Anne lähti perjantaina 29.11. Kajaaniin, ja sieltä sunnuntaina1.12. Ouluun, Suvin ja Tonin perheen luokse. Oulussa valmisteltiin joulua. Nuoret ovat päättäneet olla joulun omassa kodissaan. Tänään tiistaina 3.12., Anne tuli kotiin, Kuusamoon. Annen matka meni hyvin. Raita ja Ritva pääsivät Annen autossa Kajaaniin ja sieltä heidän oli hyvä jatkaa matkaa Imatralle ja Lahteen. Kiitos, Raita ja Ritva, todella arvokkaasta työstänne, Kuusamossa. Moni asia meni eteenpäin ja saitte paljon hyvää aikaan. Kirppis meni myös hyvin. Kiitos siitä teille ja, Jumalalle! Sirpa aloitti kirppiksellä maanantaina 2.12. Sirpa on pärjännyt kirppiksellä myös erittäin hyvin. Sirpan pesti kestää tällä erää 10.1.2014 saakka. Hän on TE -keskuksen kautta työkokeilijana. Odotamme kovasti Raijaa jatkamaan Sirpan jälkeen, tammikuussa.
Karpalossa on perjantaina 13.12. jouluateria. Kotisivuilta voitte nähdä ruokalistan. Ari jakoi Rukalla runsaasti Karpalon käyntikortteja kisojen aikaan. Tällä tavalla tieto Karpalosta levisi ympäri Suomea ja myös ulkomaille. Joulupukkikin oli saanut kutsun Karpaloon syömään. Joulupukki sanoi, että hän on jo käynyt Karpalossa syömässä. Kiitos, Ari, hienosta ideasta tehdä Karpalon käyntikortteja ja jakaa niitä ihmisille. Tänään Karpalossa arvottiin joulukalenterin toinen palkinto, jonka oli lahjoittanut Kunto- ja Jalkahoitola Hautala. Palkinto oli hieronta-lahjakortti Annen käsittelyyn. Kiitos, Anne, lahjastasi! Onnea voittajalle!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti