Lähdin matkalle sunnuntaina 8.9. klo 18.00 ja palasin takaisin Kuusamoon sunnuntaina 15.9. klo 21.45. Ensimmäisen yön olin Kajaanissa, toisen yön Vesannolla ja muut yöt Kallioniemen leirillä, Laukaassa. Menomatkan ajelin yksin, mutta palatessani autossani oli kolme muuta matkustajaa, Toini, Kaarina ja Ari. Ari oli kuskina paluumatkalla, joten sain levätä. Kiitos, Ari, turvallisesta, kyydistä! Sää oli koko ajan lämmin ja aurinkoinen ja luonto ruskan ansiosta värikäs. Peurunkajärven vesi oli niin lämmintä, että uiminen oli mahdollista aamuin illoin.
Maanantaina 9.9. klo 11.30 käytin Irma-mummia miehensä, Arvon, haudalla, Paltaniemessä. Koin haudalla erikoisen johdatuksen. Hautausmaalle oli saapunut samaan aikaan Terttu ja Juha T. Lesken mies ja pojan isä oli hiljattain kuollut ja haudattu Arvon haudan viereen. Tunsin voimakasta kehotusta rukoilla leskien ja pojan puolesta. Ystävät olivat hyvin kiitollisia rukouksesta. Rukoushetken jälkeen minulle selvisi, että lesken veli, Leo. F. oli aikoinaan Kajaanin adventtiseurakunnan jäsen, jonka tunsin hyvin. Tunsin myös toisenkin sukulaisen, jonka tapasin myöhemmin samalla matkalla, Kallioniemen leirillä, ja sain tuoda hänelle tuoreita terveisiä hänen sukulaisensa haudalta.
Rautalammilla vierailin ev.lut. srk:n leirikeskuksessa ja kauniilla maatilalla. Otin maatilasta monia kuvia, jotka tulen laittamaan myöhemmin blogini kuva-albumiin. En muista nähneeni Suomessa toista niin kaunista ja hyvin hoidettua maatilaa.
Työntekijäpäivät ja Missio-kurssi antoivat hyviä työkaluja seurakuntatyöhön. Opetus oli monipuolista ja ajankohtaista. Oli myös mukava tavata työtovereita, joita en ollut tavannut pitkään aikaan. Sain olla mukana myös Laukaalle suunnatussa lähetysaktiossa. Suoritimme kolmen hengen ryhmissä kotien rukouspalvelua. Minun ryhmässäni olivat Ari, Kuusamosta ja Pirkko, Varkaudesta. Kävimme yli kolmenkymmenen kodin ovella. Saimme tavata monia ystävällisiä ihmisiä, jotka olivat hyvin iloisia, kun heidän perheensä puolesta rukoiltiin. Ensimmäisellä ovella, jossa oltiin kotona, mies sanoi, että tämä kokemus oli hänelle merkittävä. "Tällaista kokemusta ei tapahdu kovin usein", hän totesi. Hän lupasi kertoa siunaavan kokemuksen vaimolleen, kun hän palaa kotiin. Mies toivotti meille Jumalan siunausta ja hän pyysi meitä tekemään tätä työtä rohkeasti! Eräs pariskunta oli kiinnostunut tulemaan Kuusamoon. He ilmaisivat halunsa tulla tutustumaan Karpaloon. Saimme rukoilla mm. heidän viiden viikon ikäisen tyttären tyttärensä puolesta, jolla ei ollut vielä nimeä. Tällä kohdalla koin yhtymäkohdan, koska meidän tyttären pojallakaan ei ole vielä nimeä. Rukoilimme myös heidän pojan perheen puolesta. Kaikilla ovilla annoimme Kirjeellisen Raamattuopiston kortin, jolla he voivat tilata ilmaisia Raamattu- ja terveyskursseja.
Omakotitalo alueella oli mukava liikkua. Auringonpaisteessa saimme katsella kauniita puutarhoja. Istutukset ja kukat tekivät puutarhoista viehättäviä.
Työntekijöille oli järjestetty keskiviikkona 11.9. iltapäiväksi liikunta-aktiviteetit. Jokainen sai valita oman ryhmänsä seuraavista vaihtoehdoista: curling, vesijumppa tai kävelyretki. Minä valitsin vesijumpan Peurungan uudessa kylpylässä. Vesijumppa ja muut vesi- ja saunahoidot tekivät hyvää mielelle ja keholle.
Kiitän Herraa kaikesta kokemastani matkan aikana! Kiitos myös teille, esirukouksista!
PS. Oli mukava nähdä mm. Helena S., Kivijärveltä, joka on kommentoinut blogillani useita kertoja. En olisi tuntenut häntä, ellei hän olisi tullut esittelemään itseään. Terveiset Helenalle ja perheellesi ja kiitos henkilökohtaisesta todistuksestasi, leirillä! Uskonelämäsi on aktiivista!
maanantai 16. syyskuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kiitos Herralle, kun hän järjesti näin siunatun leirin, jossa sain olla mukana, viikon lopun.
- Oli siunaavaa kokea kuinka Adra finland on saattamassa monella eritapaa lähetys käskyä.
-Auttamalla Esim: Syrjäytyneitä nuoria , sekä maahan muuttajia.
- Koko Evankeljumin pää ydin on Rakkaus.
" Kiitos " Paavolle kun järjesti näin ainut laatuisen hetken Kallioniemeen.
Oli myös suuri ilo nändä lukuisia tuttujani sekä yhdessä olla koolla.
Jumala siunatkoon jokaista ,jotka olivat mukana.
Kallioniemen leiritila on ollut Suomen Adventtikirkon omistuksessa jo 60 vuotta. Johannes Onjukka, joka löysi leiritilan, on nyt 92-vuotias. Hän oli Kallioniemessä ja esitteli meille leiritilan historian.
Itse olin Kallioniemen viikonlopun Missioleirillä ja oli todella opettavavia ja kannustavia luentoja evankeliointia ajatellen. Sain ideoita Herran työhön täällä omalla paikkakunnallani. Terveisiä Porista :) Itseänikin kosketti erityisesti se saarna kultaisista kilvistä, josta Paavo myös mainitsit. Erityinen kiitos myös sinulle Paavo rohkaisevista kertomuksistasi Herran teoista Kuusamossa! Kiitos myös tästä rohkaisevasta blogistasi! Tervetuloa kaikki katselemaan myös minun blogiani: http://fellowvvv.wordpress.com/ Siellä on paljon päättelyä, koska tykkään mietiskellä asioita, mutta henkilökohtainen usko Jeesukseenhan on kuitenkin tärkeintä. Erityinen kiitos myös Paavo kun rukoilit puolestani siinä ruokapöydässä :) Rukouksesta saa sitä virtaa!
Hei Ville!
Kiitos rohkaisevasta kommentistasi.
Kävin katsomassa blogiasi. Kirjoitat tosi hyvin ja syvällisesti tärkeistä asioista. Yritin kommentoida kirjoitustasi, mutta en onnistunut saamaan viestiä läpi. Kirjoittaisitko minulle tarkat kirjautumisohjeet sähköpostiini. paavo.hautala@pp2.inet.fi
Rukous ruokapöydässä oli minullekin rohkaiseva kokemus. Sain tähän erityisen kehoituksen sisimmässäni. Herra oli siinä meidän kanssamme!
Lähetä kommentti