tiistai 1. huhtikuuta 2014
Sapattina 29.3.2014 Torniossa!
Perjantai-iltana minun oli tarkoitus mennä Tornioon ja yöpyä siellä, mutta Maire pyysi minua jäämään kotiinsa yöksi. Samalla hän pääsisi autossani sapattina Tornioon. Tämä oli hyvä ajatus. Illalla minulle jäi aikaa valmistautua Torniossa pidettävään jumalanpalvelukseen. Raamatuntutkistelun aihe käsitteli opetuslapseuden hintaa. Saarnani aihe oli tälle vuodelle valittu kristittyjen rukousviikon teema: "Onko Kristus jaettu?" (1. Kor. 1:1-17.)
Yö meni nopeasti. Sain hyvin nukutuksi. Aamulla olin virkeä ja valmiina opettamaan Raamattua ja saarnaamaan sanaa. Tornion Adventtikirkko oli sapattina täynnä väkeä. Kemiläiset maahanmuuttajat esittivät reippaan ja kauniin laulun. Jumalanpalveluksen jälkeen neljä srk:n jäsentä halusi henkilökohtaisen rukouksen ja öljyllä voitelun puolestaan. Tornion srk järjesti tilaisuuden jälkeen ruokailun.
Ennen jumalanpalveluksen alkua minulla oli aikaa tehdä pieni aamulenkki. Sää oli aurinkoinen ja keväinen. Kadut olivat tuttuja. Asuimme Torniossa neljä vuotta (1986-1990). Muistin hyvin katujen nimet, koska olin neljän vuoden aikana kiertänyt alueen moneen kertaan Sympatia-keräyksellä ja lehtikaupoilla ja vieraillut jokaisessa kodissa tuolla alueella. Minulla oli tarkoitus käydä kotikäynnillä Leinikinkadulla, mutta aika loppui kesken. Näin tutun leikkipuiston, jossa Suvi-Maarian kanssa leikimme. Terhon koulu oli lähellä ja urheilukenttä. Kaikkien tuttujen rakennusten ja maisemien näkeminen toi mieleeni yli 20 vuoden takaisia mieluisia muistoja. Kun näin männyssä kaksi aivan samannäköistä hauskaa oravaa leikkimässä ja juoksemassa puunrunkoa pitkin ja ympäri rungon, niin ajattelin, että tuossa ne kaksoset leikkivät mukavasti yhdessä. Tornio on Suvi-Maarian syntymäkaupunki, joten halusin ottaa pienen muiston Suville. Otin männynoksan, jossa oli kolme käpyä. Kävyt kuvaavat sopivasti Suvin ja Tonin kolmea lasta. Se on nyt vihreänä oksana siinä kukkapurkissa, jonka tein Kevinin ristiäisten aikoihin. Voit nähdä kuvan tästä kukka-asetelmasta, blogillani. Lähtiessäni Torniosta sain kirppistavaraa Marjatalta ja Arvolta ja Helenalta kirjoja ison laatikollisen. Olen antanut niitä jo luettavaksi eteenpäin. Ennen kuin jätin Tornion ja Kemin kävin ystävien kanssa katsomassa halvaantunutta Niiloa Keminmaan sairaalassa ja pidin pienen kotikokouksen Tiinan lapsuuskodissa, jossa Tiina hoitaa isäänsä Onnia ja äitiänsä Irjaa. Tunsimme enkeleiden läsnäolon koko päivän vierellämme! Vietimme yhdessä siunatun sapatin päivän. Kiitos kaikille, joiden kanssa teimme hetken yhteistä taivasmatkaa!
Porthanin koulu Torniossa. Terho tuli tähän kouluun toiselle luokalle Toivonlinnasta, Piikkiöstä.
Seminaarin koulu oli toinen koulu Torniossa, jota Terho kävi. (Luokat 3-6 kevät).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti