Jos katselemme ihmisten hätää sivusta, emmekä tee mitään kärsivien lähimmäistemme hyväksi, emme seuraa Jeesusta, vaikka tunnustaisimmekin Jeesuksen Vapahtajaksemme ja Herraksemme. Se, joka seuraa Jeesusta, hakeutuu, samalla tavalla kuin Jeesus, ihmisten pariin ja palvelee heitä mahdollisuuksien mukaan. Laupias samarialainen ei jäänyt miettimään, onko apua tarvitseva vihollinen vai ystävä? Hän ei kysellyt uhrin uskonnollista tai poliittista taustaa, eikä arvioinut, että kannattaako tuota tiepuolessa viruvaa miestä auttaa? Hän näki vain ihmisen, joka tarvitsi apua. Näin meidänkin pitäisi toimia omalla paikallamme. On niin helppo vetäytyä omiin oloihinsa ja onnitella itseään hyvinvoinnistaan ja rauhastaan, jättäen taakat ja huolet toisten kannettavaksi.
Minulle kerrottiin ihmisestä, jonka suurimpana huolena oli se, että rahat ei tilillä pääsisi vähentymään. Tämän ihmisen elämäntehtävänä näytti olevan rahan hankkiminen tavalla tai toisella. Jos aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä on mielessä raha, niin mammona on valloittanut ihmisen sydämen ja sydämessä ei ole tilaa Jumalalle eikä lähimmäisille. Tällainen elämä on tarkoituksetonta ja tyhjää ja siitä seuraa perikato. Kaikkien meidän pitäisi esittää itsellemme kysymys: Seuraanko Jeesusta läheltä vai etäältä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti