esaa siitä, että on jostakin löytänyt isäni Maailman kohtalontie kirjan. Se onkin ihan hyvä Danielin ja Ilmestyskirjan kommentaari vaikka edustaakin lähes 60 vuotta sitten vallinnutta tulkintatapaa.
Jos katsoo Turkin olevan Pohjan kuninkaan, niinkuin isäni asian ymmärsi, ei sillä ole suurta merkitystä, miten maa tulee loppuunsa. Tässä tulkinnassa juuri julkisuudessa ollut sotilanvallankaappaushanke niinkuin muutkin Turkkia koskevat tapahtumat olisivat mielenkiintoisia ja edustaisivat mahdollisuutta, että jotakin tapahtuu pian.
Haluaisin kuitenkin ehdottaa toista tapaa katsoa tätä profetiaa (yksi niistä harvoista asioista, joissa ajattelen uudemman tulkinnan olevan parempi kuin se, mitä isäni opetti). Vanhan Testamentin aikana Jumalan kansa, Israel, oli yksi kansa muiden joukossa. Sen vastustajat olivat myös kansoja, milloin filistealaiset, milloin Syyria, Assur tai Babylon. Ja sitten Danielin kuvaamana aikana Jumalan lasten kohtalo oli sidoksissa Seleukidien Syyriaan (Pohjan kuningas) ja Ptolemaiosten Egyptiin (Etelän kuningas).
Tilanne kuitenkin muuttuu täysin uuden liiton alkaessa. Kristillisen seurakunnankin vainoajana toimi alkuun kansa (Rooma) mutta niin pian kuin kristittyjä oli useamman kansan keskellä uskoa vastustavat ja vainoavat voimat muuttuivat luonteeltaan hengellisiksi. Vaino oli aivan yhtä todellista ja konkreettista kuin se olisi ollut kansan ahdistaessa kansaa.
Tämä tulkinta poistaa luvun 11 loppuosasta maantieteellisen näkökulman, joka ei olekaan enää relevantti, kun Jumalan kansaa on kaikkialla. Luvun alkupuolella Pohjan kuninkaan kuvauksesta kaikki yksityiskohtia myöten sopii Seleukidien ja Ptolemaiosten valtakauteen mutta loppuosaa on helpompi rinnastaa edellisten lukujen pieneen sarveen ja sen edustamaan valtaan kuin Turkkiin.
No tämä vain pohdittavaksi samalla kun toivotan edelleenkin siunattuja lukuhetkiä isäni vanhan kirjan parissa.
Kai Arasola
Esa on tehnyt kysymyksen, johon Kai Arasola on vastannut hyvin ja kattavasti. Kai olikin sopiva henkilö vastaamaan isänsä kirjan johdosta nousseeseen kysymykseen. Kai voisi vaikkapa kirjoittaa ko. kirjan jatko-osan, jossa olisi uusimmat ja tuoreimmat Raamatun profetioita koskevat tulkinnat.
Luin Toivonlinnan seminaarin aikana tämän kirjan ja kirjan teksti innoitti ja herätti sieluani valtavasti. Suosittelen kirjan lukemista kaikille lämpimästi. Uskon, että kirjan sanoma ei jätä ketään kylmälle paikalle. Raamattu avautuu ihmeellisellä tavalla ja sana tulee lähelle ihmistä, niin lähelle, että siihen voi tarttua ja sen voi ottaa vastaan uskon kautta.
Lähetä kommentti