6. osa
"En minä hänen kasvojaan nähnyt, näin vain olkapäät ja siitä alaspäin. Mutta hänellä oli valkoinen kaapu ja tosi vahvat käsivarret. Hän kumartui alas, nosti minut syliinsä, ja kun kipu oli niin kova, nojasin jotenkin päätäni häneen. Se rauhoitti." "Sanoiko hän sinulle mitään?" "Hän puhui minulle syvällä matalalla äänellä", Mark vastasi. "Hän kertoi minulle, että tulisin kovasti sairaaksi, mutta ettei minun tulisi olla huolissani. Sitten hän kantoi minut portaita ylös enkä nähnyt häntä enää."
Mark joutui olemaan sairaalassa yhdeksän viikkoa. Sen jälkeen jalkaan tehtiin useita siirtoleikkauksia takaosan kudosten ja ihon korjaamiseksi. Lääkärit uskoivat kuitenkin, ettei hänelle jäisi mitään pysyviä vammoja.
Markin kokemus on koskettanut syvästi monia. Durrancet lähettivät päivälehden välityksellä kiitoksensa haitilaiselle maanviljelijälle. He eivät koskaan löytäneet häntä, mutta heidän viestinsä sai lukijat ajattelemaan omaa toimintaansa lähimmäisen ollessa hädässä. Debbie on kampaaja, ja perheen saatua tuolloin niin paljon julkisuutta asiakkaat tunnistavat hänet silloin tällöin. Hän voi silloin kertoa heille uskostaan, että Jumala todellakin vastaa rukouksiin. Debbie myös vierailee muiden käärmeenpureman saaneiden luona lohduttamassa ja rohkaisemassa heitä.
Hänen poikansa elää tätä nykyä (1992) normaalia teini-ikäisen elämää. Sillä erotuksella kuitenkin, että hän tietää jotakin hyvin merkittävää tapahtuneen hänelle Floridan takamailla. Mark Durrance kulki kuolemanlaakson lävitse kuten vain harvat tekevät - ja koki pääsiäisenä unohtumattoman heräämisen."
Kertomus päättyy tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti