lauantai 19. marraskuuta 2016

Virvoituksen ajat uudistavat ja parantavat sydäntä!

"Usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on antanut hänelle täyden terveyden kaikkien teidän nähtenne." (Ap.t. 3:16.)

Näin Pietari todistaa Salomon pylväskäytävään kokoontuneelle kansanjoukolle, joka oli tullut paikalle nähdessään ja kuullessaan, että syntymästä saakka rampa mies oli parantunut Jeesuksen nimessä.

Tapahtuman johdosta ihmiset olivat hämmästyksestä suunniltaan. Tervehtyminen oli tapahtunut nopeasti Jeesuksen nimen voimasta. Ihme herätti kiinnostuksen Jeesusta kohtaan. Pietari, Johannes ja muut opetuslapset saivat hyvän tilisuuden puhua Jeesuksesta.

"Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois ja että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille ennalta määrätyn Voidellun, Jeesuksen." (Ap.t. 3:19,20.)

Pyhä Henki tuo yksityisille uskoville ja seurakunnalle virvoituksen ajat. Nyt näitä aikoja kaivataan ja tarvitaan erityisen paljon. Kääntyminen Jumalan puoleen uskossa ja rukouksessa antaa kaikille voiman ja halun parannuksen tekoon. Kun näin tapahtuu, niin Pyhässä Hengessä keskuuteemme lähetetään Voideltu, Jeesus Kristus, ja siellä missä Jeesus on ja vaikuttaa, siellä koetaan virvoituksen hetkiä.

Tänään saimme kokea jumalanpalveluksessa virvoitusta. Saarnasin Ap.t. 3-luvusta. Meillä oli vieraita Harjavallasta. Kiitos uusille ystäville aktiivisesta mukanaolosta tilaisuudessamme. Kitaran säestyksellä laulaminen onnistui paremmin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä huudan Herran puoleen, ja pyydän anomaan puolestani: Herra johdata sopivaksi katsomasi henkilö kohtaamaan minut, jonka kanssa voin lähteä sinun lähetyskäskyäsi toteuttamaan. Auta pian, sillä aikaa on vähän ja kohdattavia ihmisiä on paljon.
T. Toverin etsijä

Paavo Hautala kirjoitti...

Sinulla on kaipaus ja halu tehdä lähetystyötä. Tämä on suurenmoinen asia. Herra sanoo, että eloa on paljon, mutta työmihiä on vähän. Rukoilkaa siis Herraa, että hän lähettäisi työmiä elonkorjuuseen. Saakoon hän vastata sinun rukoukseesi ja antaa sinulle lähetyshenkisen ystävän, jonka kanssa työ menisi eteenpäin. Vastausta odottaessasi, voit varmaan toimia tällä hetkellä, vaikka yhden ihmisen hyväksi, rohkaistaksesi häntä Jeesuksen luo. Onko seurakunnassasi joku, jota voisit pyytää mukaan lähimmäispalveluun kanssasi?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos.
Ei ole ketään tällä hetkellä. Kaikilla on omat kiireensä ja he,joilla olisi aikaa, eivät rohkene lähteä kohtaamaan tuntemattomia ja joitakin ei kiinnosta lähteä.
Sain ajatuksen, että pitäisi kaiketi ottaa yksin ensimmäiset askeleet, esirukoilijoiden rukoustyön siivittämänä, ja Herra antaa matkalla vierelle kaverin tai useammankin.
Pyydän edelleen: rukoilkaa siunausta ja johdatusta ja suojelusta, kun yksin kuljen, vaikkakin Jeesus on matkaseuranain.
T. Toveria etsivä Emma.

Anonyymi kirjoitti...

Lähde vain rohkeasti, Jumala on kanssasi!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos rohkaisusta.
T. Emma