perjantai 6. joulukuuta 2013

Jouluvaloja kirkkaampaa valoa!


 
"Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsin tehdyissä temppeleissä. Eikä hän ole ihmiskäsin palveltavissa, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin, hän, joka itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta ja asettanut kansat asumaan kaikkialla maan päällä. Hän on säätänyt ihmisille määräajat ja asumisen rajat, jotta he etsisivät Jumalaa, jos ehkä hapuilemalla löytäisivät hänet. Hän ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijoistannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa kuvitella, että jumaluus on samanlainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin inhimillisen taiteen tai ajatuksen luomus. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on sietänyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus." (Ap.t. 17:24-30.)

Raamatussa kehotetaan meitä jatkuvasti muuttumaan ja uudistumaan. Sydämessä tapahtuva sisäinen muutos ja uudistuminen tuovat todellista valoa pimeyden keskelle. Tämä valo loistaa kauniimmin kuin yksikään ripustamamme jouluvalo tai sytyttämämme kynttilä. Uudistuneet ja muuttuneet ihmiset ovat Suomen kansan ja kaikkien maailman kansojen suurin tarve. Pyhä Henki saa tämän muutoksen aikaan niissä sydämissä, jotka ovat avoimia Jumalan sanalle.

Onnea 96-vuotta täyttävälle Suomen kansalle!
Herra suojelkoon, varjelkoon ja siunatkoon maatamme ja kasaamme maailman loppuun saakka!

 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja siunausta rakkaalle isänmaallemme, joka tänään saa juhlia vapautensa 96-vuotispäivää! Suomen kansahan on paljon vanhempi! Parhain terveisin Satu

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos, Satu, lämpimistä sanoistasi Suomelle! Olet isänmaallinen ihminen.

Kovia aikoja kokeneen kansamme juuret ovat kaukana muinaisuudessa. Ajattelen, että ne ovat Baabelissa asti, jossa tapahtui kielten sekoitus. Suomea puhuvat heimot lähtivät vaeltamaan kohti pohjoisia seutuja ja suomalaiset päätyivät lopulta Jumalan johdatuksena tänne kauniiseen ja raikkaaseen metsien ja järvien maahan. Metsän pedot, lumi ja pakkanen eivät heitä säikyttäneet, sillä Herra oli varannut heille talvivaatteet!