keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Älä pelkää, vaikka olisit myrskyn silmässä!


 
"...sillä minä tunnen ajatukseni, joita minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra. Ne ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia - minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." (Jer. 29:11.)

Jumala tuntee omat ajatuksensa ja myös meidän. Sydämemme salaisimmatkin ajatukset Jumala tuntee tarkoin. Ihminen voi lokeroida ajatuksensa toisilta ihmisiltä sellaiseen piilopaikkaan, jonne hän ei päästä ketään niitä katsomaan ja arvioimaan. Onnistumme salaamaan ajatuksemme toisilta ihmisiltä erittäin hyvin, mutta emme pysty siihen Jumalan edessä. Ajatusten salaaminen alkoi paratiisissa. Valheet ovat ihmisen keino yrittää salata asioiden todellinen tila. Paholainen opetti tämän taidon meille. Ajatusten salaaminen on ihmisen yritys suojella itseään haavoittumiselta ja hylkäämiseltä.

Ajatukset voivat olla pahoja tai hyviä, negatiivisia tai positiivisia, likaisia tai puhtaita, kaksimielisiä tai suoria, valheellisia tai totuudellisia jne. Kaikki ajatuksemme vaikuttavat siihen elämään, jota me elämme todeksi.

Jumalalla on selkeät ajatukset. Hän ei koskaan sekoa ajatuksissaan niin kuin meille ihmisille tapahtuu.

Mistä ajatuksemme tulevat? Ne tulevat sydämestä, sieltä mistä elämä lähtee. Jumala kehottaa meitä varjelemaan sydämemme. Voimme varjella sydämemme, kun annamme sen Herralle. Luovuttamalla mielemme ja tahtomme Herralle, annamme siinä hänelle myös luvan ohjata ajatuksiamme. Ajatusten antaminen Herralle tarkoittaa hallintavallan luovuttamista hänelle. Pyhä Henki ohjaa ajatuksiamme, kun hän saa asua meissä ja vaikuttaa sekä valvoa Jumalan tahdon tapahtumisen. Tämän tähden on välttämätöntä joka päivä luovuttaa elämämme hänen hallittavakseen. Tämä tarkoittaa itsemme pyhittämistä eli erottamista Jumalalle. Meillä on etuoikeus tuoda kaikki asiamme hänelle, niin pienet kuin suuretkin asiamme. Mielen kiinnittäminen Kristukseen on paras keino selviytyä päivän haasteista. Jumala vie meitä usein myrskystä myrskyyn kasvattaakseen meissä uskoa ja luottamusta häneen. Älä siis pelkää, vaikka olisitkin tänään myrskyn silmässä!

Ei kommentteja: