Karpalo ei tarjoile roskaruokaa, vaikka sen rahoitukseen käytettiinkin roskia eli tien varsilta kerättyjä pulloja ja tölkkejä.
"Tämän jälkeen "kaikki" muu ruoka onkin sitten "roskaa"! Näin vahvasti sanoi eräs tämän päivän asiakas, kun hän söi tämän päivän erittäin maukkaan aterian Karpalossa! Sanoin ääneen, että ne, jotka kävivät tänään syömässä Karpalossa, tulevat varmasti uudelleen! Sain ajatukselleni nyökyttelevien päiden hymyilevät katseet ja sanat: "Niin varmasti!"
Kasvissyöjäksi Karpalon innoittamana!
Eräs asiakas kertoi tänään, että Karpalon avajaisten jälkeen hän ei ole syönyt yhtään lihaa. Hän jätti lihan kokonaan ruokavaliostaan pois ja ryhtyi kasvissyöjäksi. Hän lupasi tulla syömään Karpaloon joka päivä, jos vain on mahdollista. Hän osti kymmenen sarjan lounasliput.
Karpalon tunnelma on saanut myös kiitosta! Eräs henkilö sanoi, että Karpalo on nykyaikainen ravintola, koska siellä ei ole iäkästä "nutturapäistä" emäntää ruokaa tekemässä, vaan nuori kaunis "rastaspäinen" kokki. "Tämä on sitä nykypäivää", hän totesi! Toivottavasti saamme pian Riinan takaisin töihin, että eräs papparainen voi siirtyä taka-alalle. Ensi viikolla valmistunee Riinan oppisopimuskuvio ja Karpalossa nähdään silloin lisää naiskauneutta!
perjantai 8. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
Ihanaa, kun kasvissyöjiä tulee lisää. Vajaan kuukauden päästä tullaan Karpaloon syömään ja katsomaan sitä "rastaspäistä" kokkia. :)
T&U
Tervetuloa T&U! Olettekin kovasti odotetut vieraat! Niina taitaa suunnitella silloin "tupareita"! (Eli Tupaantuliaisia uudessa asunnossaan).
Täältäkin suunnitellaan yhä edelleen Kuusamossa käyntiä...Karpalo/kasvisravintolan herkkuja maistelemaan...elokuussa on ehkä miehen kanssa yhteistä lomaa enemmän...(mies kyllä joutui Marevan lääkekuurille ja on usein sydänkontrollissa.)Päivä vain ja hetki kerrallansa mennään eteenpäin... Hyvää talven jatkoa sinne Kuusamoon. ps.(tyttäremme Lontoosta on juuri käymässä siellä Kuusamossa ja taitaapa poiketa sielläkin Karpalo ravintolassa).. Terveisin: Ninan täti perheineen Joensuusta
Kiitos Niinan tädille viestistä. Mukava, kun tulette käymään Kuusamossa. On ilo tutustua Niinan sukulaisiin. Elokuussa on vielä lämmintä ja kesäistä.
Loma-Ajakassa on Terveysprojekti Karpalon kurssi 21.-26.5.2013. Jospa pääsisitte tälle kurssille. Siitä voisi olla apua terveydelle.
Löydätte lisätietoa netistä tästä kurssista. Siellä on Arton yhteystiedot. Arto on projektisihteeri, jolle ilmoittaudutaan. Kaikki muutkin ovat tervetulleita!
Olisi mukava nähdä tyttärenne Karpalossa! Pystyykö hän seuraamaan tätä blogia?
Kiitos...jatkoa edelliseen. Tytäremme asuu nykyisin Lontoossa Kaverin häät ovat tänä viikonloppuna siellä Kuusamossa. Lentävät takaisin Lontooseen maanantaina. Ovat aikoneet tulla serkkua (Niinaa)tapaamaan ja tulla lounaalle teidän Karpalo/Ravintolaan maanantaina. Tämä tiedonkulku on tänä päivänä nopee. Tytär ei varmaan tiedosta blogia, Hyvää talven jatkoa sinne. Komeita lumikuvia on tytär sieltä lähetellyt. Terveisin Niinan täti.
Maanantaina siis nähdään ...
... niin on nopea.
Oletko Niinan täti äidin vai isän puolelta?
Eräs etelän ihminen sanoi, että lumisten puiden katseleminen linja-auton ikkunasta Oulu-Kuusamo välillä oli hänelle terapeuttinen kokemus.
Hei, olen täti, äidin puolelta, eli Niinan äiti on siskoni.
Näin pieni on lopulta maailm
Terv, Niinan täti Joensuusta...
Ps. naimisissa kohta 40v, työssä Pohjois karjalan keskus- sairaalassa(laitoshuoltaja) No, tätä ei kysytty...mutta tuli kumminkin mainituksi.
Kiitos vastauksestasi!
Anne kyselee, että onko Annen kummitäti, Elsa Konttinen, teille tuttu? Elsa on toiminut Joensuun keskussairaalassa sairaanhoitajana kauan sitten. Hän on asunut Suvikatu 9. Annesta olisi mukava, jos hän saisi kuulla jotain viestejä rakkaasta kummitädistään.
Kiitos, valitettavasti nimi ei sano mitään...Koko henkilöstö vahvuus on siellä jotain 2000 henk. Voi olla että tuntemattomana on käytävillä vastaan tultukin...Voimia päiviin ,hyvää työtä teette. Minun työ alue on lasten osastot. Terv Niinan täti (Liisa)
Anne kiittää Liisaa tiedosta ja miettii, että jospa saisi jotain muuta kautta tietää jotakin Elsan elämän vaiheista.
Maarit ja Lauri tulivat tänään Karpaloon syömään ja tapaamaan serkkuaan Niinaa. He ovat oikein mukavia ja reippaita nuoria, iloisia ja energisiä. Tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme jo pidemmän ajan. Esittelin heille Karpalon ja myös kirkon tilat. Näytin heille rukouspuutarhan, jossa minulla oli mahdollisuus rukoilla heidän elämälleen ja pitkälle matkalleen siunausta ja varjelusta. Rukouspuutarhassa käynti jäi varmasti heidän mieleensä hyvänä muistona Kuusamosta. Vein heidät sitten lentokentälle, josta Lontoonmatka alkoi. Kuusamon muistot olivat talletettuina kuviin. Karpalon kuvatkin lähtivät Lontooseen. Toivottavasti näemme heidät vielä uudelleen ja joku lontoolainen ystäväkin poikkeaisi joskus Karpaloon. Saimme myös kutsun tulla vierailemaan Lontooseen. Kiitos kutsusta! Pidetään mielessä!
Kiitos, mukava kuulla. Varmaan mukava elämys nuorille. Olinkin Maaritin kanssa(minä Maaritin äiti) puhelinyhteydessä... kun olivat laskeutuneeet Vantaan kentälle. Olimme vähän huolestuneita kun Maarit pyysikin meitä kurkkaamaan netistä josko selviisi "mikä hässäkkä" on ollut Heatrowin lentokentällä tänään. Mitään netin kautta nähty.
Olin mielessäni rukouksessa minäkin..että laskeutuminen sujuisi turvallisesti. Sain juuri Maaritilta viestiä Heatrowin kentältä että ei siellä ole mitään näkynyt. Kone kierrellyt ilmassa muutamna ylimääräisen lenkin/laskeutunut turvallisesti. Maailmalla sattuu ja tapahtuu. Kiitos rukouksista.Uskon että Jumala on kuullut rukoukset. Meidän nuoret olivat todella tykänneet vierailla siellä Karpalo ravintolassa. Terveisin (Niinan täti, (Liisa).
Heatrowin lentokenttä on minullekin tuttu. Olen laskeutunut tälle kentälle yhden kerran ja noussut koneeseen myös kerran. Hyvä kun kaikki meni lopulta hyvin ja turvallisesti. Välitä nuorille kiitosterveiset Kuusamosta.
Eilen tuli TV7:lta mielenkiintoinen ohjelma lihan syönnin vaikutuksesta ja miten lihansyönti voi altistaa sairauksille...
Tuula
Kiitos, Tuula, kommentistasi. Kasvisruoan terveellisyys tulee päivä päivältä tärkeämmäksi puheenaiheeksi. Eläinkunta sairastuu ja tautien aiheuttajat siirtyvät liharuoisssa ihmisiin. Lehmänmaidossa on leukemiaviruksia. maitotaloustuotteet kannattaa jättää kokonaan pois. Samoin kananmunat. Niissä on palon kolesterolia.
Tulkaa toukokuussa pidettävälle Terveysprojekti karpalo -kurssille, niin saatte paljon muuta tietoa, joka auttaa muuttamaan elämäntapoja terveempään suuntaan. Saamme opettajaksi myös tri Timo Paavilaisen.
Tuo asia jäi mietityttämään maitotaloustuotteista... en ole aikaisemmin kuullut, että lehmän maidossa on leukemiaviruksia. Nykyään kyllä lukemattomat ihmiset ovat laktoosi-intoleransseja. Itse emme ole juoneet ainakaan pariinkymmeneen vuoteen maitoa ( raakana ), mutta juustoja ja jogurtteja kylläkin...
Eikös neuvolat suhtaudu aika varauksella, jos lapselle ei anneta maitotuotteita, sekä kalaa, lihaa jne? Näin olen ymmärtänyt. Käyttävätkö teidän lastenlapset maitotaloustuotteita? Sabrinalle annetaan kasvis- ja soijatuotteita, mutta käyttää tietääkseni jonkun verran myös maitotuotteita. Soija on taas kyseenalaistettu lapsille, että sitä pitäisi käyttää rajoitetusti...
Varmasti se Terveysopojekti kurssi olisi hyvä ihan kaikille ihmisille. Taitaa kuuitenkin itseltä jäädä väliin, kun ollaan työelämässä...
T&U
Kyllä lastenlapsemme käyttävät maitotaloustuotteita. Suomen lehmät ovat onneksi vielä terveempiä kuin amerikkalaiset lehmät. Hormonit, antibiotit, geenimanipulointi, mikro jne. pilaavat ruoan monella tavalla. Hyvistä raaka-aineista valmistettu kotiruoka on parasta ravintoa kaikille. Suosittelen siirtymistä vegaani ravintoon, jos vain mahdollista. Jos muuttaa ruokavalion vegaaniksi, niin on kyllä syytä käydä Karpalo-kurssi, ettei tule ongelmia esim. B-12 vitamiinin kanssa. Oma suosikkini on kauramaito. Erilaiset pähkinät ovat hyvää ravintoa.
Lähetä kommentti