Neutronitähti on luhistuneen tähden ydin, jonka massa on valtava. Neutronitähden sisältämä aine on erittäin tiheää: teelusikallinen neutronitähteä painaisi Maan pinnalla kuusi miljardia tonnia. Kaksi tällaista neutronitähteä törmäsivät toisiinsa 130 miljoonaa vuotta sitten Vesikäärmeen tähdistön galaksissa. Viesti tästä tapahtumasta tuli perille maapallollemme 17.8.2017 gravitaatioaaltojen, valo- ja säteilyhavaintojen kautta. Räjähdys on valtavuudessaan ravistellut koko maailmankaikkeutta. Kymmenen kertaa maapallon painoa vastaava määrä kultaa, platinaa, uraania ja muita raskaita metalleja on sinkoutunut avaruuteen kovalla voimalla. Jollekin planeetalle on voinut sataa suuret kerrokset kultaa ja muita jalometalleja.
Jumalalla on käytössään suuret voimat, joilla hän järisyttää taivaat, maan ja meret. Jumalan säätämien luonnonvoimien keskellä ihminen ja koko maapallo on kuin pieni hiukkanen, mutta arvokas sellainen, jonka Herra muistaa, huomaa ja pitää siitä huolen. Ei edes hiuskarvakaan putoa päästämme, ettei Jumala sitä huomaisi. Jumalan suuruutta emme pysty käsittämään järjellämme, mutta voimme uskoa häneen ja luottaa häneen. Voimme tuntea hänet Jeesuksen kautta, rakastaa ja palvella häntä koko sydämestämme ja saada häneltä apua ja iankaikkisen pelastuksen.
Kaksi tähteä, Lusifer, aamutähti, sarastuksen poika ja kirkas kointähti, Jeesus Kristus, Jumalan Poika törmäsivät toisiinsa ristillä. Tämä tapahtuma on järisyttänyt koko maailmankaikkeuden ja murskannut kuoleman ja pimeyden valtakunnan ja siunauksen sateet ovat saavuttaneet maailmankaikkeuden kaikki rannat. Olemmeko havainneet nuo siunaukset ja ottaneet ne vastaan?
torstai 16. marraskuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti