"Siitä lähtien Jeesus alkoi julistaa: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!" (Matt. 4:17.)
Erämaasta Jeesus lähti voittajana voittamaan! Kuultuaan Johannes Kastajan vangitsemisesta, hän lähti Galileaan ja asettui Kapernaumiin. Jeesuksen saarnan aiheena oli sama kuin Johannes Kastajan: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!" (Matt. 3:2.)
Kääntyminen tarkoittaa mielenmuutosta, joka johtaa elämän suunnan muutokseen. Ihmiset kulkivat väärään suuntaan, poispäin Jumalan valtakunnasta. Johannes Kastaja oli raivannut tietä tämän valtakunnan tulolle. Jeesuksessa taivasten valtakunta oli tullut niin lähelle, että heikoinkin ihminen pystyi astumaan sinne sisälle. Taivasten valtakunta on siellä, missä Jeesus hallitsee. Se on niiden ihmisten sydämessä, jotka ovat avanneet sydämen oven Jeesukselle ja kutsuneet hänet sisään.
Jeesus kertoi monin vertauksin taivasten valtakunnan luonteesta, tarkoituksesta ja tavoitteista. Hän kertoi, mistä ja miten se on tullut, millainen se on ja miten sinne pääsee sisälle. Rohkaisevaa oli kuulla ja tietää, että taivasten valtakunta on armon valtakunta, jonka portit avautuvat armahdetuille syntisille, joille Jeesus on antanut synnit anteeksi ja uuden sydämen.
"Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on päästetty taivaissa." (Matt. 16:19.)
Taivasten valtakunnan avaimet ovat Kristuksen sanat. Koko Raamattu on Jumalan puhetta Jeesuksessa Kristuksessa, joka sitoo ne, jotka eivät ota sitä vastaan, mutta päästää ne, jotka ottavat sanan vastaan. Jumalan sana avaa tai sulkee taivaan riippuen siitä, miten siihen suhtaudutaan. Kaikki, jotka julistavat sanaa käyttävät taivasten valtakunnan avaimia. Nämä avaimet eivät ole yhden ihmisen taskussa tai yhden kirkon hallussa. Evankeliumin julistajien todelliset valtuudet on annettu taivaasta, ei ihmisiltä. Iankaikkinen evankeliumi tekee tehtävänsä siellä, missä sitä julistetaan. Se tulee pelastukseksi niille, jotka ottavat sen vastaan, mutta vain todistukseksi niille, jotka sen hylkäävät.
Avautukoon Jumalan valtakunnan portit tänään jokaiselle! Rukoilen, ettei kenenkään kohdalla näitä portteja suljettaisi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti