"Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne, niin kuin teitte kapinoidessanne kiusaamisen päivänä autiomaassa. Siellä teidän isänne kiusasivat ja koettelivat minua, vaikka näkivät minun tekoni neljäkymmentä vuotta. Sen tähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään.' He eivät oppineet tuntemaan minun teitäni, ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni.'" (Hepr. 3:7-11.) --- "Näemme siis, että epäuskon tähden he eivät voineet päästä siihen lepoon" (Hepr. 3:19).
Epäuskon tähden nurina ja kapinointi lisääntyvät ja Jumalan kiusaaminen vie ihmisen poispäin Jumalasta. Epäuskon tähden monet Jumalan suunnitelmat ovat kariutuneet ja pitäneet Jumalan kansan autiomaassa. Pettymykset ovat uskon kannalta vaarallisia hetkiä, koska niissä on paljon epäuskon siemeniä. Aluksi pettymys tuo mieleen epäluuloja ja epävarmuutta. Ajatukset siirtyvät pois Kristuksesta omiin mahdollisuuksiin tai toisten vikoihin. Sitten aletaan etsiä vikoja kaikkialta muualta, paitsi omasta sydämestä. Syyttäjän henki pääsee tekemään tuhojaan uskon muuriin. Ensimmäisenä tulee näkyviin ihmissuhteiden rikkoutuminen. Sitten pyhittäytymättömyys, riidat ja erimielisyydet uskovien välillä kasvavat ja raivaavat tietä maailmallisuudelle ja Jumalasta luopumiselle. Rukouksista katoaa palavuus ja uskon henki hautautuu epäuskon suohon.
Mikä saa ihmisen nousemaan ylös epäuskon suosta?
Jumalan sana, josta usko syntyy, tulee ottaa ahkeran tutkimisen kohteeksi. Kaikki Jumalan lupaukset ovat kuin tähtiä, jotka näyttävät meille, missä uskon tie kulkee. Tälle tielle meidän tulee astua ja ottaa uskon askelia ja vahvistaa askelia rukousten kautta. Pyhä Henki on opettajamme, vierelläkulkijamme ja voimamme. Hän valaa meihin uskoa ja luottamusta Jeesukseen. Pyhä Henki auttaa meitä näkemään Jumalan teot ja johdatuksen elämässämme. Tietoisuus siitä, että Herra on kanssamme, antaa meille uskoa Jumalan mahdollisuuksiin. Kun haluamme kuulla Jumalan puhetta meille ja haluamme ottaa vastaan hänen sanansa ja olla sille kuuliaisia, usko alkaa vaikuttaa tahtoomme. Tahtomme taipuu Herran tahtoon ja hänen tahtonsa tapahtuu elämässämme ja elämämme kautta maailmassa.
Epäuskolle ei pidä antaa yhtään ruokaa, mutta uskoa pitää ruokkia jatkuvasti. Muista Jeesuksen sana Pietarille: "Simon, Simon! Saatana on tavoitellut teitä valtaansa seuloakseen teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi raukeaisi tyhjiin. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi" (Luuk. 22:31,32).
Epäusko pelkää ja jättää välille, mutta usko lepää ja vie perille Jumalan lepoon!
sunnuntai 23. helmikuuta 2020
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti