torstai 28. kesäkuuta 2012

"Muurahaisten iltasanomissa kerrotaan onnettomuudesta"

Kaksi muurahaispesää on saanut tänä kesänä häädön pihamaaltamme. Tänään siirsin sembramännyn alta pienehkön muurahaispesän lähimetsän kuusen juurelle. Toisen pesän muuttomatka oli pidempi. Niiden muuttomatka tapahtui alkukesästä, kun kauhakuormaaja nappasi sen lavalle ja vei ties minne, maansiirtopaikalle. Toivottavasti muurahaiset saavat uuden hyvän alun ensijärkytyksestä selvittyään. Tänään muurahaisilla on paniikki päällä, kun koti meni aivan sekaisin ja kaikki on niillä nyt vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Niillä on kova työ saada järjestystä aikaan ja pesä sellaiseen kuntoon, että ne selviävät tulevasta talvesta. Pitää seurata, että muodostuuko kuusen alle uusi pesä, vai kuoleeko koko yhdyskunta tai lähtevätkö ne pois koko alueelta turvallisemmalle seudulle. Moni muurahainen jäi myös orvoksi ja joutui eroon kavereistaan. Muurahaisten "iltasanomissa" on huomenna etusivun juttu, jossa kerrotaan suurin otsikoin muurahaisia kohdanneesta onnettomuudesta. Jättiläinen tuli ja iski jättiläislapion Kuukkelintien pesään ja kantoi sen suurella ämpärillä uuteen paikkaan, kuusen juurelle. Monta muurahaislasta on kadottanut "vanhempansa". Tämä on jo toinen kerta tänä kesänä samalla alueella. Lehdessä on varoitus siitä, etteivät muurahaiset enää menisi ko. alueelle, koska siellä ei ole turvallista asua.

Ei kommentteja: