Kävin tänään hakemassa Mikaelin koulusta ja vein hänet kotiin. Mikael sanoi minulle autossa, että hän viittasi tänään 17 kertaa. Sinustahan on tullut aktiivinen oppilas, sanoin. Joulutodistuksessa Mikaelilla oli huomautus siitä, että hän voisi olla vähän aktiivisempi tunnilla ja osallistua enemmän keskusteluun. Mikael otti huomautuksen todesta ja nyt kevätkaudella hän on alkanut tsempata oikein kunnolla. Olemme rohkaisseet häntä tekemään myös lisätehtäviä ja siinäkin asiassa Mikael on edistynyt parempaan suuntaan. Lapsia pitää rohkaista ja neuvoa. Opettajan neuvot ja sanat ovat tosi tärkeitä. Rohkaisu tuottaa aina hyvän tuloksen!
Oli hauska katsoa tänään Mikaelin luokkaan, jossa pienet oppilaat tekivät tehtäviä matikan kirjasta. Aina, kun oppilas sai laskut laskettua, hän kävi näyttämässä tulokset opettajalle. Kirjaan lyötiin leima, jos kaikki oli ok. Seurasin kiinnostuneena, että milloin tulee Mikaelin vuoro? Kun sitä ei tullutkaan, niin kysyin opettajalta, että eikö Mikael näytäkään tehtäviä opettajalle? Opettaja sanoi, että Mikael on jo näyttänyt tehtävät. Sain autossa tietää, että hän oli saanut laskut lasketuksi ensimmäisten joukossa ja ollut opettajan luona jonossa, toisena. Kysyin häneltä, että tykkääkö hän matikasta? Huomasin ilmeistä, että matikka taitaa olla Mikaelin lemppariaine. Aikaisemmin hän esitteli minulle uuden matikan kirjan ja sanoi, että tässä kirjassa on jo isoja laskuja ja suuria numeroita. Sanoin hänelle, että miljoonassa on ykkönen ja kuusi nollaa. Keskustelimme suurista luvuista.
maanantai 12. tammikuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti